ARKEA, 34/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Kuva olisi voitu ottaa itse asiassa minä tahansa päivänä viikolla 43. Tuntui ainakin siltä, että aina, kun luulin pihamme puiden jo pudottaneen lehtensä, niitä ilmestyi seuraavaksi aamuksi vähintään yhtä paljon maahan kuin edellispäivänä olin haravoinut. Tämä kuva on otettu keskiviikkona 26. lokakuuta, kun vihdoin VIIMEISIÄ LEHTIÄ KÄRRÄTTIIN LAVALLE!Meidän kotimme etupihalla. Haaveilen monesti isommasta pihasta, mutta viimeistään haravointiurakka muistuttaa aina hyvin siitä, että mitä isompi piha, sitä enemmän pihahommia.Liikuntapörriäinen ei ole pitkään aikaan pörrännyt tällä suunnalla, ja huomaankin nykyään varsinaisen treenailun sijaan valitsevani mieluummin aina kalenteriini hyötyliikunnan. Kuljen paljon kävellen, hyppään kuntopyörän selkään telkkaria katsellessani (no tätä ei voi hyötyliikunnaksi kutsua, mutta ainakin nappaan kaksi kärpästä yhdellä iskulla!) ja pihatöistä saan kovasti energiaa. Haravointi ja lehtien kärrääminen kottikärryillä lavalle osoittautui tämän vuoden kovimmaksi treeniksi. Sen jälkeen pulahdus järveen ja olo on freshimpi kuin aikoihin. Paitsi seuraavana aamuna, kun haravoinnin kipeyttämät lihakset muistuttelevat itsestään. Jokohan pian pääsisi lumitöiden kimppuun? ;)


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | Vastaa

UNIKOILLA KUORRUTETTU

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

marimekko x adidas

Heti näin postauksen aluksi on todettava, että RAKASTAN NÄITÄ KUVIA! <3_♥

Olemme Iinan kanssa kuvanneet vuosikymmenen (!!!) aikana paljon, mutta välimatkan vuoksi viime aikoina toisen linssin eteen on päässyt aivan liian harvoin. Siksi päätimmekin ottaa kaiken irti Iinan Tampere-visiitistä ja suuntasimme yhdessä myös kuvailemaan aurinkoisen syyspäivän kunniaksi. Sen lisäksi, että Iina taltioi muistikortille syksyn ruskan kauneimmillaan, sain näppärästi samalla asukuvat tästä Marimekon ja Adidaksen yhteistyömalliston asusta, joka on nähty ylläni lenkkipoluilla jo useita kertoja. Ostaessani pukua alennusmyynneistä mietiskelin, että värikäs ylä- tai alaosa sopisi erinomaisesti mustan ylä- tai alaosan kaveriksi, mutta väriloisto ihastutti lopulta niin, että olen käyttänyt pukua settinä. Onhan se nyt aika herkku!

adidas x marimekko


Lippis: Gina Tricot

Takki: Marimekko x Adidas

Housut: Marimekko x Adidas

Huppari: Billebeino

Tennarit: Adidas

Korvakorut: Monki


Kuvien ottamisesta on kulunut aikaa vasta parisen viikkoa, mutta maisema on tuossa ajassa ehtinyt muuttua jo huomattavasti talvisemmaksi. Tällä viikolla maisemaa on kuorruttanut jo muutamina aamuina kaunis kuura ja hämyinen sumu on tihkusateen kera tehnyt pimeistä illoista hyvinkin Halloweeniin sopivia. Tuntui siltä, että tänä vuonna ruska kesti kauneimmillaan vain muutaman päivän ajan – onneksi nämä kuvat jäivät siitä talteen!

Viikkokin on kiitänyt ennätysnopeasti jo perjantaihin ja on aika suunnata kohti viikonloppua. Pidimme viikonloppumme vapaana suunnitelmista ja päätimme ottaa parin päivän vapaan levon kannalta. Luvassa siis kävelylenkkejä, järvipulahduksia ja leffamaratoneja; täydellinen suunnitelma syksyiselle viikonlopulle.

Lokakuun viimeinen viikonloppu, here I come!

marimekko x adidas


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa