Keväällä kovin pienetkin asiavat tekevät onnelliseksi. Elämä on aurinkoisempaa ja ajatus pian saapuvasta kesästä saa ihmisten huulille hymyn. Ensi viikolla vietetään jo pääsiäistä, vaikka alkuvuodesta sitä ajatteli, kuinka piiiiitkälle pääsiäinen tänä vuonna meneekään, miltei huhtikuun loppuun. Tuolloin ajattelin, että silloinhan on jo kevät pitkällä.
Ja niinhän se on. Tälläiseltä näytti tämän bloggaajan kevätilta.
On ihanaa, että pikkusiskoni Roosa asustaa aivan meidän lähellämme. Tiistaina päätimme valjastaa töiden jälkeen koiravaljakkomme lenkkikuntoon ja lähdimme yhdessä nauttimaan aurinkoisesta kevätsäästä. Kiipesimme harjulle ja nautimme maisemista, siinä missä koirat nauttivat siitä, että lenkillä oltiinkin isommalla porukalla.
Lenkin jälkeen ruuaksi maistui jälleen se meidän pienessä perheessämme suosikiksi noussut klassikko, chilinakkikeitto. Matti on tulisen ruuan ystävä, mutta keitoista hän ei ole kuulemma ikinä pitänyt. Ongelma ratkesi sillä, että vaihdoin tavalliset nakit chilinakkeihin, johan rupesi keitto maistumaan. Miehet ovat kyllä välillä hauskoja tapauksia. Tuoreen persiljan lisääminen keittoon on kuitenkin edelleen hänen mielestään outoa.
Tiistai-iltana maltoin myös vihdoin avata kirjahyllyni uusimman tulokkaan, Grace Coddingtonin elämänkerran, jonka sain Matilta jokin aika sitten lahjaksi. Virkistävää näin aikuisenakin löytää kirja, jonka mukaansatempaavaa tekstiä koristavat vielä kaiken lisäksi ihanat kuvituksetkin. Tuon muotimaailman räiskyvän punapään elämä on koottu kansiin niin mielenkiintoisella tavalla, että ahmin kirjaa kindermunaa mussutellessani pitkän tovin. Ehdoton opus niille, jotka haluavat oppia tuntemaan Gracen paremmin kuin pelkistä punaisista hiuksistaan.
Käyn päivä toisensa jälkeen kurkkimassa parvekkeen ovella josko sitä voisi jo alkaa laittaa kesäkuntoon- tiistaina koin onnen hetkiä, kun pääsiäiseksi ostamani narsissit olivat vihdoin alkaneet kukkia! Jos joskus muutamme Matin kanssa asuntoon, jossa on oma piha, istun varmaan puutarhajakkaralla koko kevään odottaen koska mullan alta alkaa esiin pilkottaa jotakin vihreää. Lupaan kuitenkin odottaa vielä kuukauden tai pari, ennen kuin silmienne eteen pläjähtää postaus parvekkeen kesäkukkien istutuksesta.
Juuri viime viikolla valitin sitä, kuinka tavanomaista arkeni onkaan ja kuinka arkipostausten tuottaminen tuottaa välillä päänvaivaa. Höpö höpö, jos tiistainikin kerta oli näin vauhdikas, miksen voisi tälläisiä sepustuksia tänne enemmänkin kirjoitella. Onhan kevätnarsissien kukkiminen merkittävä asia, ai eikö?
En sentään postannut tänne kuvaa lenkillä näkemästämme sorsasta, joka lekotteli asfalttiparkkipaikalla yksinään, rouvasorsan ottaessa aurinkoa nurkan takana. True story.
// My sunny Tuesday evening looked like this; a long walk with my sister and the dogs, some warm home-made chilisoup, some chocolate and a good book to read and some blossoming flowers on my balcony. It feels like spring.
