OH BABY! – VAUVAKUTSUILLA

Oh baby mitkä kemut! Harmittelen sitä edelleen, että olen vuosien varrella missannut töiden takia peräti kahdet rakkaitten ystävieni babyshowerit, joten olin aivan fiiliksissä, kun pääsin vihdoin eilen mukaan elämäni ensimmäisille vauvakutsuille. Mikäpä olisikaan ihanampi syy juhlaan kuin pian sukuun syntyvä pikkuinen!

Ja kuten moni minut tunteva arvata saattaa, olin aivan innoissani etenkin siitä, että pääsisin keksimään kutsuja varten lahjan tulevalle äidille ja vauvalle. Rakastan lahjojen keksimistä etenkin lapsille ja vauvavaateosastolla jos missä, tämän tyypin mopo lähtee helposti aivan käsistä. Koska ajattelin, että lahjavinkkejä ei ikinä löydy netin syövereistä liikaa, päätin jakaa omien pakettieni sisällöt myös teidän kanssanne. Kenties joku nappaa näistä vinkin talteen!

Jos totta puhutaan, en ollut aluksi edes aivan varma siitä, mitä kutsuille voisi viedä lahjaksi. Koska tuoreilla vanhemmilla ei ollut tarvetta isommalle kimppalahjalle, kukin vieras toi äidille ja vauvalle omannäköisensä paketin. Minä päätin viedä oman lahjan sekä vauvalle että äidille. Kävin kuvaamassa odottavasta äidistä masukuvat parisen viikkoa sitten ja äidin pakettiin kehystinkin ikään kuin kortiksi yhden ottamistani kuvista. Kehyksen lisäksi ostin pakettiin Karoliinan kirjoittaman Tee se itse vauva-kirjan, johon pyysin vielä signeerauksen kirjailijalta itseltään. Kenties kirja ilahduttaa äitiyslomalla olevaa äitiä synnytystä odotellessa.

En tiennyt vielä lahjaa ostaessani vauvan sukupuolta, ja ostoskoriin päätyikin Zaran vauvanvaateosastolta todella makea karvavuorinen tekonahkatakki. Ajattelin, että tämä takki käy sitten aikanaan sekä pojalle tai tytölle ja mikseipä hauska bikertakki voisi roikkua lastenhuoneen seinällä koristeenakin. Koska takki kuului Zaran Baby Boy-mallistoon, päätin, että toinen osa lahjasta voisikin sitten olla jotakin aivan muuta, ehkä jotakin ”tyttömäistä” (en tosin ymmärrä, miksi takki ylipäätään on juuri Boy-merkinnällä merkitty – molemmillehan tuo käy!). Nahkatakin uumeniin päätyikin lopulta Iltasatuja kapinallisille tytöille-kirja, joka on toteutukseltaan niin ihana, että hankin samaisen kirjan myös itselleni. Iltasatukirjoja ei varmasti ikinä ole liikaa ja on pikkuinen sitten poika tai tyttö, tästä opettavaisesta ja upeasta kirjasta löytyy luettavaa ihan jokaiselle.

Nyt jäämme innolla odottamaan koska pikkuinen saapuu maailmaan! <3

Ps. Oletko sinä osallistunut vauvakutsuille? Jaa kommenttiboksissa omat vinkkisi siitä, mitä kaikkea vauvakutsujen paketteihin voisi kääriä!


Avainsanoina | 4 vastausta

PÄIVÄNI PUHELINKUVINA

Ne kerrat, kun olen postannut  blogiini puhelimella otettuja kuvia voi laskea yhden käden sormilla. En edes muista olenko itse asiassa koskaan tehnyt tämänkaltaista postausta, jonka kaikki kuvat olisi räpsitty päivän aikana luurilla. Koska järkkäri kulkee mukanani AINA, kuvat (jopa ne Instagramiin lataamani) on miltei aina otettu sillä. Ensimmäisenä virallisena lomapäivänäni olo oli kuitenkin niin rennon letkeä, että päätin lähteä viettämään lomapäivää keskustaan ja ”unohtaa” kameran kotiin.

Tällainen oli perjantai kolmastoista.

(1) Kun nyt kerran vallan villiksi ryhdyttiin ja unohdettiin se kamera kotiin, vedetään vielä yksi ässä hihasta ja julkaistaan blogissa kaikkien aikojen ensimmäinen vessaselfie. Päivän asunani toimi Heidi Klumin ja Lidlin yhteistyömallistosta ostamani maximekko – täydellinen lomapäivän look!

(2) Aamu aloitettiin kierroksella Kauppahallissa, paikassa, jossa sielu lepää ja on onnellinen olo. Kaikkien niiden herkkujen seassa ei voi olla kuin hyvä fiilis ja matkan varrelta tarttuu aina jotakin ihanaa syötävää mukaan.

(3) .. tällä kertaa tosin ostin Juomapuoti Flindasta vain varsin ajankohtaisen pussillisen kahvia. Huomenna keitellään tästä kahvit!

(4) Lomalounas nautittiin manselaiseen tapaan Laukontorin Tapolalla. Medium-annos mustaamakkaraa (eli kaksi pötköä) ja pieni maito kustantavat alle neljä euroa ja nälkä lähtee taatusti!

(5) Ratinan rantaan on avautunut upouusi, polttavan kuuma upeus. Tällä terassilla nautit niin kahvista kuin ravintolasafkastakin ja samalla pääset ihastelemaan kauniita maisemia tai käymään jopa saunassa! Käykäähän Kuumassa, upea paikka.

(6) Lämpöisen terassikahvittelun jälkeen suuntasimmekin sitten hankkimaan liput elämämme ensimmäiseen Scape-salin leffanäytökseen. Leffaksi valikoitui ensi iltansa samaisena päivänä saanut Skyscraper.

(7) Leffan alkua odotellessa, kipaisimme vielä syömään jätskit Finlaysonin Minetille. Matti suosittelee mauksi mustikkavalkosuklaata, oma suosikkini on Superman!

(8) Scapen nahkapenkeiltä käsin pelasimme vielä hurjan jännän leffapelin, jossa hävisin Matille parilla pisteellä. Omalla kohdallani tämän voisi sanoa olleen kuitenkin win-win-tilanne; Matti voitti kahden kuukauden kokeilujakson HBO Nordicia, joten uskoisin, että itsekin vielä hyödyn tästä palkinnosta.

(9) Kotiin kurvasimme leffan jälkeen Jyskin kautta, jossa juhlistettiin epäonnenpäivää -13% lisäalennuksella. Oli siis juuri oikea hetki hakea toinen karvapäällys keittiöömme. Toisessa tuolissa samainen talja on vaaleanpunaisena, nyt toisessa harmaana.

(10) Täydellinen ensimmäinen lomapäivä huipentui vielä illan huippuidikseen, kun ehdotin, että lähtisimme uimaan. Samalla saisin yhden kohdan listattua yli kesän to do-listalta. Päätin nimittäin lomani aikana kastaa talviturkkini ja sinne se jäi Kaukajärveen ensimmäinen lomapäivän kunniaksi. Tänään uudestaan, en muistanutkaan kuinka virkistävää uiminen hellepäivän jälkeen on!

Kaikkien niiden järjestelmäkameralla otettujen kuvien jälkeen tällainen puhelinkuvapostaus on jopa hitusen virkistävää vaihtelua – napatkaahan tästä ”haaste” blogeihinne ja toteuttakaa My Day-postaus samalla idealla, pelkkiä puhelinkuvia käyttäen!


Avainsanoina , | 9 vastausta