NORPAN TERKUT

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Juuri tänä aamuna klikkailin eteenpäin tervehdykseni kummilapselleni Saima Norpalle. En ole koskaan tavannut häntä, olen kuitenkin kuullut, että myöhään saapunut talvi aiheutti jopa hengenvaaraa hänen pikkuisilleen ja olikin huojentavaa kuulla, että hän lajitovereineen otti vastaan apua ja hyväksyi ihmisten rakentamat apukinokset pesimäalueikseen. Nyt pikkukuuttien on turvallisempaa syntyä helmikuun loppupuolella rantakinoksiin.

Itse liityin WWF:n norppakummiksi viime vuonna ja lahjoitan valitsemalleni suojelukohteelle rahaa kerran vuodessa, tässä tapauksessa siis lempinimikaimoilleni norpille. Kuluneen vuoden aikana sähköpostiini onkin kilahdellut mielenkiintoisia uutiskirjeitä ja kotiin on kannettu useammankin kerran Pandan Polku-tukijalehti, joka on pitänyt sisällään äärimmäisen mielenkiintoista tietoa suojelutyöstä.

Kummiuden lisäksi voi WWF:n sivuille tehdä myös kertalahjoituksen, jonka norpat ottavat varmasti avosylin vastaan. Minulla kun ei kummilapsia vielä ole, on Saima Norpan hoivaaminen minulle kunniatehtävä. Jaan kuitenkin kummiuteni enemmän kuin mielelläni myös teidän kanssanne! ;)

IMG_1864IMG_1868

NORPPAKUMMIKSI PÄÄSET LIITTYMÄÄN TÄSTÄ (KLIK!).

Ei yhteistyöpostaus.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 10 vastausta

HEI VAAN HELMIKUU!

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Noniin, että sellainen päivä sitten. Aamupostauksessani oletin päivästä tulevan erinomaisen, ja tavallaan siitä tulikin, vietin nimittäin oikeinkin mukavan iltapäivän hyvän ystäväni kanssa.

Mutta sen jälkeen kaikki alkoikin mennä päin mäkeä. Kirjaimellisesti.

Olin juuri matkalla vanhempieni luokse, kun mätkähdin suoralla tiellä selälleni niin, että mystisesti laukustani onnistui lentämään pitkin mäkiä vain ja ainoastaan Canonin järjestelmäkamerani, jonka olin pitkästä aikaa ottanut kaupungille mukaan. Kameraani suojellessani muljautin olkapääni lennokkaasti, mutta tärkeintä tuossa tilanteessa oli tietenkin napata vain kamera maasta laukkuun ja hipsiä tiehensä toivoen, että kukaan ei kommellustani nähnyt. Porukoiden luona tein vasta tarkemmat vahinkotarkastukset. Canon säilyi hengissä ja olkapään särky selätettiin Buranan voimin. Liukkaat töppöseni kirosin alimpaan manalaan. Onni onnettomuudessa.

No siinä sitten äidin kanssa aloimme odottaa llveksen peliä ja Putousta, kun yhtäkkiä havahdumme hälytysajoneuvojen ääniin. Kurkistimme ulos ikkunasta ja kappas, talo palaa. Toisessa rapussa on syttynyt tulipalo ja hetken päästä savu näyttää levinneen meidänkin rappuumme niin, että on ehkäpä parasta ottaa koirat kainaloon ja suunnata parvekkeelle hengittelemään raikasta ilmaa. Naapurirapun jengiä evakuoidaan nostoautolla parvekkeiden kautta ja minä joudun hengittelemään TODELLA SYVÄÄN, kun näen jo sieluni silmin kuinka Eppu ja minä laskeudumme kahdeksannesta kerroksesta alaspäin samaisella vekottimella. Heippa vaan korkeanpaikankammo. Noh, parvekkeen sijaan pääsimme lopulta kuitenkin palomiesten ohjeistamina kulkemaan alakertaan rappuja pitkin. Onni onnettomuudessa, säikähdyksellä selvittiin.

Näin meillä. Helmikuu on startattu vauhdikkaasti käyntiin. Joko saa mennä nukkumaan?

Ps. Pahoitteluni puhelinkuvista, mutta se Canon ei tuossa vaiheessa ollut vielä täysin kuivunut päivän kommelluksesta nro 1.

// What a day. Everything is okay now, but now it’s time to go to bed. Too exciting start for the February if you ask me.


Kategoriat: lifestyle | 14 vastausta