KOSMETIIKKAJOULUKALENTERINI – HITTI VAI HUTI?

PC173198PC173200

Joulukalenterit! Ah, rakastan niitä! On kalenteri sitten suklainen tai huurteinen, kuten Matilla tänä vuonna oli, ne tuovat joulukuuhun vielä extraripauksen lisää jännitystä. Kun kalenterista on nyt se viimeinenkin luukku avattu, aamuisin tuntuu siltä, että jotakin jää tekemättä. Seuraavaa joulukuuta odotellessa.

Kosmetiikkajoulukalentereita löytyi myymälöistä tänä vuonna joka lähtöön, ja luettuani muutaman melko negatiivisen kosmetiikkakalenteriarvostelun joulun alla, päätin hehkuttaa hieman täällä blogin puolella omaa kalenteriani, joka oli täysi kymppi. Poimin L’Occitanen kalenterin Sokokselta matkaani, kun essence-kalenterimetsästykseni osoittautui toivottomaksi tehtäväksi. Ex tempore-ostokseni osoittautui kuitenkin lopulta aivan mahtavaksi pläjäykseksi tuotteita, joista osasta tuli heti lemppareitani. L’Occitane oli minulle merkkinä varsin vieras, mutta availtuani luukuista 24 toinen toistaan ihanampaa ylläriä, voitte olla varmoja siitä, että tätä brändiä tulen jatkossakin suosimaan.

Erityisen ilahtunut olin siitä, että valtaosa tuotteista oli matkakokoisia. Pienet suloiset purnukat jäävät odottamaan ensi vuoden reissuja, mutta muutaman herkullisen tuoksuisen suihkugeelin korkkasin heti. Tuotteiden joukosta löytyi myös pari järisyttävän hyvää käsivoidepurnukkaa, jotka mahtuivat näppärästi käsilaukkuuni ja löytyipä yhdestä luukusta myös timanttinen huulirasva, joka pelasti pakkasilla huuleni. Palasaippuat olivat ainoa juttu, jotka eivät saaneet riemunkiljahduksia aikaiseksi, mutta niidenkin joukosta löytyi todellinen helmi, kun kuoriva saippua osoittautui taivaalliseksi. Mikäli L’Occitane-kalentereita ensi vuonnakin myyntiin saapuu, on valintani kalenteriksi helppo.

Siis kaiken kaikkiaan: HITTI! 

Olitteko te tyytyväisiä omiin kosmetiikkakalenterivalintoihinne tänä vuonna?

PC173202PC173203


Avainsanoina , | 12 vastausta

PÖRRÖINEN KAKSOISOLENTO

PC173283 PC173309 PC173297


ZARA FARKUT   NEULE ZARA   KENGÄT CATMANDOO  SUKAT by Eva-muori


Muistatteko tämän pörröisen puseron, jonka ompelin itselleni kesällä juhannusneuleeksi? Jäin tuolloin harmittelemaan sitä, että en tehnyt puserooni pitkiä hihoja, sillä t-paitahihaiselle puserolle ei kesän jälkeen ole ollut kovasti käyttöä. Koska jatkopalojen tekeminen olisi ollut vähän turhan haastavaa, on paita jäänyt odottelemaan seuraavaa kesää. Tämän vuoksi riemulla ei ollut rajoja, kun näin jokin aika sitten Zarassa alennettuun hintaan paidan, joka muistutti kovasti omatekemääni. Harmitus katosi saman tien sen nähtyäni – tässä pörröpaidassa olisi nimittäin pitkät hihat!

Koska paidan ostaminen tuli tässä tapauksessa alennuksen ansiosta edullisemmaksi kuin uuden tekeminen, päätin hankkia vaaleanpunaisen pörröunelman vaatekaappiini. Pusero on juuri niin herkullisen pehmoinen kuin miltä se näyttääkin, ja se toimii melkoisena katseenvangitsijana tylsän tavallisissa arkiasuissa. Yksi ostamistani Kylie-mattapunista mätsää sen väriin täydellisesti ja tätä duoa onkin tullut viime aikoina pidettyä ahkerasti. Juuri tällaisia vaatekappaleita kaipaan piristämään arkea. Onhan se toki melko vallaton, mutta hymy on aina korvissa, kun tämä paita on päälläni!

PC173292 PC173299 PC173313 PC173284

Paluu arkeen on joulun jälkeen sujunut melko tahmeasti. Eilisen työpäivän jälkeen olo oli niin nuukahtanut, että köllöttelin sängyllä koko illan ja koukutuin nyt vihdoin Netflixin Crown-sarjaan. Eilen vahtasimme tuota melkoiseen suosioon noussutta sarjaa jo kolmen jakson verran ja sen verran taisimme molemmat innostua siitä, että tänään katsotaan pari jaksoa lisää. Ehkä tällainen laiska loppu tälle vuodelle on enemmän kuin sallittua..? Tosin joululahjasukseni mököttävät nyt parvekkeella ja kiukuttelevat vesisateeksi muuttunutta keliä. Nyt kunnon hiihtokelit kehiin, että pääsen ladulle!

Tsemppiä välipäiviin – pian koittavatkin jo seuraavat vapaat! ♥_♥

PC173281


Avainsanoina | 4 vastausta