PIRKON PALETILTA : #MYNEWACO

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

kehys-800x1111banneri1

Viime keskiviikkona bloggaajat haukkoivat henkeään Hotelli Kämpin Peilisalissa, jossa valloittavien ballerinojen voimin esiteltiin ACO:n uusia ja raikkaita tuulia. Tuotesarjojen teemaväreihin pukeutuneet upeasti stailatut ballerinat toivat Peilisaliin kevään tullessaan ja pääsimme bloggaajien kesken tutustumaan ACO:n tuotteisiin, jotka olivat kokeneet raikkaan muodonmuutoksen ulkoasustaan lähtien.

Olen käyttänyt meikin puhdistamisessa nyt jo pitkään eri merkkien vaahtoputsareita. LivBoxista aikoinaan saamani Herbinan luomuruusuputsari oli minulla todella pitkään käytössä, mutta pitkällisen käytön seurauksena ihoni kuivui ja vaihdoin jo jokin aika sitten puhdistusvaahdokseni Lumenen Bright Now-sarjan raikastavan puhdistusvaahdon. Siihen tykästyin kovasti. Se ei kuivata iho, poistaa meikit tehokkaasti ja oranssi purtilo on ihana väriläiskä kylppärissä.

candcaco

ACO:n uudet tuotesarjat tulevat myyntiin tämän kuun aikana ja tuotesarjat on värikoodattu viileisiin sävyihin. Tuotesarjojen joukosta onkin siis helppo löytää se itselle sopivin.

Sain tapahtumasta mukaani myös goodiebagin, jonka sisuksista ACO-fani löysi aivan ihanan +25-iholle suunnatun tuotesetin, joka sisälsi ACO:n ”vaaleansinisistä” eli ihoa tasapainottavista tuotteista yö- ja päivävoiteen sekä puhdistusvaahdon. Bingo! Nyt osui ja upposi. Kosteuttavia ominaisuuksia sisältävä putsari on herkkäihoisen unelma ja viikon käytön jälkeen uudet kevättuulet ovat saaneet minut pauloihinsa.

2BANNERI (2)

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

IN ENGLISH : #mynewaco. ACO’s spring is looking fabulous, fresh and chic.


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina | 12 vastausta

LETTU, LÄTTY VAI RÄISKÄLE?

CURIOUSER & CURIOUSER | ruoka

HUOMENTA! Seuraavan kuun jälkeen on jo huhtikuu. Japadapaduu. Helmikuu on startaillut vauhdikkaasti käyntiin ja vaikka mitään herkutonta helmikuuta en aiokaan viettää, olen pyrkinyt vaihtamaan sokeriset herkut edes hitusen terveellisempiin vaihtoehtoihin. Se ei ole itseasiassa edes osoittautunut kovin vaikeaksi missioksi. Joku joskus sanoi minulle, että kun saa hyvän liikuntainspiksen päälle, herkkuja ei lopulta tee enää edes mieli. Olin vähän epäluuloinen tuon asian suhteen, mutta lisättyäni liikuntakertojani noin neljään per viikko, kroppani kaipaa pikemminkin terveellisiä hedelmiä, vettä ja säännöllisiä ruokailuja kuin niitä mukimuffinsseja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sunnuntaiaamuna päätin ratsastaa trendien aallonharjalla, ja surautin smoothiemakerissäni yhteen kaksi kananmunaa ja yhden banaanin. En pidä banaaneista, mutta Instagram-feedissä päivä toisensa jälkeen eteeni tupsahtelevat banaanilättyotokset saivat minut vakuuttuneeksi siitä, että nämä ovat testaamisen arvoinen juttu. Ja olivathan ne.

candc2215

Taikinaan ei tosiaan tarvita muuta kuin kaksi kananmunaa ja yksi banaani. Pienestä taikinasta syntyi lettuja noin 3-4 kpl ja paistamiseen käytin pienen määrän rasvaa. Heti alkuun on sanottava, että eivät nämä pääse kyllä lähellekään muorin tekemiä herkkuräiskäleitä, mutta olin TODELLA yllättynyt siitä kuinka hyviä nämä ihan oikeasti olivat. Lettujen päälle kokosin vielä keollisen marjoja ja banskun viipaleita ja seuraavan kerran nälkä kurnikin sitten masussa vasta myöhään iltapäivällä.

Kannattaa testata jos aamupuuroilu ei innosta!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

IN ENGLISH : First time ever, bananapancakes. Obviously they weren’t as good as the real ones, but they are definitely worth trying. Mix two eggs and one banana together, that is how easy it is.


Kategoriat: ruoka | Avainsanoina , | 14 vastausta