VIIKONLOPUN LUMIKUORRUTTEISIMMAT HETKET

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

shades shares

Hän on täällä taaaas – maaaanantai! Viikot kiitävät hurjaa vauhtia eteenpäin ja tammikuun puolivälikin on jo ylitetty. Viikonlopustani tuli yllättäen kovinkin työntäyteinen kun vapaapäiväily jäikin vähemmälle, mutta onneksi parin päivän sisään mahtui myös muutama auringon ja lumen kuorruttama talvihetki. Viikonlopun parhaat tulevat siis tässä.

// Työpäiväni alkoi lauantaina olla pulkassa, kun siskoni laittoi viestiä ja kutsui meidät ulkoilemaan ja pannukahveille – kyllä kiitos! Olen elämässäni vain kerran aiemmin juonut nuotion ääressä nokipannukahvit ja lauantaina auringonpaisteessa pannukahvia hörppiessäni totesinkin, että harvoin kahvi maistuu ihan näin hyvältä. Keli oli aivan käsittämättömän upea ja aivan kuin auringosta olisi saanut extra-annoksen energiaa.

// Kovasti hymyilytti myös silloin, kun pieni siskontyttöni katseli puista alas varisevia lumikiteitä, jotka aurinko sai säihkymään. ”Wooooow”, kuului vain pienen ihmistaimen suusta.


TAKKI JOUTSEN   SAAPPAAT ARCTIPS //*saatu   PIPO SUPERYELLOW //*saatu
HOUSUT RUKKA   TUMPUT INDISKA    AURINKOLASIT SHADESHARES //*saatu


// Kuten kuvista näkyy, aurinkolasivalikoimani sai viime viikolla täydennystä, ja nämä lasit tuovatkin taatusti hymyn kasvoille – niiden takana on nimittäin todella sydämellinen tarina! Shadesharesin missiona on valmistaa käsityönä vastuullisesti valmistettuja korkealaatuisia aurinkolaseja. Osa tuotosta ohjataan suoraan Kenian slummeissa asuvien nuorten ammatillisen koulutuksen ja työllisyyden tueksi ja yrityksen kansainvälinen kumppani onkin World Vision. Ja mikä ihaninta, jokaisista myydyistä aurinkolaseista Shadeshares istuttaa yhden puun! Omani ovat mallia TEMBO, ja suosittelenkin lämpimästi tutustumaan valikoimaan jos keväthangille on vielä aurinkolasit hommaamatta.

// Lauantai-iltana saimme kotiimme ihania vieraita, kun serkkuni saapui pienen poikansa kanssa kyläilemään. Emme olleet nähneet aikoihin ja pikkumieskin oli kasvanut taas kovasti. Viime vuonna lähipiiriin syntyi paljon vauvoja ja uusia sukulaisia, joita koronan vuoksi on päästy tervehtimään aivan liian harvoin. Onneksi, onneksi, Whatsapp laulaa ahkerasti.

// Nappasin Matin kirjakasasta itselleni luettavaa lauantai-iltana ja sieltä löytyikin todellinen aarre, kun Ruth Waren jännittävä Lukitut ovet-teos nappasi minut mukaansa. Olen lukenut Warelta aiemminkin todella koukuttavia teoksia kuten Rouva Westaway on kuollut ja Nainen hytissä 10, joten mitenkään yllärinä ei tullut se, että tämäkin pokkari vei mukanaan.

// Sunnuntaikin kului koneen ääressä, ja siksi aamuni alkoikin reippaalla salikäynnillä. Päätin hoitaa päivän urheilut alta pois ennen koneen ääreen istahtamista, mutta lopulta kaunis talvinen pakkasilta innosti minua vielä illallakin kaivamaan sukset esiin ja lähtemään reippaalle hiihtolenkille. Harvoin tulee sporttailtua pari kertaa päivässä – iltaulkoilun ansiosta nukahdinkin kuin tukki, vaikka usein sunnuntaimaanantaiyönä tulee pyörittyä sängyssä unta etsien!

Energiaa, hyvää mieltä ja lisää lunta alkavaan viikkoon – toivottavasti teidänkin viikonlopustanne löytyi hyviä hetkiä!

shades shares


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa

MÄ TEIN TEILLE PIPOJA!

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

pipo ohjemyssy sukkapuikoillanovita hygge ikijää

Toiveenne on kuultu, pipoarvonta on täällä!

Jaoin viime viikolla ohjeen, kuinka puikoilla syntyy nopeasti paksusta langasta ihanan pehmoinen pipo talvipäivien lämmikkeeksi, ja samalla tiedustelin sekä Instagramissani että täällä, josko keskuudessanne olisi kiinnostusta pipoarvonnalle. Koska vastaanotto oli niin kovin kovin positiivinen, tartuin viikonloppuna kutimeen ja tein teille parikin erilaista muhkeaa myssyä – toinen arvotaan nyt siis tätä postausta kommentoineiden kesken, toinen Instagramissa myöhemmin tällä viikolla!

Täällä blogin puolella palkintona arvottava pipo on siis tismalleen samanlainen kuin oma piponi, jonka näette näissä kuvissa (en siis ole arpomassa tätä päässäni ollutta pipoa, vaan voittaja saa kutreilleen ihkauuden version! ;). Pipo sopii monenkokoiseen päähän, se venyy mukavasti ja jopa reunakäännöksen korkeutta voi säädellä itse tai käyttää pipoa ilman käännöstä, jolloin se on malliltaan pitkulaisempi. Pipossa on käytetty lankana Novitan HYGGE-lankaa sävyssä Ikijää, ja tämä vedenvihreän tai hitusen jopa turkoosin sävyinen lanka on HYGGE-sarjasta juuri oma suosikkini. Raikas, kaunis väri, joka sointuu ihanasti tummien talvivaatteitteni kaveriksi.

myssy ohjemyssy kavennukset


UNTUVATAKKI JOUTSEN   LEGGARIT BIANCANEVE   SAAPPAAT ARCTIPS //*saatu


Huudahda siis kommenttiboksissa ”Hep!” tai jätä muita talviterveisiä allekirjoittaneelle, ja näin osallistut samalla piposen arvontaan. Arvon palkinnon jo sunnuntaina 17.1. klo 18.00, joten naputtelehan osallistumiskommenttisi pikaisesti matkaan, jotta ehdit skabaan mukaan.

Ja vielä lopuksi valtavan suuri kiitos siitä, että arvonnat, joiden palkinnot ovat itsetekemiäni, herättävät keskuudessanne näin valtavasti intoa. Lämmittää sydäntä kovasti. Ja saavat puikkoni kilisemään entistä ahkerammin! ;)

joutsen musta untuvatakki


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 25 vastausta