Kun täytin viime kesänä 29 vuotta, sain lahjan, joka avasi kyynelkanavat ja liikutti niin kovasti sydämestä asti, että en meinannut saada itseäni koottua lainkaan. Viime vuosi oli lahjojen kannalta muutenkin kovin kovin tunteikas; kun ensin tokenin tästä äidiltäni saamasta lahjasta, toikin mummu mukanaan vaarin vanhan perintöongen ja jep, taas itkettiin! Viime vuodelta ei juuri synttäripotretteja ole tallella, kun sankarittaren maskarat valuivat pitkin poskia jo ennen kuin juhlat edes alkoivat.
Mutta takaisin asiaan. Sain siis viime vuonna äidiltäni itsetehdyn hartiahuivin tai -viitan, johon hän oli käsin virkannut koristekukkasia ikävuosieni mukaisen määrän verran. Kuinka kaunis ajatus! Olin niin otettu tästä lahjasta. Sen lisäksi, että liikutuin lahjan ihanuudesta ja ajattelevaisuudesta, lahjan mukana tullut kortti avasi kyynelkanavat totaalisesti, kun äiti oli ommellut korttiin varakukkasia jos vastaan tulee sellaisia syntymäpäiviä, jolloin äiti ei voikaan huiviini virkata uutta kukkasta. Liikuttavan kaunis lahja, kokonaisuudessaan.
Tuo rakas hartialämmitin ei suinkaan ole päässyt käyttöön, vaan ripustin sen ihasteltavaksi työhuoneeni seinälle. Tänä vuonna odotinkin malttamattomana syntymäpäiviäni myös muun muassa sen vuoksi, että osasin odottaa äidin ja iskän lahjasta uutta aarretta viimevuotiseen lahjaani.
Ja katsokaa kuinka hurmaava yksisarvinen sen kiikuttikaan luokseni! Pyöreiden vuosien kunniaksi korttiin kiinnitetty uusi kukkaseni oli iloisen keltainen, hurmaava ja aurinkoinen ja hieman aiempia koristeita isompi. Irrotin tänään kukkasen varovaisesti kortista ja mietin pitkään sille täydellistä paikkaa. Aluksi suunnittelin kiinnittäväni sen sydämen kohdalle, mutta lopulta päätinkin jättää sen paikan tyhjäksi. Ehkä vielä jonain päivänä kiinnitän siihen kukkasen sen vuoden syntymäpäivänä, kun minusta itsestäni tulee äiti. Paikka jäi siis vielä avoimeksi.
Lopulta keltainen, kolmekymppisen naisen juhlakukkanen löysi paikkansa näköalapaikalta, etupuolelta keskeltä. Siinä se ilahduttaa ja tuo aurinkoa työhuoneeseeni ja elämääni.
Minulla on sellainen tunne, että tämä lahja liikuttaa, itkettää ja ilahduttaa minua koko loppuelämäni ajan. Sillä on jo nyt niin paljon tunnearvoa, että en edes sanoin pysty kuvailemaan kuinka tärkeä se on minulle. Niin kuin on äitinikin.
