MEIKKIPUSSIN UUTUUDET ENSI-ILTAMEIKISSÄ

P1275975

Lauantaina oli oiva tilaisuus testailla meikkipöydälläni odottaneita uutuustuotteita, kun naama piti taikoa ensi-iltakuntoon. Eritoten olin odottanut jo kovasti the Balmin Nude Beach-paletin korkkaamista – rakastan the Balmin pakkausten kuvituksia ja tämän paletin kannen alta löytyi täydellinen sävymaailma pehmeään nudemeikkiin!

Olen tällä hetkellä hitusen neuvoton kasvojeni ihon kanssa, joka on ottanut todella nokkiinsa talvikaudesta ja flunssaputkesta. Kuivumisen lisäksi etenkin otsalle ja ohimoille on ilmestynyt nyppyjä, jotka ovat minulle tuttu ongelma aiemmilta talvilta ja liittyvät selvästi ihon herkkyyteen, mahdollisesti jopa pipokauden haasteisiin. Hiusraja sen sijaan tuntuu kuivuvan jopa tavallista enemmän ja meikin tasainen levittäminen on hurjan haasteellista. Niinpä olen käyttänyt vain hyväksi havaittuja tuotteita, enkä ole kovasti uskaltanut tehdä muutoksia meikkirutiineihini. Ihon hemmottelu sen sijaan on työn alla ja nyt käytössä on apteekista hakemani kuivan ihon tuotteet, jotka vaikuttavat todella lupaavilta.

Ripsari- ja meikkikokeiluja nämä pienet ongelmat eivät kuitenkaan estä: meikissä ihastuttivat allekirjoittanutta eritoten nämä neljä tuotetta!

P1275982 P1275961 P1275984

the Balmin paletti ei pettänyt tälläkään kertaa. Katsokaa tuota hurmaavaa kuvitusta! Sävytkin olivat kovasti mieleeni ja ensi-illan hieman juhlavampaan meikkiin valitsin paletista kolme sävyä; Builtin, Brainiacin ja Baben. Sävyissä on juuri sopivasti pigmenttiä pehmeään lopputulokseen, tosin luin, että kostealla siveltimellä levitettynä sävyt saavat lisäpotkua ja ovat luomella huomattavasti voimakkaampia. Tätä täytyy testata!

Vaikka kärsinkin herkistä silmistä ja olen todella nirso ripsivärien suhteen, the Balmin Mad Lash oli pakko testata (=koska supermakea purnukka!). Tuuheuttava ripsiväri levittyi tasaisesti, parilla kerroksella sai silmämeikkiin erinomaisesti volyymia ja parin päivän testijakson jälkeen voin ilokseni todeta, että tämä ripsari soveltui myös herkkäsilmäiselle. Se osoittautui itse asiassa niin erinomaiseksi, että se syrjäyttänee ainakin toistaiseksi aikaisemmat ripsivärini meikkipussistani.

P1275960

Pohjameikkiä piristääkseni, päätin ottaa testiin myös upouuden essence-tuotteen. Step into Magic Wonderland-highlighter kätki kauniiseen pakkaukseen korostuspuuterin, joka toi juuri sopivasti säihkettä poskipäille iltameikkiin. Korostustuotteiden käytön opettelu on omalla kohdallani vasta harjoitteluasteella, mutta tähän ihastuin niin, että aion jatkossakin sitä rohkeasti käyttää. essencen Make me brow-kulmageeli sen sijaan osoittautui niin helpoksi levittää, että tätä herkkua testailen kulmiini jatkossakin. Tykkäsin!

Löytyikö tuotteiden joukosta tuttuja juttuja? Mutta nyt kipin kapin arkimeikin tekoon ja kohti uutta työviikkoa!

P1275977 P1275986 P1275976

*Postauksessa esitellyt tuotteet blogin kautta saatu. Linkit eivät ole mainoslinkkejä.


Avainsanoina | 4 vastausta

TAMMIKUU PURKKIIN

P1276022 P1276036 P1276020 P1276029


TAKKI BIKBOK   MEKKO AARREKID  HUIVI STYLESNOB COPENHAGEN   LEGGARIT TOKMANNI  KENGÄT SOWHAT/VAMOS


Minulla ei ole kovinkaan paljon hyvää sanottavaa tammikuusta. Koska yritän kuitenkin aina parhaani mukaan kitkeä esiin asioista edes jotakin positiivista päätin, että on aika koota yhteen tammikuun parhaat. Nenäliinavuorten, lääkärikäyntien, hukkuneen kihlasormuksen ja stressin keskeltä oli pakko löytyä jotakin hyvää!

Tein erinomaisia alelöytöjä. Harkitsin alelapuista huolimatta ostoksiani kuitenkin pitkään ja hartaasti, enkä voi sanoa tehneeni heräteostoksia. Yksi parhaista löydöistäni oli Stylesnob Copenhagenin huivi, jonka ostin By EmKasta 20 eurolla. Huonot alennusmyynnit saavat vain kiukkuiseksi, ja kehuinkin EmKassa myyjälle heidän kunnon aleprosenttejaan. Huivikin oli alun perin maksanut 60 euroa!

Näin jotakin sellaista Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä, jota en unohda ikinä. Tytöt kertoivat tarinansa ja minä itkin, vaikutuin ja koin sydämentykytyksiä katsomon penkissä. Teidän täytyy nähdä tämä. Luvatkaa, että varaatte teatteriliput.

Käytin ahkerasti huulipunia. Jopa ostin uusia sävyjä! Kylie Cosmetics vakuuttaa edelleenkin ja punaiset huulet ovat nykyään itselleni enemmän sääntö kuin poikkeus. Piristävät muuten flunssanaamaa ihanasti!

P1276026 P1276037 P1276021

Tein suunnitelmia. Haluaisimme Matin kanssa lähteä kaksin reissuun kevään aikana ja matkakohde on nyt valittu. Reissu varataan heti, kun viimeisetkin rään rippeet on niistetty nenästä ja lomapäivät lyöty lukkoon.

Kävin hiihtämässä ja muistin taas kuinka ihana laji se onkaan. Samalla saa raitista ilmaa, hyvän mielen ja kroppa kunnon treeniä.

Luin loistavia kirjoja. Tammikuu kului hyvin pitkälti sohvan pohjalla kirjojen parissa. Bulevardi ja Niemi veivät mukanaan, seuraavaksi tartun bloggaajakollegani Hullu kuin äidiksi tullut-teokseen.

Vietin paljon yhteistä aikaa Matin kanssa. Koska tammikuussa on enemmän ja välillä vähemmän sairastettu, olemme molemmat olleet paljon kotona. Tämä on arki-illoissamme harvinaista herkkua. 

P1276040

Harmaillakin loskapilvillä on hopeareunuksensa. Hyvä kuukausihan tämä oli, helmikuu toivottavasti on tosin hitusen hymyilyttävämpi.


Avainsanoina | 8 vastausta