JOKO VOIMME JÄRJESTÄÄ KEVÄÄLLE TERVETULIAISJUHLAT?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Mekko: MILK Copenhagen ”Agnes” // *saatu


Aamukahvit kivirappusella, ne kevään ensimmäiset. Ensin kurkistetaan varovaisesti varjon puoleisella ikkunalla olevaan lämpömittariin. Jos lukema kiipeää reippaasti plussa-asteiden puolelle, kahvit äkkiä kiehumaan. Tänä aamuna valitaan keittiönkaapista se kupeista isoin, jotta kahvihetki ulkosalla jatkuisi mahdollisimman pitkään.

Yöpaidan päälle heitetään se sama untuvatakki, joka on palvellut sinua uskollisesti koko pakkastalven läpi. Pipo päähän, aamutossut villasukkien kera jalkaan. Kupponen mukaan. Autotallin nurkasta kaivetaan ensin lepotuolin pehmuste esiin ja asetellaan se kodin rappuselle. Ja siinä sitä nyt ollaan. Pitkän talven jälkeen ensimmäistä kertaa. Ulkoaamukaffeilla.

Minä ja ihana uusi kevätmekkoni vasta haaveilemme aamukahveista auringonpaisteessa. Ihan vielä ei tarkene, mutta pian varmasti. En malttanut olla ottamatta tätä kaunista mekkoa silti jo käyttöön, vaan olen viettänyt sen sisuksissa jo muun muassa muutaman toimistopäivän. Kun alle laittaa farkut tai leggarit, kevätmekkonen on kuin tehty maaliskuuhun.

Eikä kulu kauaakaan, kun ei tarvitse enää edes mittarista tarkistaa, tarkenisiko rappusilla aamukahvilla. Maaliskuu on jo taittumassa huhtikuun puolelle. Ilmoitin jo pihan pikkulinnuillekin, että ruokinta-automaattini siirtyy pian kesäteloille. Ja pian puskevat maasta jo tulppaanitkin esiin – äitini kävi istuttamassa pihaamme tulppaaninsipuleita viime syksynä eikä minulla ole hajuakaan, mistä niitä pian alkaa ilmestyä!

Eli pian, ihan pian, voidaan järjestää keväälle tervetuliaisjuhlat.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | Vastaa

ARKEA, 10/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Nappasin tämän suussasulavan herkullisen kuvan keskiviikkona 9. maaliskuuta lounasaikaan, kun istahdimme kuvauksien täyteisen aamupäivän jälkeen lounaalle ystäväni kanssa.Tunnistitko Pyynikintorin ikkunan takana? Pyynikintorin Liha ja Kahvi sijaitsee aivan Pyynikintorin kupeessa, joten paikalle on helppo piipahtaa vaikkapa ratikalla.Tässä kahvilassa on tunnelma kohdillaan. Olen jo vuosia rakastanut tämän hurmaavan miljöön sisustusta ja viettänytkin siellä lukuisia unohtumattomia kahvihetkiä. Kun astut ovesta sisään, tuntuu siltä kuin olisit saapunut juuri makumatkalle jonnekin Euroopan suurkaupungeista. Menu on myös ihastuttava; tällä kertaa testasin ystäväni innoittamana kana-caesar-salaattia ja kuten jo kuvastakin näkyy, annos oli sekä visuaalisesti upea että mauiltaan mainio! Myös makeita herkkuja olen testannut useasti, enkä ole kertaakaan joutunut pettymään. Kaipasit siis joko tunnelmallista lounaspaikkaa tai virkistävää kahvibreikkiä, Pyynikintorin Liha ja Kahvi tarjoaa oivan miljöön molempia tarkoituksia varten.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | Vastaa