ILTAKAHVILIVE

P2207793

Onhan ne nyt aika överit. Jopa niin överit, että ne ovat aivan överiöverit ja ehkä juuri siksi niin ihastuttavat. Kaikessa överiydessään. Olisitko muka itse voinut vastustaa mukikaksikkoa, jonka kahvoja koristavat Nalle Puh ja Ihaa?

Olisit ehkä saattanutkin. Minä en ikinä edes ole ollut mikään kummoinenkaan Nalle Puh-fani, mutta jotakin niin höpsöä noissa mukeissa oli, että pidän ne kiusallanikin näkyvissä nyt ainakin toistaiseksi keittiön tasolla. Siinä kahvinkeittimen vieressä, josta ne on helppo täyttää kupillisella kuumaa.

Matti ei oikein osannut arvostaa hankintaani yhtä paljon kuin minä itse. Mutta ehkä se johtui siitä, että ehdin varaamaan itselleni tuon Ihaa-mukin. Ostin nämä siis meille ystävänpäivälahjaksi ja tälläkin hetkellä Ihaan kanssa hörpin täällä juuri iltakahvia.

P2207797 P2207781

Ihanaa, että viikko on kiitänyt jo torstaihin. Varsinkin, kun on vähän puolikuntoinen, sitä oikein odottaa rauhallista viikonloppua ilman ohjelmaa, jotta saa rauhassa karistettua ne viimeisetkin flunssanrippeet kropastaan. Tulevalle viikonlopulle ei toistaiseksi siis tehdä kalenterimerkintöjä, aion rauhassa valokuvailla kotona ja laittaa paikkoja kuntoon.

Ja juoda kahvia. Ihaa-mukistani. Ehkäpä tosin aloitan astiakaapin järjestämisestä, sillä Muumitkin lanseerasivat markkinoille pari niin herkullista uutukaista, että ne oli välittömästi hankittava kaappiin. Me tarvitaan kohta isompi asunto. Tai ainakin keittiöön pieni lisäsiipi.

Kumman sinä olisit valinnut? Ihaan vai Puhin?

P2207790


Avainsanoina , | 4 vastausta

MIKÄ BOOGIE?

P2177713 P2177699 P2177714

Hei mitä teille kuuluu? Oletteko pysyneet flunssalta piilossa ja päässeet nauttimaan upeista talvipäivistä? Meillä täällä kotona piiri pieni pyörii ja nyt on sitten minun vuoroni potea poskiontelotulehdusta. Pääasia, että Matin influessa ja Epun hammasremppa ovat kuitenkin pikkuhiljaa historiaa. Poskiontelotulehdukset ovat minulle jo niin tuttuja juttuja, että eiköhän tästä toivottavasti levolla ja antibiooteilla pian toivuta. Tätä ne epämääräiset korvaoireet ja nenän tukkoisuus kaiketi alustivat jo pitkään. Jokohan sitten olisi tämän talven flunssat flunssailtu? 

Ostin Zaran alennusmyynneiltä kolmella eurolla hauskan Keep The Mood-printtipaidan, jonka vetäisin hymy huulilla päälleni perjantaina, kun olo oli vielä reipas ja rennon letkeä. Olen niin harmistunut siitä, että tämä jatkuva tauteilu vetää energiat nolliin ja mielen maahan, että josko tästä puserosta saisi edes pienen piristyskeinon arkeen. Lupaan, että blogissa edetään pian taas paremmalla boogiella. Mutta kyllähän te ymmärrätte; mitä sitä turhaan esittämään pirteää pirkkoa, kun flunssa kiristää hermoja. Kun yksi saa tautinsa häädettyä, seuraava alkaakin jo niiskuttaa. Mutta nyt on taas kaapit täynnä inkivääriä, kurkumaa, sinkkitabletteja ja ja ja.. – uuteen nousuun vaan! ;)

Mutta vaihdellaanpa vähän kuulumisia kommenttiboksin puolella, onko hyvä boogie vai jylläävätkö pöpöt sielläkin?

P2177716P2177706P2177697 P2177718


Avainsanoina | 12 vastausta