Ensinnäkin, inhoan sanaa emännöidä. Se kalskahtaa korvaani joka kerta sanan kuullessani, mutta en keksinyt sanalle näin äkkiseltään muutakaan yhtä kuvaavaa synonyymia. Emännöinti it is, then. Kuvittelin laittaneeni joulun jo viikko sitten pakettiin, kunnes sain peräti kahdelta lukijaltani aiheen toivepostaukselle, joka koski tämän vuoden joulunviettoamme. Kerroin, että vietämme joulua tänä vuonna perheittemme kera meidän luonamme ja toivoitte minun kertovan, kuinka kaikki sujui. Oliko perhejoulu unelmien täyttymys vai hikoilinko tuskanhiki otsallani köökissä?

Idean yhteisestä joulusta meidän kotonamme taisi heittää ilmoille yhtäaikaisesti sekä Matti että oma isäni. Kaikki innostuivat ajatuksesta heti, ja pian meille olikin aatoksi saapumassa 10 aikuista ja yksi vauva – hän toki kunniavieraana, koska viettäisi ensimmäistä jouluaan! Koska jouluttaja-Noora joka tapauksessa laittaisi kodin joulukuntoon, vieraiden ei tarvinnut huolehtia kuusen hankinnasta tai kattauksesta, tämän homman nappasin mielelläni itselleni. Ruokien suhteen toimimme kuitenkin nyyttäriperiaatteella; me hankimme Matin kanssa kalat ja muut lisukkeet, Matin perhe huolehti laatikoista, isäni ja äitini paistoivat kinkun, siskoni perheineen tekivät itse sinappia ja tuoresalaatit ja jälkkäriksi muorini leipoi jo lapsuudestani tuttua kuivakakkua. Näin ollen kenellekään ei tullut stressiä ruokahommista, vaan tarjolla oli perinteinen joulupöytä yhteen hiileen puhallettuna. Ainoa dilemma oli miettiä etukäteen paljonko ruokaa tarvittaisiin. Osuimme kuitenkin arvioissamme täysin napakymppiin, eikä ruokahävikkiä tullut lainkaan, kun pöytä katettiin vielä uudestaan joulupäivänä, kun toisen kummityttömme perhe saapui joululounaalle.

Sekä minulla että Matilla on käynyt todellinen lottovoitto appivanhempien suhteen. Minkäänlaista stressiä siitä, kuinka iso joukkiomme tulisi jouluna toimeen ei siis ollut, vaan oli täysin selvää, että juttu luistaa ja kaikilla on kivaa. Ja niin olikin! Minulle oli suuren suuri kunnia laittaa joulua sisareni pienelle tyttärelle, joka vietti ensimmäistä jouluaan ja pitkästä pitkästä aikaa myös rakas muorini oli joulunvietossani mukana. Tämä oli myös ensimmäinen kokonainen aattoni Matin vanhempien sekä enon kanssa ja kolmas yhteinen aattoni Matin kanssa, joten nautin joka hetkestä todella. Perhe tekee joulun, niin se vain on. Vaikka joulumme New Yorkissa oli unohtumaton, kaipasin etenkin jouluaattona kovasti tuolloin läheisiäni.

Tarkoituksenamme oli viettää mahdollisimman stressitöntä aattoa ja onnistuimme siinä mainiosti. Ruoka katettiin keittiöön ja ruokailuryhmämme katoin kauniisti joulukuntoon. Lahjoja jaettiin pikkuhiljaa kuusen alta ja sauna lämpeni jo päivällä. Jouluperinteitä kunnioitettiin ja samalla taidettiin luoda uusia. Yksi parhaista jouluista ikinä – jollei jopa paras!

Olen sydänjuuriani myöten iloinen, että unelmani toteutui, ja vieläpä ensimmäisenä joulunamme uudessa kodissamme. Haaveeni on nimittäin aina ollut laittaa joulua perheillemme ja nyt se toteutui. Täydellisesti, jopa yli odotusten. Kiitos, että toivoitte minun vielä kirjoittavan joulustamme, nyt virtuaaliseen päiväkirjaani tuli tallennettua nämäkin fiilikset. Ja hei, vielä ei ole edes loppiainen, joten jouluilu olkoon poikkeuksellisesti sallittua vielä tänään.