#TBT : PIENEN PIENI KUVAHAASTE

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Avaa tietokoneesi kuvatiedostot. Valitse kansioista järjestyksessään viides. Avaa se. Valitse kansion viides kuva ja kerro tarina sen takaa.

IMG_3721

Saadessani tuon haasteen, olin juuri pitkästä aikaa tietokoneella, jota en paljon enää käytä. Sen uumenissa on kuitenkin melkoisen ihania muistoja ja valokuvia, joita en ole hetkeen katsellut. Noudatin ohjetta, avasin viidennen kuvakansion ja sieltä järjestyksessään viidennen kuvan. Kuvasta kurkisteli takaisin rakas kaverini Roope.

Kuva on otettu tammikuussa 2012, samana päivänä, kun olimme juuri aloittamassa muuttourakkaa Matin kanssa. Olin ollut vanhempieni luona yötä ja lähtiessäni aamulla liikenteeseen, Roope hipsi nopeasti omaan pesäänsä köllimään. Vanhus oli jo tuolloin melko väsynyt ja viihtyi hyvin omissa oloissaan. Olisi niin kovin tehnyt mieli jäädä Roopen viereen päikkäreille, mutta innoissani lähdin kohti uutta päivää. Oli ihanaa päästä muuttamaan Matin kanssa unelmien kotiin, josta olimme haaveilleet jo pitkään. Samaisena syksynä Roope nukkui pois.

Nyt haastan jokaisen teistä #tbt-haasteeseen. Avaa kuvakansioistasi viides ja sieltä kuva nro viisi. Kerro tarina sen takaa. Kuka tarttuu haasteeseen?

IN ENGLISH: #TBT-challenge; open the photofolder number five on your computer, pick the fifth picture and post it on your blog. Tell us what’s it about.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 33 vastausta

KUINKA KAIKKI ALKOI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Oli kesä. Oli heinäkuu. Olimme juuri lähdössä uimaan.

Pikkusiskoni tiesi, että olin miettinyt blogin perustamista jo kauan. Sitten hän vain tokaisi: ”Curiouser & Curiouser sopis niin hyvin sun blogille nimeksi”. Niin minustakin. Siitä se ajatus sitten lähti.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lausahdus on peräisin Lewis Carrollin Alicen seikkailut ihmemaassa-teoksesta ja mielestäni se sopi paremmin kuin hyvin blogini nimeksi. Maailmassa riittää niin paljon hämmästeltävää ja kummasteltavaa, että välillä sitä tunteekin olonsa Liisaksi Ihmemaassa. Hävettää aivan myöntää, että en kuitenkaan ollut tätä aiemmin koskaan lukenut tuota kirjaa. Nyt, löytäessäni sen kolmella eurolla kirjakaupan alelaarista, ostin sen kirjahyllyyni. Ja luinkin sen läpi. Ihana teos vain vahvisti ajatustani siitä, että tällä blogilla on juuri sille sopiva nimi.

Vaikkakin myönnän, että toisinaan tuo nimi on aiheuttanut aivan valtavasti päänvaivaa. Kuinka se lausutaan oikein? Kuinka se kirjoitetaan oikein? Argh. Ikinä en sitä kuitenkaan vaihtaisi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ystäväni Veera tekee hurmaavia korvakoruja ja sainkin häneltä maailman suloisimman ystävänpäivälahjan. Nyt Liisa pupuineen roikkuu korvissani.

Mistä sinun blogisi on saanut nimensä?

| C&C BLOGLOVINISSA | | C&C BLOGILISTALLA | | C&C FACEBOOKISSA |

IN ENGLISH : Did you know that the name of my blog comes from the book called Alice in Wonderland? Now I have the perfect pair of Curiouser & Curiouser-earrings too.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , , | 30 vastausta