LOMALETIT JA LEPPOISA OLO

T-PAITA ZARA    FARKUT VERO MODA   TENNARIT PUMA   REPPU MICHAEL KORS    AURINKOLASIT  IVANA HELSINKI (*saatu)

Ensimmäisellä lomaviikollani olen..

.. syönyt ainakin kaksi litraa kirsikoita. Mansikoihin olen niiiin kyllästynyt, mutta pensasmustikoita ja kirsikoita voisin mussuttaa tauotta. Myös tähän pirtelöön koukutuin ja pahasti!

.. kastanut talviturkkini ja innostunut uimisesta niin, että olen pulahtanut veteen miltei joka päivä aamuisin sekä iltaisin. Vein uuden harrastukseni uusiin ulottuvuuksiin ja kävin jopa ostamassa itselleni vesijuoksuyön – täydellistä kesätreeniä!

.. nauttinut hirvittävän paljon yhteisestä lomasta mieheni kanssa. Olemme aiempina vuosina pystyneet lomailemaan samaan aikaan korkeintaan viikon, mutta tämä kesä on poikkeus. Yhteistä lomaa on kokonaista kolme viikkoa ja lomattomien kesien jälkeen tätä osaa arvostaa todella paljon.

..risteillyt Näsijärvellä kokonaisen kesäpäivän ajan ja hämmästellyt sitä, kuinka kauniilta Suomi-neito näyttääkään kesämekossaan.

.. nähnyt ystäväperhettä Särkänniemen hulinassa. Oli maailman parasta nähdä rakasta ystävää pitkästä aikaa ja vielä noin upean kesäisessä miljöössä.

.. käynyt eräänä loma-aamuna kampaajalla pikakampauksessa ja teetättänyt kutreilleni pikakampauksen, joka piristi lomapäiviäni peräti kolmen päivän ajan.

.. ostanut itselleni hellehatun H&M:N alennusmyynneistä viidellä eurolla. Muuten olenkin onnistunut tehokkaasti välttelemään alennusmyyntejä.

.. yrittänyt löytää keinoja rauhoittaa jaloissani kutittelevia ötökänpuremia. Jokakesäinen ongelmani, johon kaikki ötökänpuremille yliherkät voivat varmaankin samaistua.

.. jättänyt tulevien lomapäivien suunnitelmat tekemättä. Ensimmäinen lomaviikko opetti, että suunnitelmia ei kannata lomalle tehdä. Ja välillä pitää jopa vain istua ja hengitellä hetken aikaa syvään lepolassessa.

Ihanaa lomaa kaikille, joilla se starttailee tänään! <3


Avainsanoina | 10 vastausta

KULAUTA KIRSIKAT KURKKUUN

Lupasin eilisessä postauksessani jakaa teille maailman helpoimman kirsikkasmoothien, tai oikeastaan kirsikkapirtelön, reseptin. Olen kuullut huhuja, että monessa puutarhassa kirsikkapuut ovat innostuneet kesän lämmöstä niin, että satoa riittää hurjan paljon kerättäväksi. Marjat ovat mielestäni parhaimmillaan tuoreina syötyinä, joten itse innostuin tästä oman muorini pirtelöreseptistä kovasti – ja mikä parasta, se syntyy vain kahta raaka-ainetta käyttämällä!

 

Poista kirsikoista kivet ja kaada blenderiin noin kaksi desiä halkaistuja kirsikoita (sopiva määrä kahteen lasilliseen pirtelöä). Lorauta joukkoon haluamasi määrä Valion Oddlygood-kaurajuomaa. Mixaa ainekset juoksevaksi seokseksi ja nauti. Mikäli kirsikat maistuvat omaan makuusi liian happamilta, mausta herkkua vielä teelusikallisella hunajaa.

Kuten sanoin, jopa liian helppoa! Tämä ruokaisa pirtelö taipuu niin aamu- ja välipalaksikin. Itse kulautin kirsikkajuoman kurkkuuni ennen aamu-uintia. Tämän voimalla jaksoi käydä pulikoimassa eikä vatsakaan kaivannut runsaampaa aamupalaa hetkeen. Nam!


Avainsanoina | 4 vastausta