Entten tentten

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

 Entten tentten teelika mentten; mitä tuoksuja Noora suosii? 

Kas tässä hajuvesieni kiistaton TopNelonen.

Lancomen Hypnose Senses on pysytellyt näissä mittelöissä suosikkina jo jonkin aikaa. Herttainen tuoksu on naisellinen ja viehkeä, ei liian voimakas mutta ei kuitenkaan mitäänsanomaton. Naisellinen ja hunajainen tuoksu on täydellinen tuoksu tärkeisiin tilaisuuksiin ja toimii juhlamekon asusteena paremmin kuin hyvin.

Lancomen tuoksun perintöprinsessana kärkikahinoissa on mukana todellinen yllättäjä. Yllättäjä tämä tuoksu on siksi, että legenda kertoo, että isäni olisi valinnut kyseisen tuoksun minulle viime jouluna äidin ja isän shoppailukierroksella lahjapakettiin! Raikkaasta ja reippaasta, hitusen sporttisestakin Puman Urban Motionista on joka tapauksessa tullut kevään aikana ehdottomasti käytetyin tuoksuni. Tämä tuoksu sopii arkeen täydellisesti!

Moni meistä varmasti allekirjoittaa sen faktan, että Escadan kauniit ja herkullisen näköisiin hajuvesipulloihin on useimmiten pullotettu kesä, tai ainakin kesän tuoksuja. Taj Sunset-tuoksun hankin suunnilleen vuosi sitten kevättäni piristämään, ja täytyy myöntää, että tuoksu on pysynyt suosikkinani siitä lähtien. Tuoksu ei ole liian makea, vaan sopivan pehmeä ja hedelmäinen ja jo yksi suihkaus tästä pullosta saa fiiliksen kovin aurinkoiseksi.

Jotkin tuoksut tuovat mieleen paljon muistoja ja Escadan Incredible Me on tälläisestä tuoksusta hyvä esimerkki. Muistan saaneeni tämän hajuveden joululahjaksi ensimmäisenä jouluna, kun asuin omillani ja hajuvesi olikin minulla jatkuvassa käytössä. Varsinkin pikkusiskoni Roosan hajunenä tunnistaa tämän tuoksun aina, kun sitä nykyään käytän: ”Noora tuoksut ihan ensimmäiseltä asunnoltasi ja ”vanhoilta ajoilta””. Kyllä vain, pienen yksiöni tunnustuoksu taisi siis olla tämä voimakas ja herttainen Escadan vaaleanpunainen unelma.

Löytyikö sinun suosikkejasi omien suosikkieni joukosta?


// Translation: These four gorgeous ”girls’ best friends” make the life smell a little bit better ;)


Kategoriat: Yleinen | 22 vastausta

Hatullinen hiiriä

CURIOUSER & CURIOUSER | Yleinen

Viikonloppu – se aika viikosta jolloin asuissa lähtökohtana on mukavuus. Viikonloppuisin ei saa kiristää eikä puristaa, vaan asussa voi niin löffäillä sohvalla, kipaista lenkille Epun kanssa tai lähteä yökylään vanhemmilleen. Kyllä vain; täällä ollaan mamin hellässä huomassa huomiseen asti. Pieni paussi arkeen onkin nyt tarpeen suht hektisen viikon jälkeen ja yökyläreissun kunniaksi taisi minua hieman lapsettaa myös päivän asua valitessani.

Mainio Mikki Hiiri-pusero on niin pehmeää ja lämpöistä materiaalia, että tästä mukavammaksi ei enää viikonlopun asu voi mennä. Itsekin innokkaana piirtelijänä olen myös vallan ihastunut tähän suloiseen printtiin, jossa hiirulaiset ovat nenut vastakkain; vastaavanlaisia printtejä on näkynyt mielestäni nyt kaupoissa yllättävän paljon! Disney-printit tuntuvat tekevän come-backeja kerta toisensa jälkeen mitä hurmaavimmissa printeissä.

Lauantain/ Saturday’s:


paita/sweater: Seppälä

farkut/ jeans: Only

hattu/ hat: H&M

sormus/ ring: Lindex

pehmosukat/warm socks: H&M

Hattu päähän ja lauantain viettoon! 

//Translation: It’s weekend! Today the word for the outfit was Mickey and Minnie Mouse. I just love that cute print with the two mice together and what would be more comfortable way to spend the Saturday than wearing something simple and fun! Have a great weekend everybody! :)


Kategoriat: Yleinen | 18 vastausta