WEEK ENDED

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

viikonloppu – Kopio OLYMPUS DIGITAL CAMERA viikonloppu

♥ Leikkiäkseni harmaan vesikelin keskellä aurinkoa, pukeuduin vaatekaappini kirkkaimpaan puseroon. ♥ Supermessujen hurmaavin osasto löytyi Jukka Rintalalta; itse suunnittelijakin oli paikalla, mutta pupu meni pöksyyn enkä uskaltanut pyytää häntä yhteiskuvaan. ♥ Ostin Keräilymessuilta kaksi Näppilän Jarkkoa messumuistoksi. ♥ Söin kesän ekat mansikat vanhempieni luona suklaajäätelön kera. ♥ Olisin voinut viettää koko iltapäivän Puutarhamessuilla kuvaillen kukkaloistoa. ♥ Onneksi ulkonakin kukoisti; bongasin kevään ekat sinivuokot. ♥ Kipusin Kangasalan Näkötorniin ihailemaan maisemia (=pitämään kaiteesta kiinni, kun niin jännitti). ♥ Tein pitkästä aikaa kunnon kotitreenin pötkylän ja kuntopyörän kanssa (tämä siksi, että meinasin tuupertua huonon kuntoni kera näkötornin portaisiin ja päätin, että nyt on ryhdistäytymisen aika). ♥ Piirsin Pirkolle kurvit kohdilleen. ♥Tein elämäni ensimmäisen makaronilaatikon. ♥ Äiti osti minulle Ideaparkin ystiksiltä Noisy Mayn sinisen neuletakin, jonka aion nyt heittää päälleni ja suunnata töihin. ♥

Mainiota, että on taas maanantai, tästä tulee kiva ja kiireinen viikko!
(Ps. Joo en tiedä, miksi olen tänään näin positiivinen maanantainorppa, voiko tuo liikunta ihan oikeasti virkistää näin paljon.. O_o)

enkku2

Let the pictures speak for themselves. I had a great weekend.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | 6 vastausta

ARVAA MITÄ ARVOTAAN

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

OLYMPUS DIGITAL CAMERA guess

Päätin hemmotella teitä näin heti aamusta- olen nimittäin hymy huulilla lueskellut kommenttibokseja, joihin olette jättäneet mielettömän ihania kommentteja, olette aivan huippua porukkaa! Sen kunniaksi ostin teille arvottavaksi Guessin avaimenperän, jonka ajattelin miellyttävän teistä mahdollisimman monia. Koska en teidän korumaustanne tiedä, ajattelin tämän olevan turvallinen valinta ja voihan avaimenperän antaa vaikka ystävälle lahjaksikin jos onni potkaisee.

Pääset osallistumaan avaimenperän arvontaan jättämällä kommentin ”HEP!” tämän postauksen kommenttiboksiin. Arvon korun jo maanantaina, joten kipin kapin kommenttiboksin puolelle.

Viikonloppu! Jes, jes, jes!

enkku2

Good morning lovelies! If you want to have a chance to win this cute keychain from Guess, leave a comment in this post’s commentbox. The winner will be announced on Monday so hurry up!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 118 vastausta