KIRJE RAKKAALLE PALLOPÄÄLLENI

Seuraavat neljä viikkoa saattavat koetella parisuhdettamme. Tuleva kuukausi voi yllättäen heittää eteemme paitsion, punaisen kortin tai jopa epämääräisiä viheltelyjä, mutta yhdessä me selviämme tästä. Käsi kädessä kävelemme nurmelle ja nappikset valppaina taistelemme läpi maalipotkujen ja tilastotappioiden. Yhdessä me raivaamme tiemme voittoon. Because We Are the Champions ja sitä rataa.

Jotta matkamme olisi tasainen ja lempeä kuin vastaleikattu pallokenttä, noudattakaamme yhdessä näitä pelisääntöjä:


Varaudu rakkaani jo henkisesti siihen, että et tule näkemään jokaista, 51, peliä. Meillä on elämä. Elämään kuuluu menoja, jotka eivät kaikki kohdistu television ääreen.

Älä turhaudu, vaikka kysyisin sinulta sadannetta kertaa mitä paitsio tarkoittaa tai sitä, kukas näistä nyt olikaan se Shakiran mies.

Älä odota, että osaisin keskustella kanssasi pelitaktiikasta, pieleen menneestä kulmapotkusta tai siitä, kuka pelaajista kuuluisi näyttelijäntaitojensa perusteella kesäteatteriin. Sen sijaan voimme ihastella yhdessä Ronaldon uutta kampausta tai Giroudin pohkeita.

Jos huudahdan kesken pelin innostuneesti ”Ohhoh!”, en todennäköisesti ole vakuuttunut Hummelsin kärkipotkusta vaan pelipaidan alta vilahtavista vatsalihaksista.

En aio vielä näissäkään kisoissa ymmärtää sitä, millä perusteella tuomari antaa varsinaisen peliajan päätyttyä lisää peliaikaa. Hommassa ei ole mitään logiikkaa.

”Sehän on vaan jalkapalloa”; lause, joka taatusti ärsyttää sinua siinä vaiheessa, kun lopputulos ei miellytä, mutta Ilveksen jääkiekkojoukkueen fanaattisena kannattajana olen oppinut, että pettymyksistä pääsee kyllä yli.

Saat näyttää littipeukkua korkeintaan kymmenen kertaa kuukauden aikana.


Ranska-Romania, klo 22.00.

Siitä se sitten lähtee.

*tähän se hauishymiö*

enkku2-1-1-1

And so it begins. One month, a LOT of football. It’s gonna be a long summer.


Avainsanoina , | 8 vastausta

TRIPLASYNTTÄRIT

Oioioi, kuinka ihana sunnuntai!

Postiluukusta oli tipahdellut synttärikutsuja peräti kolmen eri sankarin luo juhlimaan, joten tänään pääsin pitkästä aikaa vetäisemään sydämelliset korkkarini jalkaan. Vaikka valmistujaishumua ei siis meidän lähipiirissämme tänä vuonna ollutkaan, pääsin kuin pääsinkin aloittamaan kesäkauden juhlien!

Nuorin sankareista täytti vasta yhden kokonaisen vuoden ja olenkin saattanut jo mainita tästä aiemminkin, mutta itsehän rakastan nimenomaan lahjojen ostamista lapsille. On ihana etsiä pikkuiselle paketti, näpertää kortti ja toivoa, että sekä pikkuinen että vanhemmat ilahtuvat lahjasta. Olen löytänyt netistä muutaman hurjan suloisen pikkuputiikin, joista on tullut vakioshoppailupaikkojani aina silloin, kun tarkoituksenani on etsiä pikkuväelle lahjoja. Tänään lahjaksi prinsessalle päätyi Mailegin bambi, jonka kätkin pienen kettusalkun sisuksiin. Korttipajassani on käynyt kova vilske ja myös tälle neitokaiselle tein kortin itse. Onneksi luvassa on vielä monen monet lastenkutsut, niin Norppa-täti pääse lahjomispuuhiin useammankin kerran kesän aikana!

Korkkarit kopisten kiisin vielä myös serkkujeni tuplasynttäreille. Tämä duo on ehtinyt jo kirkkaasti ylittää kahdenkympin rajapyykin, joten heille kätkin paketteihin Arabian herkkuja. Varmempi valinta tuon ikäisille kuin Maileg-lelut.. ;)

Nyt on aika kätkeä kemukorkkarit kenkälaatikkoonsa odottamaan seuraavia pirskeitä. Asukuvia ei tänään juhlahumussa ehditty ottaa, mutta voisin säveltää pienen aarian näiden korkkareiden mukavuudelle. Minähän en edes pysy millään muilla korkkareilla pystyssä, joten on iso helpotus löytää näin 28 vuotiaana korolliset kengät, joissa jaksaa bailata läpi paritkin juhlat!

Toivottavasti kaikkien juhlava viikonloppu sujahti ohi rennon leppoisasti- mikäli juhlien jäljiltä kynnet kaipaavat ehostusta, muistathan, että tähän arvontaan ehdit osallistua vielä tämän illan ajan! Pus!

enkku2-1-1-1

Three birthdayparties, one pair of amazing high heels. I had a great day, I hope you had too.


Avainsanoina , , | 6 vastausta