ARKEA, 28/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Tämä aurinkoinen kesäselfie on otettu yhtenä kesän ihanimmista päivistä, 13. elokuuta iltapäivällä.

Olimme viettämässä Matin kanssa lauantaita vanhempieni kesäpaikalla. Vaikka emme lomalla olleetkaan ja aamupäivään mahtuivat yhdet työkuvauksetkin, tuo päivä tuntui yhdeltä kesän rentouttavimmista päivistä.

Elokuussa säät ovat hellineet ja tuolle lauantaille osui täydellinen veneilykeli. Samalla, kun Matti kalasteli, itse keskityin äänikirjojen kuuntelemiseen ja eväiden syömiseen paatissa. Olin pakannut meille mukaan termospullollisen kahvia ja perinteisiä eväsleipiä ja mikä parasta, kummallakaan ei ollut kiire minnekään. Kelloa ei tarvinnut vilkuilla jatkuvasti, vaan Matti sai rauhassa keskittyä kalojen narraamiseen samalla, kun itse nautiskelin auringosta. Pulahdimme vielä veneretken jälkeen viileään Näsijärveen ja vaikka saalista ei tuolta retkeltä tullutkaan, onneksi jääkaapissa oli grilliherkut valmiina odottamassa. Ehdottomasti yksi kesän parhaista päivistä! Tätä kuvaa katselen keskellä pimeintä talvea, kun tarvitsen energiaa. Ja ei, ehei, mistään ei huomaa, että Matti on viettänyt veneessä tänä kesänä paljon aikaa t-paidassa.. ;)


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 1 vastaus

ELOKUUSSA IHANINTA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Elokuu, olet aika ihana.

Rakastan elokuun valoa. Sitä aurinkoisten loppukesän iltojen valoa, joka kultaa koko maailman pehmeään syleilyynsä. Pyrinkin sopimaan elokuussa kaikki kuvaukset aina illaksi ja niin kauan kuin valoa vielä riittää ennen syksyn starttia, aion ottaa siitä kaiken irti.

Olen salaa ikävöinyt avantouintituokioita jo pitkän aikaa. Vesijuokseminen lämpimissä vesissä on ihanaa, mutta mikään ei voita sitä tunnetta, kun vedet alkavat jälleen viilentyä ja uiminen virkistää aivan eri tavalla kroppaa ja mieltä. Viime vuonna vedet alkoivat kylmetä elokuun lopulla; veikkaan, että tänä vuonna saan vielä hetken aikaa odotella ennen kuin iltauinnit alkavat todella virkistää.

Sarjoihin koukuttuminen voi pian alkaa! Tällä hetkellä odotan eniten tietysti BB:n alkua, mutta toki tv:n ääreen istahdetaan katsomaan myös Ensitreffit Alttarilla, Tanssii Tähtien kanssa ja ja .. Voi ei! Jokaiseen näistä en kyllä ehdi koukuttua.


Mekko: Aarre
Aurinkolasit: Shadeshares //*saatu
Tennarit: Adidas
Laukku: Marimekko


Pukeutuminen ja asujen kokoaminen on elokuussa erityisen ihanaa. Paljailla säärillä tarkenee vielä, mutta vaatekaapin pitkähihaiset pääsevät jälleen käyttöön. Mummun tekemät villasukatkin olen jo kaivanut esiin, tosin osaa niistä käytän vuoden ympäri. Villasukille on AINA tarvetta!

Elokuussa, työkalenterin alkaessa täyttyä, alkaa iiiihana innostus tulevaa kohtaan. Mitä kaikkea syksyllä onkaan tarjota, millaisiin projekteihin pääsenkään tarttumaan työni kautta ja minne kaikkialle minä ja kamerani vielä yhdessä suuntaammekaan. Hankinkin monesti lukuvuosikalenterin; vuoteni alkaa ikään kuin syksystä ja sama, jo kouluvuosilta tuttu, uuden aloittamisen jännitys säilyy matkassa!

Postausta lukiessani en voinut tulla ajatelleeksi, että elokuu taitaakin olla suosikkini kesäkuukausista. Olen aina kuvitellut, että sydämeni sykkii eniten heinäkuulle, mutta elokuun taikaa ei voita kyllä mikään. Toivon kovasti, että näitä ihania, loppukesän haikeuden täyttämiä päiviä, on jäljellä vielä paljon. Minun puolestani lämpöä ja valoisia iltoja saisi nimittäin riittää pitkälle syyskuuhun asti.

Aurinkoa elokuuhun. <3


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 1 vastaus