22:43

Tiedättekö kesällä ne sellaiset arki-illat, kun ei malta mennä nukkumaan? Vaikka takaraivossa jyskyttääkin ajatus siitä, että seuraavana aamuna pitää herätä töihin jo seitsemän maissa, ei päätä malta painaa tyynyyn. Lämpimät, aurinkoiset kesäillat ovat kuitenkin niin nopeasti katoava luonnonvara, että niistä haluaa ottaa kaiken irti. Vaikka sitten yöunista vähän varastamalla.

Saavuimme eilen kotiin vasta kymmenen jälkeen ja auringonlasku lämmitti juuri parvekettamme. Koko parveke oli kuorrutettu kultaisilla säteillä.

Solmin sotkunutturan päälaelle, pesin meikit pois ja sukelsin yöpukuuni, kaivoin laukustani esiin päivällä ostamani setin pokkareita ja unohduin pitkäksi aikaa lepotuolin uumeniin. Lomalaisille on vinkattava, että Suomalaisessa Kirjakaupassa on meneillään aivan loistava lomatarjous; kolme pokkaria saa kassan kautta kotiin 15 eurolla! Valikoimassa oli valtava määrä uutuuskirjoja (esim. aiemmin teille suosittelemani Brooklyn ja Huone) ja itse kiikutin lopulta kassalle Tanskalaisen tytön, Varamiehen ja pokkarin Maradonasta. Arvaattekin varmasti, että futiskirja päätyi Matin yöpöydälle, mutta oma duoni riittää varmasti sateisten lomapäivien ajankuluksi.

Ensimmäinen vuosi kihlaparina huipentui siis oikein aurinkoiseen vuosipäivään. Vaikka päivää emme mitenkään erityisesti edes juhlistaneet, olo oli koko päivän oikein onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa yhteisiä seikkailuja. Olette jättäneet huippuhyviä kysymyksiä tuonne eiliseen kysymyspostaukseenodotamme jo innolla, että pääsemme vastailemaan niihin!

Vaikka eilen fiilistelinkin ihanan aurinkoista iltaa, olin riemuissani, kun heräsin tänään kunnon sateenropinaan. Sain Crocsilta maailman makeimmat kumpparit, jotka tuunasin kovin nooramaiseen kuosiin Mikki Hiiri-Jibbitzeillä. Sanonpahan vaan, että nämä kumisaappaat jalassa sadepäiväkään ei harmita.

Tänään pompin siis töihin lätäköitä pitkin! Kivaa päivää kaikille!

enkku2-1-1-1

It has been a year since we got engaged. The year has gone by so fast, and I have enjoyed every second of it. We didn’t celebrate the anniversary, but Matti bought me a beautiful red rose and I bought a book of Maradona for him. Excellent gifts, if you ask me.


Avainsanoina , , | 3 vastausta

RAKKAUSPÄIVÄ

”Vuosi siitä jo on, kun me renkaat vaihdettiin,

kihloja juhlitiin ja kesää kippisteltiin.

Timanttisormuksen sormeeni pujotit,

pirtsakan morsmaikun itsellesi rengastit.

Hymy huulilla vierestäsi aamuisin herään,

yhteisiä hetkiä ja muistoja talteen kerään.”

Kihlasormuksemme täyttävät tänään yhden vuoden. En voi kuin kliseisesti hämmästellä sitä kuinka nopeasti vuosi viilettikään ohitsemme. Ensimmäinen vuotemme kihlaparina oli kuitenkin oikein onnellinen, lämmin ja hyvä, joten tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Edelleen olen myös tyytyväinen valintaani (sekä mieheen että sormukseen..;) ja enää odotankin vain sitä inspiraation puuskaa, joka saisi hääsuunnitelmamme oikein toden teolla käyntiin. Näinkin on toisaalta hyvä, miksi kiirehtiä ja stressata.

Mikäli haluat palata vuodentakaisiin fiiliksiin ja käydä kurkistamassa postauksia kihlajaistunnelmistamme, löydät tarinan kihlapäivämme takaa täältä, lisää infoa sormuksistamme täältä ja kuvia kihlajaisistamme täältä.

Rakkauspäivän kunniaksi voitte jättää myös meihin liittyviä kysymyksiä kommenttiboksiin; emme ole ikinä vielä toteuttaneet KYSY MEILTÄ!-postausta, joten nyt antakaahan kommenttiboksin laulaa. Älkää sitten kysykö liian vaikeita, ja liian villit kysymykset lupaamme skipata kokonaan.

Rakkautta päiväänne!

Note to self: Ennen kuin tatuoit tussilla rakkaudentunnustuksia käteesi, varmista, että tussi ei ole vedenkestävä.

enkku2-1-1-1

I said ”yes” one year ago.


Avainsanoina , | 15 vastausta