Pientä hemmottelua muuton keskelle

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Ilta on jälleen kulunut kotia kuntoon laitettaessa; vielä viimeisiä silauksia ja loppurutistuksia ja tämä muutto on vihdosta viimein taputeltu tältä osin. Ihanaa, että olette olleet niin energisiä tsemppaajia ja ymmärtäneet, että muuton vuoksi postauksia on tullut tavanomaista vähemmän. Pian on luvassa kuitenkin oikea sisustus- ja kotipostausten rypäs, kun pääsen esittelemään teille uutta kotiamme kokonaisuudessaan. :)

Tänään hemmottelin itseäni ja tietysti myös uutta kotia kimpulla Pengerkatuun sointuvilla tulppaaneilla ja hei mikäs tuolla tulppaanien joukossa oikein pilkottaakaan..

Löysin Vero Modasta itselleni pienellä alennuksella varustetun yksiolkaimisen mekon, josta olen haaveillut jo jonkin aikaa. Muutto on vaatinut veronsa ja ajattelin, että pieni ”heräteostos” on nyt paikallaan.

Kaunis, vaalean beige yksiolkaiminen mekko henkii mielestäni kreikkalaisuutta ja olen aina aina aina tykästynyt juuri tämän tyylisiin mekkoihin. Polvipituinen höyhenenkevyt unelma suorastaan vaatii tosin rinnalleen ruskettuneen ihon ja kiharapilvestä kootun nutturan. Koruja ei tämä mekkonen välttämättä kuitenkaan kaipaa suurehkon ja näyttävän olkapääkoristeen ansiosta.

Jahas, pojat huutelevat tuolta eteisestä, että nyt pitäisi mennä kertomaan, mihin kohtaan uusi peili lätkäistään. Jes, kokovartalopeili! Lupaan laittaa mekostakin lisää parempia kuvia, mutta miltä vaikuttaa; olisiko tästä tulevan kesän viralliseksi juhlamekoksi?

// Do you know the feeling when you find the dress you have been dreaming of for a long time on Sale? ;) My new Vero Moda dress is going to be my official dress for the summer 2012 ;)


Kategoriat: Yleinen | 27 vastausta

Papukaija olalla

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Viime aikoina olen törmännyt useammin kuin kerran tai pari blogimaailmassa herkullisen ihanaan nettikauppaan nimeltään My Fiina. Suurena asusteiden ja korujen ystävänä, tein toki pienen tutkimusmatkan kyseisen liikkeen laajoihin valikoimiin, ja päädyin kuin päädyinkin kassalle pienen tilauksen kera.

Mitä saadaan, kun yhdistetään hehkuvan turkoosi väri, muutamia sulkia ja suloinen pikku papukaija orrella istumassa? Täydelliset kesäkorvikset, jotka saavat hymyn huulille, joka kerta peiliin katsoessa. Asusteilla ja koruilla on helppo hassutella tai luoda persoonallista ilmettä asukokonaisuuksiin. Papu ja Kaija pääsivät jo tänään testiin ja keräsivät kehuja jopa äänestyspaikalle sulat korvissa kiirehtiessäni!

Toinen aarre löytyikin sitten sormuspuolelta. Jokaisen bloggarin ja valokuvaajan unelmakoru viimeistelee lookin kuin lookin.

Joko te olette ehtineet kyseiseen nettikauppaan tutustua? Itse olin äärimmäisen tyytyväinen ensimmäiseen ostokokemukseeni. Korujen maksaminen kävi kätevästi verkkopankin kautta, eikä aikaakaan, kun korut jo tipahtivat postiluukusta kotiin! Tykkäämällä 29.2. mennessä My Fiinan Facebook-sivusta, osallistut muuten viiden 15 euron arvoisen lahjakortin arvontaan, ja mikä hienointa, My Fiina tarjoaa asiakkailleen koko helmikuun ajan ilmaiset postikulut. Mikäli siis kaipailet vielä uusia persoonallisia koruja tai asusteita vaikkapa Wanhojen tansseja ajatellen, suosittelen suuntaamaan selaimen kohti My Fiinaa! :)

Mitä tykkäilitte löydöistäni?

// New jewellery? Check out My Fiina ♥

Postaus sisältää mainoslinkin.


Kategoriat: Yleinen | 48 vastausta