Meillä kaikilla (eikö?) on vaatekaapissamme jotakin niin epäkäytännöllistä, että sitä harvemmin tulee kiskaistua päällensä. Jotakin sellaista, jonka ostamista on punninnut pitkään ja hartaasti ja ajatellut tuolloin, että ostokselle tulisi paljon käyttöä. Koska onhan se nyt niin ihana. Aarteiksikin niitä kaiketi voisi kutsua, ainakin vaatteiksi, joilla on tarinansa. Ne ovat niitä juttuja, jotka pääsevät pälkähästä jokaisessa vaatekaapin inventaariossa. Vaikka niitä ei ikinä käyttäisikään. Minun kaapissani on kaksi tällaista tunnearvolla kuorrutettua herkkua. Kaksi maailman epäkäytännöllisintä vaatetta, joista en luovu ikinä.

Elettiin kevättä 2012, kun voitin Nelly.comin järjestämän kollaasisuunnittelukilpailun ja palkintoni oli päästä tutustumaan Nelly.comin kuvauksiin paikan päälle Ruotsin Boråsiin. Tuo oli valtavan suuri juttu minulle. Olin blogannut vasta vajaa pari vuotta, ja vaikka muoti intohimoni jo tuolloin olikin, tuntui aivan crazyltä olla yhtäkkiä stailaamassa Nellyn malleja muotikuviin. Tapasin tuolloin myös suositun Trine’s Wardrobe-blogin ihanan kirjoittajan ja bongasin hänellä upean, helmillä kirjaillun neuletakin. Se oli valtavan kaunis. En saanut takkia karistettua verkkokalvoiltani ja kun vihdoin tuo samainen neuletakki tuli myyntiin myös Suomeen, nappasin sen heti ostoskoriini. Takki kuului H&M:n erikoismallistoon ja maksoinkin siitä pitkän pennin. Upea eikö?

Todellisuudessa takki painaa ainakin neljä kiloa, helmiä todellakin on joka puolella (ei kovin mukava ominaispiirre, kun yrität esim. istua takki päällä) ja sitä ei yksinkertaisesti voi pestä. Takki on ollut päälläni korkeintaan kahdesti (todistetusti ainakin kerran), mutta se on yksi tärkeimmistä muistoistani. Matka Boråsiin oli niin järisyttävän motivoiva kokemus bloggaamisen saralla, että tämä takki vie minut aina takaisin noihin muistoihin. Lupaan käyttää sitä ainakin kerran tänä kesänä. Ja lupaan, että ette koskaan löydä tätä neuletta kirppiskasastani.

Toinen vaatekaappini ”en ikinä luovu tästä, vaikka en tätä käytäkään”-aarteista onkin sitten hieman tuoreempi hankinta. Sairastelin reilu pari vuotta sitten jatkuvasti ja elämä oli monestakin eri syystä aivan palasina. Pelkkiä huonoja uutisia sateli niskaan ja olin aivan loppu. Tuolloin joulun alla ostoksilla ollessani näin H&M:n rekissä tämän käsittämättömän överin hattaraunelman ja äitini tsemppaamana päätin kiikuttaa sen kassalle. Muistan äitini sanoneen, että murheita on huomattavasti mukavampi murehtia yksisarvisen kuva selässään. Rakastan tuota Nicki Minaj-malliston pörrötakkia yli kaiken ja se muistuttaa minua siitä, että elämä on yhtä vuoristorataa ja kurjimpienkin kieppien jälkeen on luvassa tasaisempaa kyytiä. Eikö toisaalta ole positiivista, että tälle murheidenmärehtimistakille ei ole juurikaan ollut käyttöä?

Kaksi takkia, iso kasa muistoja. Tarpeeksi syitä pitää näistä aarteista lujasti kiinni.

Nyt haluan kuulla, löytyykö sinun vaatekaapistasi samanlaisia tarinoita?

Äitienpäivä, päivä, joka tuo mukanaan kevään. Päivä, jolloin kokoonnutaan yhteen, kukitetaan, halitaan ja onnitellaan rakkaimpia. Ihastellaan somessa valkovuokkokimppuja ja liehuvia siniristilippuja. Paljon kaikkea tuota oli tässäkin päivässä, mutta voi kuinka paljon siitä jäikään myös puuttumaan. Näin minä vietin äitienpäivää.

On sanomattakin selvää, että äitienpäivänä jos koskaan, on hyvä syy pukeutua parhaimpiinsa ja kihartaa hiuksiin kikkurat. Niinpä heitin ylleni Aarteen laventelisen kimonojakun ja laitoin korviini ihanalta pikkuystävältäni viime vuonna synttärilahjaksi saamani korvakorut. Hän oli valinnut ne itse ja ostanut omilla rahoillaan minulle markkinoilta lahjan. Nämä korvakorut tulevat ikuisuuksiin asti lämmittämään Noora-tädin mieltä.

Kävimme jo eilen viemässä pikkusiskoni kanssa tervehdyksen myös muorillemme, tosin kovin eri tavalla kuin aiemmin. Huutelimme mummunpäivätoivotukset parvekkeelle ja piirsimme takapihan hiekkalaatikkoon sydämen kortiksi. Suurin tekemämme äitienpäiväkortti ikinä.

Tänään vierailin oman rakkaan mamini luona. Ostimme siskon kanssa äidille lahjaksi vohveliraudan, koska nyt jos koskaan on vohvelikestien aika. Sovittiin, että sellaiset vietetään heti tilaisuuden tullen. Tehdään suolaisia sekä makeita vohveleita ja syödään masut täyteen herkkuja.

Otin tänään valokuvan, josta tuli uusi suosikkivalokuvani. Siihen ei tarvittu kuin yksi ruutu, vain yksi, ja kuva oli juuri sitä mitä halusin. Siskoni pienen tyttärensä kanssa äitienpäiväpotretissa.

Valehtelisin jos väittäisin, ettenkö joka äitienpäivä pohtisi myös sitä, koska minusta tulee äiti. Joku kysyikin jokin aika sitten sitä myös kommentissaan. Kerron kyllä heti, kun uutisoitavaa on. En niin upeaa uutista malttaisi teiltä kauaa pitää piilossa.

Nyt viimeistelen ihanan äitienpäivän tekemällä vielä tehokkaan kotitreenin, keittelemällä kofeiinittomat kahvit ja herkuttelemalla mustikkapiirakan makuisella proteiinipatukalla – aika täydellinen päätös tälle mukavalle viikonlopulle. Ja vaikka paljon perinteisiä äitienpäiväasioita jäikin tekemättä, muistetaan, että äitejä voi onneksi juhlia muinakin päivinä. Odotan jo niin sitä hetkeä, kun saan antaa maailman pisimmän ja lämpimimmän halin mummulleni.

Kauniita unia, nukutaan hyvin.