PORKKANAT GRILLISSÄ : UUSI KESÄHERKKUSUOSIKKINI!

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

Löysin kesän aikana uuden grilliherkkusuosikin – popsin, popsin porkkanoita muutenkin ahkerasti, mutta eräänä kesäisenä päivänä päätimme testata niitä grillissä! Lopputulos oli pihvidinnerin kera niin herkullinen, että päätin jakaa tämän helpon mutta erinomaisen ”reseptin” myös teille.

P O R K K A N A T  G R I L L I S S Ä :

Parhaiten grilliporkkanoiksi soveltuvat melko kapeahkot ja pienehköt porkkanat. Aluksi pesin juuriharjalla porkkananipun ja katkaisin nipusta varret pois (olisin kuorinut porkkanat, mutta kuori lähti nätisti pois pelkällä harjauksella). Kaadoin lautaselle öljyä ja pyörittelin porkkanat tasaisen öljyisiksi. Päälle lisäsin hieman merisuolaa ja hitusen pippuria. Grillasimme porkkanoita grillin ylätasolla noin vartin verran, mutta aika kannattaa määritellä sen mukaan, minkä kokoisia porkkanoita on grillaamassa.

Porkkanat olivat erinomainen lisuke pihville. Teimme ateriaa varten myös raikkaan vihersalaatin ja kokonaisuudesta muodostuikin yksi kesän suosikkiannoksistani. Itse asiassa porkkanoista tuli niin herkullisia, että olemme muutaman kerran grillanneet porkkanoita ihan vaan välipalaksi.

Kesää on vielä jäljellä, joten grilli kuumaksi ja uusia grillimakuja testailemaan – myös ananas soveltuu muuten erinomaisesti grilliin ja vaniljajäätelön kera jälkiruoaksi!


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina | Vastaa

TOTEUTUIVATKO LOMATOIVEET?

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Nämä aurinkoiset, kesänvihreät kuvat otettiin jo silloin, kun kesäloma vasta häämötti horisontissa. Mahanpohjassa kutitteli ajatus tulevista kesäseikkailuista, joutilaista päivistä ja riippukeinupäikkäreistä. Tarkoituksena oli pitää suunnitelmat mahdollisimman avoinna ja suunnata lomaa viettämään ”going with the flow”-asenteella.

Muutamia toiveita minulla lomalle silti oli. Toteutuivatko ne? Noh, minäpä kerron.

|| liiku ja ulkoile paljon || Pari viikkoa ennen lomaa hakeuduin lääkärin juttusille jatkuvasti vaivaavien niska- ja hartiakipujeni vuoksi. Sain lähetteen fysioterapiaan ja kunnon kotijumppaohjeet. Projektini katkesi kuitenkin alkuunsa, kun nappasin juuri ennen lomaa flunssan ja loman ensimmäisellä viikolla ei vielä urheilu innostanut. Toisella viikolla suuntasimmekin heti lenkeille ja jopa tennistä pelaamaan. Tennis ei tainnut kuitenkaan soveltua näin jumisille niskoille, vaan jumit iskivät päälle kahta kauheampina. Eli aloitan jälleen lähtöruudusta, pienin askelin. Urheilu jäi siis vähemmälle, mutta ulkoilin sentään PALJON!

|| vietä synttäreitä || Vietin synttäreitäni heinäkuun lopussa ja olin onnesta sykkyrällä, kun koti täyttyi läheisistä (ja kukkasista!). Juhlat olivat kovin pienimuotoiset, mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että aina kun on edes hitusen aihetta leipoa mansikkakakku, se kannattaa tehdä!

|| lue kirjoja || Luin loman aikana peräti kaksi kirjaa ja ehdin kuunnella yhden äänikirjankin. Tämän kesän lukulistalla olivat Tytöille, jotka ajattelevat olevansa yksin sekä Jenni Kokanderin Sukupuuttoon kuolleiden planeetta. Kesäretkilläni kuuntelin Tiia Rantasen Suurin piirtein-teoksen. Kaikille kolmelle teokselle lämmin suositus!

|| inventoi vaatekaappi || Myönnetään, tämä projekti jäi kesken. Ennen lomaa tein kaappiini tilaa viemällä aarteitani Oldien myymälään myyntiin ja oli mahtavaa, että valtaosa tuotteista löysi sitä kautta uudet kodit. Zadaan putiikkini on jatkuvasti ”avoinna” ja loman aikana kiikutin myös useamman Zadaa-paketin Ärrälle. Eli tavoite täyttyi inventaarion osalta, mutta siivoaminen sen sijaan unohtui!

|| tee roadtrip || Tein! Montakin! Ja osasta retkikohteistamme haluan kertoa teillekin vielä myöhemmin lisää.

|| lepää || Myönnän, en malttanut olla paikoillani, vaikka sille todella olisi ollut tarvetta. Loman ensimmäiset päikkärit otin viimeisenä lomapäivänäni terassillamme pötkötellen. Seuraavalla lomallani lupaan olla paikoillani enemmän.

Aika hyvä kesäloma, sanoisin. Töihin palasi energinen ja akkunsa ladannut (tosin edelleen hartiakipuinen) Noora. Ja onneksi pieni pätkä lomaa jäi vielä takataskuun tulevaa syksyä varten..


Mekko : Zara
Toppi: Billebeino
Shortsit: Aim’n Sports
Aurinkolasit: Shadeshares //*saatu



Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 2 vastausta