JOS OLISIT VIELÄ TÄÄLLÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Kertoisin sinulle, että..

… ostin elämäni ensimmäisen kausikortin Hakametsään. Vaari, Ilves on nyt pärjännyt niin hyvin! *koputtaa puuta* .

… vietimme toissajoulun Matin kanssa New Yorkissa. Se oli niin kovin taianomaista ja kuten tiedät, samalla yksi isoimmista unelmistani toteutui. Ja hei me käytiin Roosan kanssa Disneylandissä!

… Eppu voi hyvin, ja pikkuotus täytti jo kuusi vuotta. Ja edelleen se kipittää muorin luona ensimmäiseksi jääkaapin eteen odottamaan sitä makkaranpalaa, jonka annoit sille joka kerta tullessamme kylään.

… sain kultamitalin niistä pirskatin kalakisoista, joissa meillä oli aina siimat puussa ja joissa ne isoimmat lahnat pääsivät karkuun (tai niin me ainakin kaikille kerrottiin).

… me mentiin Matin kanssa kihloihin kesällä! Nyt olen ihan virallisesti maajussin morsian. Mieltä lämmittää, että olitte Matin kanssa niin hyviä kavereita ja ehditte tutustua toisiinne vuosien ajan. Tiedän sinun olevan onnellinen meidän puolestamme.

… löysin itsetekemäni lehden, johon olin pienenä haastatellut sinua. Olin kysynyt mottoasi ja vastauksesi oli niin napakka, että otin sen välittömästi myös omaksi motokseni: ”Ole ahkera ja yritä pirusti”.

… tuota mottoa olen noudattanut ja pian edessä onkin suuria seikkailuja.

Eilen tuli kaksi vuotta täyteen siitä, kun nukuit pois. Kuinka paljon minulla olisikaan sinulle kerrottavaa.

enkku2

Time goes by so fast. Missing you.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 28 vastausta

ELÄIMELLINEN ILTA

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Hip hip hurraa, tänään on Maailman Eläinten Päivä! Ihanaa iltaa teille pikkupörriäiset, karvaturrit, pörrötassut, pusukuonot, nelijalkaiset ja vilivilperit! Koska kyseessä on näinkin eläimellinen sunnuntaipäivä, pääsette kurkistamaan kuinka karvainen lastenvahtikeikkani sujui.

Kas tässä dogsitter Näppilä, valmiina palvelukseen!

Pikkusiskoni pörriäiset ovat melkoista seuraa. Toisinaan poikien perässä saa juosta hikihatussa, toisinaan naamastani on nuoltu viimeisetkin meikkivoiteen rippeet sillä sekunnilla, kun koirapojat hyökkäävät pussailemaan. Kun olimme saaneet isäntäväen ulos ovesta, alkoikin varsin vauhdikas lauantai-ilta.

Ensin Igor kertoi hauskoja juttuja..

.. jotka Uljas oli ilmeestään päätellen kuullut jo aiemminkin. Ehkä se olisi halunnut päästä mieluummin baanalle viettämään lauantai-iltaa kuin jäädä vahdittavaksi.

Päätimmekin Igorin kanssa, että nyt on selvästi Väykkäreiden aika, jotta Uljaskin saataisiin piristymään. Niinpä toljotimme telkkarista hetken aikaa Täydellisiä Venäläisnaisia.

Kovin kauaa ei tämä ohjelma jaksanut kuitenkaan kiinnostaa, ja dogsitter päättikin kurkata jääkaappiin. Isäntäväki oli jättänyt lapsenvahdille hirveän kasan herkkuja syötäväksi (=varmistivat muuten tällä, että tulen toistekin hoitokeikalle..).

… ja pojat vahtivat kohteliaasti valppaina vieressä etten vaan tukehtuisi pullaani.

Igor myös herrasmiehenä varmisti ennen leffakimaraamme, että naamassani ei olisi häiritseviä pullanmuruja.

Vauhdikkainkin italianvinttikoira väsähtää joskus, ja pian pikkuinen söpöliini nukahti dogsitterin syliin. Kutakuinkin samalla sekunnilla, kun koiravahdin oli aika suunnata kohti kotia.

Omistetaan tämä ilta lemmikkiemme rapsuttelulle. Nuo ihanat otukset tuovat päiviimme niin paljon iloa, että ne todella ovat oman päivänsä ansainneet. <3_♥

enkku2

It’s the World Animal Day today. Let’s have a great evening with our fluffy friends!


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , , | 6 vastausta