En ole oikein ikinä ollut metsäihminen.

… olen hyttysmagneetti. Aivan kuin tuo inisevä joukko aina haistaisi hyönteisallergiani jo kaukaa ja suuntaisi koko porukalla häärimään korvani juureen. Ihan vaan piruuttaan.

… pelkään käärmeitä. En uskalla kulkea metsässä senttiäkään katselematta jalkojani. Siihen ei tarvittu kuin yksi kerta, kun sihisevä luikertelija onnistui yllättämään minut, ja pelkoni käärmeitä kohtaan kasvoi kohisten. Tuolloin, tuo toki luonnonkiertokulkua ajatellen tärkeä tyyppi, luikerteli metrin päästä minuun edes vilkaisematta, mutta säikähdin nimenomaan sen äänettömyyttä niin, että olen vältellyt parhaani mukaan mahdollisia käärmeenkohtaamispaikkoja siitä lähtien.

… mielikuvitukseni lähtee metsässä aina laukalle. Vilahtiko tuolla kuusen takana joku? Mikä tuo rasahdus oli? Murisiko joku?

TAKKI LÖYTÖTEX  NEULE AARRELABEL | *saatu   FARKUT H&M

KUVAT: @ROSEMARYGOOSEBAY

.. olen kärsimätön marjanpoimija. Puurolautasellani on poikkeuksetta aamuisin marjoja, mutta monesti ne ovat jonkun muun keräämiä tai kaupan pakastealtaasta hankittuja. Olen laiska marjanpoimija. En halua käyttää marjanpoiminnassa apunani poimuria, jottei saaliini olisi niin kovin roskainen, mutta en myöskään malta rauhoittua poimimaan marjoja sankoon yksi kerrallaan. Tänä syksynä ylitin itseni ja keräsin miltei litran puolukoita. Ja olen muuten muistanut kehuskella tällä saaliilla jo useampaan otteeseen.

Kaikesta tästä marisemisesta huolimatta olen tänäkin kesänä löytänyt itseni metsäpoluilta kerran jos toisenkin. Viimeksi kuluvana viikonloppuna, kun istahdin jäkäläiselle kalliolle katselemaan maisemia ja hengittelemään syvään. Ruskainen maisema lämmitti sielunsopukoita, vaikka kalliolla pylly kastuikin, ja askelmittariinkin kertyivät päivän tavoiteaskeleet huomaamattani. Hirvikärpäsetkin tajusivat loistaa poissaolollaan ja masu täyttyi matkan varrella suoraan suuhun napsituista puolukoista.

Minäkö metsäihminen? Ehkä sittenkin. Riippunee hyvin pitkälti myös eväistä.