HUPPARILLINEN HYVÄÄ OLOA

P3028865 P3028856


HUPPARI GINA TRICOT   FARKUT ZARA


P3028859

Talviloma oli ja meni, vilahti vain ohi ja seuraavaa saakin sitten taas odotella vuoden verran. Mutta ei se mitään, koska tämä oli hyvä loma. Erinomainen suorastaan. Suunnitelmia en tehnyt etukäteen ja se jos mikä oli erinomainen päätös. Ihminen, jonka kalenteri on yleensä maanantaista sunnuntaihin viikko toisensa jälkeen täynnä ohjelmaa, tarvitsee välillä tällaisen breikin arjen rumbasta. On nimittäin enemmän kuin ihanaa huomata, että tunnen oloni nyt esimerkiksi terveemmäksi kuin vielä kertaakaan tänä vuonna. Puolikuntoinen olo on vaivannut oikeastaan koko vuoden alun ajan ja flunssaa on podettu kerta jos toinenkin. Nyt sain vihdoin huilattua viimeisetkin taudin rippeet pois. En muista myöskään, koska viimeksi hartiani olisivat olleet näin hyvässä kunnossa. Istun normaalisti työpäiväni aikana vähintään kahdeksan tuntia koneella ja se tekee niin hallaa kropalle. Loma helli siis kroppaa toden teolla.

Mitä tästä opimme? Minun on opittava lomailemaan ja löydettävä kunnon liikunnallinen harrastus, joka auttaa pitämään kropan kunnossa myös arjen kiireiden keskellä. Ennen kaikkea päiviin on löydettävä aikaa myös rentoutumiselle. Näitä oivalluksia on nyt lähdettävä vaan reippaasti toteuttamaan!

P3028866

Kuten sanoin, erinomainen talviloma takana. Tässä vielä viikon topviitonen:

Luin KAKSI kirjaa. Perjantaina esittelemäni lukemattomien kirjojen pino on siis pienentynyt. Tosin myös ostin viikon aikana kaksi uutta pokkaria. Lukutoukka mikä lukutoukka.

Maaliskuun 1. päivänä vietimme Matin kanssa vuosipäivää nro 9. 

Valokuvaaminen on parasta ikinä, vielä mukavampaa se on hyvän ystävän kanssa. Viikon aikana treffasimme Karoliinan kanssa kuvaushommia tehden parikin kertaa. Olen enemmän kuin iloinen siitä, että elämääni on tupsahtanut uusi ihana ystävä.

Lomalle oli vain yksi suunniteltu ohjelma: kahvitreffit Matin kanssa Stockmannin Robert’silla ilman kiirettä. Onnistuttiin!

Löysin täydellisen hupparin. 

.. olisin keksinyt loman parhaita paloja listalle vaikka kuinka ja paljon! Olipa tämä hyvä loma. Taidanpa jatkaa samalla fiiliksellä vielä leppoisan sunnuntainkin – kivaa päivää myös sinne! <3

P3028854 P3028858


Avainsanoina | 4 vastausta

LOMAILEVA LUKUTOUKKA : 4 KIRJAVINKKIÄ!

P2268709

Lukeminen ja loma ovat vähän kuin paita ja peppu. Viimeistään lomalla sitä ehtii kaivaa esiin sen kirjapinon, joka on työkiireiden keskellä ehtinyt kerääntyä yöpöydällesi. Nyt on aikaa ja mikä onkaan parempi tapa hörppiä lomapäivän iltapäiväkahvia kuin kirjan kera. Nämä opukset ovat nyt itselläni työn alla.

Eve Hietamiehen Yösyöttö on lukuvuorossa pinossani ensimmäisenä. Kiinnostukseni herätti tuo leffakansi ja nähtyäni samaisen elokuvan trailerin, päätin hankkia kirjan lomalukemiseksi. Leffa on edelleen näkemättä, mutta kirjaa olen kolunnut jo puoleen väliin asti ja voisin sanoa olevani koukussa. Lempeän lupsakkaa lomalukemista, nokkelaa kielenkäyttöä ja tarina, jonka haluat kuulla loppuun.

Agatha Christien Murder on the Orient Express on edennyt käsissäni jo puoleen väliin ja vaikka olenkin samaisen kirjan lukenut jo suomeksi ja muistan suurin piirtein, kuinka juoni etenee, alkuperäiskielellä kirjoitettuna kirja on vielä hitusen mukaansatempaavampi. Agatha Christie on yksi kaikkien aikojen suosikeistani, yksikään lukemani dekkari ei ole ollut pettymys. Sen sijaan olen kuullut monesta suusta, että kirjaan perustuva leffa on ollutkin sitten aivan surkea – äh, toivottavasti en tule pettymään!

Toki muumifanin lomalukemiston joukkoon pitää kuulua myös hieman Tovea. Viesti kokoaa yhteen Toven novellitaidetta ja juuri siksi tämä kirja sopii erinomaisesti meille, joilla silmäluomet alkavat nuokkua nopeastikin lukiessa. Lyhyet tarinat ovat kuin iltasatuja aikuisille, juuri sopivan mittaisia ennen kuin Nukku-Matti nappaa kainaloonsa. Psst! Huomasin juuri, että samainen pokkari maksaa Adlibriksellä tällä hetkellä vain 2,90€ (ei mainoslinkki)! Tämä tiedoksi jos kaipaat lomalukemista.

Aaah, ihanaa häähömppää! Lindsey Kelkin Ikuinen morsiusneito (*saatu) kertoo 31-vuotiaasta Maddiesta, joka ei vielä ole marssinut alttarille. Morsiusneitona hän kylläkin pääsee toimimaan kontrolloivalle bridezillalle. Juuri tällaista lomalukemisen pitää olla! Sopivan hömppää höpöhöpöä, joka vie mukanaan ja tarjoaa loistavan tilaisuuden ripustaa aivot narikkaan.

Mikä kirja sinulla on juuri nyt luettavana?

P2268713


Avainsanoina | 2 vastausta