#SUNDAYMOOD

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Tänään on ollut valehtelematta laiskin päivä pitkään aikaan. Sen verran työnsin nenääni ulos, että kipittelimme pakkassäässä Epun kanssa pienen ja kirpsakan lenkin auringonpaisteessa, mutta muuten olen ollut ja möllötellyt kotona. Syystä tai toisesta olen aloittanut uuden vuoden vähän stressaantuneena ja pitkä viikonloppu tuli tarpeeseen. Ehdin muutaman päivän aikana jopa urheilla pitkästä aikaa (<3), eilen teimme roadtripin Hämeenlinnaan ja tänään, tänään olen ollut vaan. Teki hyvää.

Hei, tämähän voisi sittenkin olla Päivä Kanssani-postaus.

Näin se alkoi n. klo 10:13..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja kutakuinkin näin vietimme Epin kanssa aikaa kello 15:29 lenkin jälkeen..

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onnistunut päivä, sanoisin.

Yksi asia päivästäni unohtui mainita. Noin kello 14:00 nappasin kameran käteeni ja kuvasin teille aarteita, jotka arvon blogini Facebook-ryhmässä jo huomenna. Ja ainiin, osallistumisaika alkoi jo.

Oliko teillä yhtä reipas päivä kuin minulla?

… ja havahtuuko kukaan muu noin kymmenen minuutin välein siihen faktaan, että tänään ei muka ole sunnuntai?

IN ENGLISH : This has been the laziest day ever. I have been reading this fascinating book and I have spent my day just by relaxing. Sounds good to me, and luckily my buddy Eppu was just as tired as me so he didn’t mind.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 20 vastausta

KETTUMAINEN LAHJA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Hyvää huomenta. Toivottavasti moni teistäkin sai aloittaa tämän tiistain sängyssä pitkään pötkötellen ja rauhallisesti loikoillen- monella siintää varmasti edessä vapaapäivä? Tänään on aika siivota joulu pois (meidän kotonamme ei sitä tosin tänä vuonna sisustuksellisesti ollut lainkaan) ja rappukäytävät täyttyvät viimeistään nyt varisseista kuusenneulasista, kun joulukuusen karahkat raahataan roskiin. Loppiaisen kunniaksi halusin kurkistaa vielä sen verran jouluaaton kuvasaldoon, että pääsette näkemään kuinka käytännöllisellä ja tarpeellisella lahjani mieheni minut yllättikään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Siitä on jo vuosia, kun toivoin lahjaksi legendaarista Kånken-reppua. Toiveitani ei kuitenkaan tuolloin täytetty, vaan nyt, tänä jouluna, Matti veti ässän hihasta, kun paketista paljastui Fjällrävenin Original Kånken värissä Ox Red. Lahja oli niin kovin mieluinen!! Kärsin jatkuvasti inhottavista hartiajumeista ja väitän, että osasyyllisiä niihin ovat käsilaukkuni, joita kannan _aina_ samalla käsivarrella. Nyt voin heittää repun selkään ruokakauppaan tai ostoksille mennessäni. Kuinka kätevää olikaan eilenkin tehdä aleshoppailukierros keskustassa, kun ostokset sai heittää suoraan reppuun!

Kånken-reppu on alunperin vuonna 1978 kehitetty ehkäisemään koululaisten selkä- ja hartiavaivoja Ruotsissa ja laukut tuntuvat olevan melko kestävää tekoa, sillä kuulemani mukaan jotkut käyttävät edelleen 80-luvulla ostettuja reppujaan. Melkoinen muotivillityshän tästä repusta on myös viime vuosien aikana tullut, mutta mielelläni apinoin tässä muotivirtauksessa niitä, jotka huolehtivat ergonomiastaan eivätkä joudu turvautumaan niskajumiensa kanssa hierojan apuun.. ;)

Nappivalinta, kiitokset Matille! Reppu pääsi käyttöön heti, mutta ne kultakengät odottavat vielä hieman lämpimämpiä kesäkelejä..

Leppoisaa loppiaista kaikille! <3

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

IN ENGLISH : It’s Kånken!! Finally I got this legendary backpack! My boyfriend bought this bag for me as a x-mas gift and he had chosen even the perfect color. Me loves it. And him.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 10 vastausta