KURKISTUS KALENTERIINI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Kesäviikonlopuissa on taikaa. Vaikka ei edes tekisi mitään erityistä, pienetkin jutut tuntuvat niin kovin spesiaaleilta. Etenkin, kun kelit hellivät, valoa riittää pitkälle yöhön ja suunnitelmia tehdään hetken mielijohteesta. Takana on erinomainen päätös rankalle arkiviikolle, ja nyt ajattelin antaa teidänkin kurkata kalenteriini.

Tältä näytti oma viikonloppuni.

16:00 Kellokortti leimattu, viikko toimistolla takana. Kaupan kautta siskon kyytiin, matkassa tuoreita vadelmia tuliaisiksi kummitytölle.

17:00 Vadelmat kaipaavat kaverikseen jäätelöä. Siispä visiitti Jäätelöautolle. Siskontyttö kipittää edeltä, meinasi tulla kiire, kun emme kuulleet jätskiauton tuttua tunnaria.

17:30 Pikkumimmi kipuaa rattaisiin ja vie tätinsä iltalenkille. Matkan varrella bongaillaan puhalluskukkia ja rattaista kuuluu jatkuva puheensorina. Tuolla hän oli kuulemma aiemmin nähnyt kissan, tuolla lentää kurki.

9:00 Onnellista huomenta – tänään on kovin monella aihetta juhlaan! Matti suuntaa YO-juhlahumuun, minä aloitan työpäivän.

12:00 Lounastauko ulkosalla. Lautasella suurta herkkuani, tonnikalaa purkista makaronien kera. Juhlapäivän kunniaksi kattilaan päätyi vekkulia eläinpastaa. Terassille putoaa kilpikonnan muotoinen makaroni ja orava yrittää napata sen salamannopeasti. Minä olen nopeampi.

15:00 Päivän työt on tehty. Olohuoneen pöydällä odottaa kesäinen teos nimeltään Hellä leijona (*saatu PR-näytteenä). Kulutankin aikaani lopulta tunnin jos toisenkin Anniinan kanssa. Hämmentävää, kuinka kiehtovia kirjoja käsiini on alkukesän aikana osunutkaan.

18:00 Matti on kotona, kiekkokin putoaa pian jäähän. Jääkiekon ylimpinä ystävinä tätä viikonloppua olemme odottaneet kovasti. Jes, finaalissa ollaan!

9:00  Aamukahvit rakkaiden ystävien kanssa hiekkalaatikon reunalla. Kukkaseppeleitä sydänkäpysille, pyöräajelua Pyynikin hiljaisilla kaduilla ja lopuksi väriä värityskirjan jokaiseen Muumipeikkoon.

12:00 Uudet kesäkukat puutarhalta matkaan ja istutuspuuhiin. Ensimmäiset kesäkukat eivät kestäneet rankkasateita, heippa siis heille, toiselle satsille toivon parempaa onnea. Nyt ruukuissa kukkivat perinteiset pelargoniat.

17:00 Umpun penkissä kutrini valmistautuvat kesään. Miten virkistäytynyt look peilistä taas kurkistaakaan!

20:00 Kisakatsomo on valmiina. Lämpimät voileivät uunissa, tunnelma katossa. Leijonat ärjyvät, katsomomme kohahtelee, illan kruununa säihkyvä hopea.

Sellainen viikonloppu se. Kesäkuun ensimmäinen.

//Aurinkolasit saatu.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa

TOUKOKUUN PARAS SECONDHAND-LÖYTÖ : KUKKAMEKKO 90-LUVULTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Heti alkuun on todettava, että en ole lainkaan varma siitä, onko tämä vintageaarre tyyliltään peräisin 80- vai 90-luvulta. Printiltään ja leikkaukseltaan se muistuttaa kuitenkin kovasti niitä mekkoja, joita oma äitini käytti lapsuudessani, joten yhdistin tämän löydön tuohon samaiseen aikakauteen. Niin tai näin, on jälleen aika jatkaa suosittua secondhand-löytöjeni postaussarjaa. Alkuvuodesta kirppisonni ei ollut lainkaan puolellani, ja löytöjen esittelyssä olikin pitkähkö tauko. Tämän kukkamekon myötä on kuitenkin jälleen ihana jatkaa tätä postausgenreä.

Yllättyykö joku jos kerron tämän aarteen löytyneen jälleen Zadaasta? Arvasin, tuskinpa kukaan, tunnette minut jo niin hyvin. Zadaa on aarreaittojen aarreaitta mitä tulee kirppissovelluksiin ja sen kautta on jälleen kevään aikana myös muutama oma aarteeni matkannut maailmalle. Zadaan selaaminen on mainiota ajanvietettä ja toisinaan vastaan tulee jotakin sellaista, jota ei saa mielestään millään pois. Tämä kukkamekko oli juuri tuollainen aarre.

Mekko on merkkiä Imagio ja hintaa sillä oli 15 euroa. Virheettömässä kunnossa olevaa mekkoa voisi sanoa uudenveroiseksi ja sen värit ovat säilyneet kirkkaina ja kauniina. Mekko on minulle kokoa liian suuri, mutta viihdyn hyvin rennoissa vaatteissa muutenkin, joten en koe reiluhkon koon olevan lainkaan ongelma. Kesävaatteet eivät saa kiristää tai hiostaa! Yhdistin mekon heti mustien pyöräilyshortsien kaveriksi, eikä tämä ihana kukkamekko muuta vierelleen edes kaipaa. Kun ylle heittää pitkän farkkutakin ja jalkaan vetäisee valkoiset lenkkarit, ihana kesälook on taattu.

Kiitos kirppishaltijat, että löysitte taas luokseni! Kesäkuu, tervetuloa. Minä ja kukkamekkoni olemme valmiina.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa