OLOHUONEEN UUDET KISSAELÄIMET

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

Kun vuonna 2019 ostimme nykyisen asuntomme, emme tehneet juurikaan uusia huonekaluhankintoja, vaikka neliömäärä kasvoikin. Halusimme elellä uudessa kodissa ensin rauhassa ja tehdä hankintoja sitä mukaa, kun kartoittaisimme uuden kodin tarpeita; näin ollen hankinnatkin olisivat taatusti harkittuja, käytännöllisiä ja meidännäköisiämme. Uuden sohvan hankkimisen tiesimme jo tuolloin olevan pian edessä, mutta kului miltei 2 ½ vuotta ennen kuin se oikea osui kohdalle.

Retki Ikeaan tuotti tulosta ja laitoimme tilaukseen upean Ektorpin sohvan. Väriksi valitsimme melkoisen villin kortin – vihertävän turkoosin! En olisi uskaltanut tehdä näin rohkeaa valintaa (koska toivomme toki sohvan kulkevan matkassamme vähintään seuraavat kymmenen vuotta, enemmänkin toivottavasti!) jos valikoimassa ei olisi ollut myös eri värisiä päällisiä. Jos vihreä väri ei istukaan tuleviin sisustuksiin, voi väriä helposti vaihtaa. Sohva on jo nyt osoittautunut loistavaksi hankinnaksi. Se on pehmeän muhkea ja täydellinen – ja mikä parasta, päällisen peseminen on helppoa jos/kun puhdistamiselle on tarvetta!

Uuden sohvan myötä olohuoneemme sai myös kaivattua väriä. Rakastan värejä ja erilaisia pieniä yksityiskohtia sisustuksessa, mutta toistaiseksi se ei juurikaan ole näkynyt sisustuksessamme (lukuunottamatta vaaleanpunaista työhuonettani!). Nyt inspiraatio iski ja koti tuntuu yhä enemmän kodilta. Uudet taulut löysivät paikkansa jo jokin aika sitten, mutta nyt esille pääsivät myös pienet, rakkaat yksityiskohdat. Parhaan ystäväni esikoisen piirtämä kuva minusta ja Matista pääsi parhaalle paikalle, samoin toiselta ystävältäni saamani Frida-ruukku. Vihreää käytin tehostevärinä siellä ja täällä, lisäsin sitä muun muassa kasvien muodossa ripauksen lukunurkkaukseen, jonka sijainti löytyy nyt samalta seinältä sohvan kanssa.

Ja koko huoneen jalokivi, oih, se on tuo rahi! Kyseessä on itse asiassa vanhan sohvan rahi, jonka päällystimme kultaisella tekonahalla äitini kanssa. Pehmuste on sekin vanhasta sohvasta peräisin, mutta äitini taituroi siihen upean Marimekon Kaksoset-kuosilla koristetun kankaan päälliseksi. Mä rakastan tuota huonekalua! Rahin voi siirtää sohvan eteen, jolloin sohvasta tulee divaani. Värejä on olohuoneessa nyt paljon, mutta ne kulkevat kauniisti käsikädessä. Paras kommentti, jonka olen uudesta sisustuksesta kuullut on ollut: ”Nyt tämä näyttää teidän kodilta!”. Pienen pieniä viilauksia pitää tosin vielä tehdä. Sohvatyynyjä on tulossa lisää ja valkoinen kirjahylly siirtyy vielä toiseen huoneeseen. Nyt kun värejä on paljon, haluan vielä tarkasti miettiä josko taulujen printit pitäisi vaihtaa yksinkertaisempiin ja harmaan maton kohtalo on vielä mietinnän alla. Mutta asia kerrallaan.

 Ja kyllä, näitte oikein, rahillani on häntä.


Kategoriat: sisustus | Avainsanoina | 3 vastausta

HELMIKUUN HARMAITA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Kas tässä helmikuun harmaita. Asussa, joka on ollut ylläni lukuisia kertoja talven aikana.

Kuinka rakastankaan tuota Noshin merinovillapaitaa, jonka sain käyttööni viime vuonna yhteistyömme tiimoilta; se on juuri sellainen vaate, jonka heitän ylleni aina, kun ”vaatekaapistani ei löydy mitään päällepantavaa”. Se on ikään kuin asukriisieni luottopakki, johon voi turvautua niin toimistopukeutumisessa kuin hengailusunnuntaisinkin. Käy kaveriksi leggareille, farkuille, mekoille ja hameille. Ja on kaiken kukkuraksi hurmaavan harmaa.

Herttaisen harmaita otuksia pörrää myös sukissani. Ostin ensimmäiset merinokenkäsukkani Sidosteelta viime syksynä, sen jälkeen en juuri muita ole käyttänytkään. Koirasukat ovat vilukissan unelma, ja ne sujahtavat täydellisesti niin lenkkareihin kuin talvikenkiinkin. Luistimissa ja monoissa ne ovat erityisen hyvät, pitävät jalat lämpiminä, mutta eivät hiosta. Sidosteella on muuten käynnissä nyt aivan ihana ystävänpäiväkamppis; kun tilaat ystävällesi sukat ystävänpäivävalikoimasta, ne toimitetaan perille boksissa söpön tarran kera – täältä löydät lisää infoa!

Jos näkisitte silmieni edessä juuri nyt avautuvan maiseman, huomaisitte, että se on kaikkea muuta kuin harmaa. Vanha, pieni ja harmaa sohvamme lähti toisaalle viime viikolla ja uusi upean muhkea pötköttelypaikka kannettiin kotiin. Se on kotimme uusi väriläiskä. Tämän päivän agendaan kuuluu kotikuvien ottaminen ja pian, hyvin pian, pääsen näyttämään teille uuden sisustuksemme.

Hurmaavaa helmikuista päivää.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 6 vastausta