MAINIOTA MAKRAMEETA : NÄIN HELPOSTI VALMISTUVAT KORVAKORUT

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

makramee korvakorumakramee knot

Näin jo kuukausia sitten eräässä verkkokaupassa kauniit, makramee-tyylillä valmistetut korvakorut, ja päätin tuolloin, että testaisin itsekin vastaavien tekemistä. Hankin valmiiksi jo lankaakin, etsin ompelulaatikostani korviskoukkuja ja googlettelin ohjeita. Asia kuitenkin unohtui tuolloin totaalisesti ja korvakoruharrastus ei ottanut lopulta tulta alleen. Eilen lukiessani Aamulehteä (18.8.) tämä sama tuttu aihe tuli kuitenkin uudelleen vastaan ja mikä olisikaan parempi hetki makramee-treenailulle kuin kaunis kesälomapäivä. Niinpä kiikutin askartelutarvikkeet terassillemme ja aloin hommiin!

Löydät simppelin korvakoruohjeen siis eilisen Aamulehdestä, mutta kuvasin teille myös omien korvakorujeni valmistusprosessin tutoriaaliksi. Yllä olevasta kuvasta näet, kuinka homman voi aloittaa.

Leikkaa langasta n. 20 sentin pätkä ja taita se kahtia korvakorun rungoksi. Leikkaa sitten valmiiksi solmuja varten n. 30 kpl n. 12 sentin langanpätkiä. Solmun tekeminen aloitetaan taittamalla lyhyempi langanpätkä rungon alle. Toinen taitettu lankalenkki sen sijaan pujotetaan äsken rungon alle laitetun lankalenkin välistä (ks. alla oleva kuva).

makramee korvakoru

Lenkin läpi pujotetun lankasilmukan läpi ujutetaan sen sijaan alla olevan lenkin langan päät (ks. alla oleva kuva). Molemmista langanpäistä vetämällä, saat solmun kiristettyä. Nosta solmu kiinni edelliseen solmuun.

makramee solmumakramee korvakoru

Jatka solmujen tekemistä haluamasi korkeuden verran. Itse halusin koristella korvakorujani hieman, joten solmin rungon hännänpätkiin simppukkakorun. Mikäli et halua ylimääräisiä koristeita koruihisi, voit tarvittavan määrän solmuja tehtyäsi, solmia rungon langanpäät yhteen – ei kuitenkaan liian kireälle etteivät solmut mene rumasti ryttyyn yläpuolella! Sujauta lopuksi korvakorun koukku paikoilleen.

makramee korvakorutmakramee solmu

Halusin leikata korvakoruni ikään kuin sulan malliseksi, joten leikkasin aluksi paperista mallin, joka takasi sen, että molempien puolten langat ovat yhtä pitkiä. Muotoilua helpottaakseni, suihkin koruihin hyvin kevyesti hiuslakkaa, jotta langansäikeet pysyisivät leikatessa paremmin paikoillaan. Viimeistelyn jälkeen korvakorut olivat valmiit käytettäviksi.

Kun solmutekniikan sisäistää, korvakorut valmistuvat hetkessä. Langaksi valitsisin nyt ehkä tätä paksumpaa lankaa, tosin ohuella langalla tehdyistä koruista tulee ihastuttavan kevyet kantaa. Koruista saa helposti samankokoiset ja näköiset viimeistelyvaiheessa, ja kuten kaikessa askartelussa, tässäkin lajissa on vain mielikuvitus rajana.

Aloin jo kuumeisesti käydä läpi lankavarastojani ja suunnitella uusia designeja – suosittelen lämpimästi tätä diy-projektia juuri sinulle, joka haluat saada nopeasti kädenjälkeä näkyville eikä kärsivällisyys välttämättä riitä villapaidan kutomiseen! ;)

makramee korvakorut ohjemakramee korvakorut ohjemakramee korvakorut ohjemakramee korut


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 4 vastausta

YKSIN KESÄLOMALLA – MITÄ SUUNNITELMIA?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

nosh mekkotallipiha tamperenosh mekko helmi


LAUKKU SALMIAK STUDIO /*saatu    TENNARIT WILSON     MEKKO NOSH /*saatu


.. haaaaaukotus.

Oikein hyvää huomenta täältä muumilakanoiden uumenista. Kyllä, kesälomalainen täällä hei! Toinen kesälomapätkäni alkoi tänään ja edessä on pariviikkoinen ilman suunnitelmia. Kuulostaa kutkuttavan ihanalta. Vietän tätä kesälomaa ”yksin”, sillä Matin loput lomat kuluvat syksymmällä peltotöissä ja aluksi ajatus yksinään vietetystä kesälomasta tuntui vähän ankealta – mitä ihmettä keksisin? Nyt täällä sängyn pohjalla köllötellessä ja konetta näpytellessä fiilis on kuitenkin jo aivan toinen, juuri tällaista kesälomaa olen varmaankin eniten kaivannut.

Kotona riittää paljon tekemistä ja toivon nimenomaan, että sellaisiakin tylsistymisen hetkiä seuraavan parin viikon aikana tulee eteen, jolloin _joudun_ vain kökkimään neljän seinän sisällä. Lupaan itselleni heittäytyä siinä vaiheessa pötköttelemään sohvalle kirjan kanssa. Odotan hetkiä, jolloin voin unohtua tekemään jotakin ilman kellon tuijottelua ja niitä hetkiä, kun vihdoin voin tokaista esimerkiksi ”jes, vaatekaappi siivottu!”. Hämmästyn tosin todella, jos lomani aikana vihdoin saan tuon ikuisuusprojektini hoidettua.

Lukiessani nyt omaa tekstiäni huomaan, että suunnitelmia taitaakin olla varastossa yksi jos toinenkin. Nyt on kuitenkin heräiltävä odottamaan hammaskirurgin soittoa, kyllä, on tullut aika poistaa toinen kiukutteleva viisaudenhammas. Salaa tosin toivon, että aikoja ei olisi seuraavalle kahdelle viikolle, vaan homma siirtyisi myöhemmälle syksylle. Sosekeittoja en nimittäin suunnitellut keitteleväni lomani aikana.

Pitäkäähän mainio maanantai – yritetään nauttia jokaisesta jäljellä olevasta kesähetkestä!

Ps.Jos kesäolo on hakusessa, suosittelen ottamaan suunnaksi Tallipihan. Tallipihan miljöö on yksi Tampereen kauneimmista ja mikäli herkkuhammasta kolottaa, Suklaapuoti on vastaus ongelmaasi. ;)

tallipiha tamperetallipiha tamperenosh naiset


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 2 vastausta