Kymmenen vuotta sitten, maaliskuun ensimmäisenä päivänä sovittiin, että sää oot mun ja mää olen sun. Tai kuten isäni toteaisi, sovittiin, että me virallisesti styylataan vakkaristi. Kymmenen vuotta on ollut yksi nopea silmänräpäys ja parikymppisistä nuorista on tullut hetkessä kolmekymppisiä aikuisia. Elämä on muuttunut ja paljon on myllerrystä mahtunut matkan varrelle, mutta yhtä hyvä tiimi olemme edelleen kuin silloin kymmenen vuotta sitten. Ehkä jopa paljon parempi. Tämä yksi elämäni jännittävimmistä viikoista on ollut jälleen hyvä osoitus siitä, että juuri Matin kädestä on hyvä ottaa kiinni siinä vaiheessa, kun jännittää.

Työkaverini totesi eilen ihanasti, ”te ootte sellanen ikuisuuspari”. Siltä se sydämeni sopukoissa tuntuukin. Matka kohti seuraavaa vuosikymmentä voi alkaa.