SOLMUKOHTIA

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

Saavuin yöllä takaisin Tampereelle sellaisessa Jokeri-huumassa, että lyhyiden yöunien jälkeen pikainen kampaustutoriaali tuli itsellenikin tänä aamuna tarpeeseen. Ehkä siitä on iloa myös jollekin teistä. Joko kurkkasitte Facebookista kenen legendan kainaloon eilen pääsin? Voin kertoa, että meinasi ihan vähän ilveskissanaista alkaa jännittää.. Kerron huikeasta illasta vielä myöhemmin lisää!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Bad-hair-dayn pelastaa aina kaikista varmimmin ponnari. Itse lisään ponnarin joukkoon toisinaan pari klipsipidennystä tuuheuttamaan sitä, mutta korkealle koottu ponnari tai sotkunuttura on aina melko varma valinta. Sen perusponnarin vääntäminen on alkanut kuitenkin tylsistyttää ja olen yrittänyt keksiä vaihtoehtoja pikakampauksille. Hiuksia solmuttamalla saa ihanan simppeleitä kampauksia aikaiseksi muutamassa minuutissa ja tyttömäiseen kampaukseen voi tuoda hitusen ”sitä jotakin” kiinnittämällä kampauksen silkkinauhalla. Vinkiksi on kerrottava, että Tigeristä löytyy mielettömän ihania silkkinauharullia todella edullisesti!

candc102

Hiukset jaetaan siis kahteen eri osaan ja niihIn tehdään peräkkäin kaksi solmua. Kun olet sitonut kampauksen kiinni ponnarilla tai nauhalla, voit vielä tupeerata ponnarinpään tuuheaksi. Solmukohtia ”pöyhimällä” saa kampauksesta myös hieman rennomman näköisen ja suihkaisemalla hieman lakkaa valmiiseen lookiin, saat kampauksen kestämään pitkänkin päivän.

Happy hair-day! <3

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IN ENGLISH : Easy hair-tutorials are just what I need after a sleepless night. We arrived to Tampere in the middle of the night from Helsinki and this morning I was feeling sooo tired. This simple tutorial made my day, I hope it saves your bad-hair-day too.


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina | 10 vastausta

NORPPAA EI JÄTETÄ

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Minusta tuli norppakummi vuonna 2013. En ole tavannut ikinä kummilastani, mutta vuosittain tuon lahjoituksen klikkaileminen eteenpäin saa varmasti Saima Norpan tekemään jossain kärrynpyöriä. WWF:n ”Norppaa ei jätetä”-sivusto tarjoaa kaikille kummiksi haluaville ison tietopaketin tuosta uhanalaisesta hylkeestä, jonka hyväksi WWF tekee kaikkensa, jotta tämä ainutlaatuinen otus ei häviäisi maapallolta. Kummituttaisiko sinua?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Norppakummius ei vaadi sen suurempia ponnisteluja (..eikä sinun tarvitse edes stressata siitä ettet muistaisi kumminorppasi syntymäpäivää), itse laitan nyt kolmatta kertaa menemään lahjoituksen (suuruuden saa itse valita) näin vuoden alussa ja kiitoksena siitä postiluukustani tipahtaa alas muutaman kerran vuodessa Pandan polku-niminen lehti.

Sellaisia polskivia muistutuksia tähän maanantaiaamuun. Eppukin on varsin valveutunut pitämään huolta omasta hylkeenpoikasestaan ja kehottaa teitäkin tarttumaan tähän haasteeseen. Nyt on siis hyvät mahikset aloittaa viikko tekemällä pieni hyvä teko norppien puolesta! ;)

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

IN ENGLISH : Happy Monday!! Eppu just wanted to remind you guys how important it is to take care of the nature.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , | 10 vastausta