PELIPÄIVÄN PASTA

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

Matti istuu parhaillaan pronssiottelussa areenan katsomossa, minä täällä vielä kerään energiaa illan kultataistoa varten kokkaillen ja töitä paiskien. Ilta jännittää niin kovasti, että istahdin suosiolla koneen ääreen kuvankäsittelyä tekemään – josko kello etenisi näin huomaamattani iltakahdeksaan enkä ehtisi jännittää liikaa!

Eilinenkin vierähti areenalla, emmekä ennättäneet tekemään viikonlopun ruokaostoksia, joten tänään valmistin lounasta kuivakaapin jämistä. Pelipäivän pastasta tuli vahingossa niin herkullista, että päätin jakaa reseptin myös blogini puolelle. Monelta saattaakin löytyä tähän pastaan ainekset jo valmiiksi kotoa, etenkin, jos reseptiäni hieman soveltaa. Oma pastani soveltuu parhaiten tulisen ruuan ystäville, joten jätähän napakka chilitonnikala kokonaan lisäämättä, jos et kaipaa ruokaan lisäpotkua.

Laita makaronit kiehumaan. Itse nappasin ensimmäisen kuivakaapista käteeni osuvan pastapussinjämän mukaan kokkailuihini. Samalla, kun pasta kiehuu, lämmitetään paistinpannulla Polpa-tomaattimurskapurkillinen. Maustoin murskan suolalla, pippurilla sekä oreganomausteella. Heitin paistinpannulle myös purkillisen valutettua tonnikalaa öljyssä sekä purkillisen valutettua chilitonnikalaa. Sekoittelin tonnikalat tasaisesti tomaattimurskan joukkoon ja jätin kastikkeen odottamaan. Kun pasta on valmista, valuta se huolellisesti ja kaada tomaattimurskan joukkoon. Sekoita.

Ja se on siinä, koristele tuoreella basilikalla tai raasta päälle juustoa. Herkuttele ja kerää energiaa illan matsiin.  Jännä ilta luvassa!


Kategoriat: ruoka | Vastaa

KUVAT, JOTKA MILTEI JÄIVÄT JULKAISEMATTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Pidän näistä kuvista. Niissä on hurmaava, syksyinen värimaailma ja asu, jonka sisuksissa nautin olostani kovasti. Kuvat on otettu jonakin syyskuisena päivänä, jolloin pysäytimme auton kauniiseen miljööseen ja Matti ikuisti syksykuvat muistikortille talteen. Kuvien ottamiseen meni viitisen minuuttia ja matka jatkui radiokanavia vaihdellen, hyvien biisien perässä surffaillen. Tuolloin sitä ajatteli, että seuraavaan kesään olisi jälleen ikuisuus aikaa ja pitkä ja pimeä talvi tuntui ajatuksena melko raskaalta. Takana oli kesä, joka sisälsi paljon suruja. Ennen kuin ehdin julkaista näitä kuvia blogiini, maisema peittyikin jo harmaan talven alle, puut pudottivat viimeisetkin lehtensä ja kuvat jäivät julkaisematta. Ne unohtuivat muistikortille.

Kuvaan tuhansittain ruutuja kameralleni kuukausittain. Voittekin siis kuvitella millainen työmaa on tyhjennellä muistikorteilta pois niitä otoksia, jotka on jo tallentanut koneelle tai jotka voi suoraan siirtää roskakoriin. Tänään tartuin tuohon urakkaan ja samalla nämä kuvat tulivat minua vastaan. Vaikka kuvissa ilme on kireä ja vähän tekohymyinenkin mielessä vellovien huolien vuoksi, ajattelin, että ripaus syksyä näin uuden ja vasta alkavan kesän kynnyksellä sopisi blogiini täydellisesti. Pitkän ja pimeän talven jälkeen paistaa taas aurinko ja olo on innostuneen odottava ja onnellinen – mitä kaikkea tällä kesällä onkaan meille tarjota!


Korvakorut: Uhana Design //*saatu
Neulemekko: Uhana Design
Kengät: Palmroth //*saatu


Ette uskokaan kuinka monta syys- ja talvipäivää vietin tuon mekon uumenissa. Sain mekon  joululahjaksi Matilta parisen vuotta sitten ja valitsin sen mekkorekiltä ylleni aina silloin, kun en tiennyt mitä heittäisin arkiaamuna päälleni. Kuten näkyy, tuosta kaunokaisesta sai myös äärimmäisen juhlavan, asustamalla sen isoin korviksin ja kampaamalla kutrit tiukalle nutturalle. Ja nuo kengät, kuten tiedätte, tämä Palmrothfani-87 ei juuri muita talvella käyttänytkään.

Nyt jatkan urakkaani muistikorttien tyhjentämisen parissa. Ties mitä kuvamuistoja päivä vielä tuokaan tullessaan. Lempeää helatorstaita kaikille.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa