TEATTERITAKKI

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

image(3)paint

Kaivoin pitkästä aikaa kaapistani esiin aarteen, joka jäi viime vuonna aivan liian vähälle käytölle. Tuo viininpunainen takki mustilla tekonahkahihoilla on nimittäin maailman ongelmallisin vaate ja useimmiten säätila ei mahdollista sen käyttöä. Takkijakku on aivan liian lämmin bleiserinä käytettäväksi ja monesti taas liian himpula ajamaan pelkän takin asemaa.

Mutta eilen, syksyisen lämmin teatteri-ilta mahdollisti lempparijakkuun pukeutumisen. Ja sattuipa vielä niin mukavasti, että teatteriin oltiin suuntaamassa taitavan asukuvaajan ja hurmaavan mansebloggaajan, Jennin, kanssa. Ennen esitystä asu ehdittiin ikuistaa muistikortille ja viininpunainen jakku saa pitkästä aikaa ansaitsemaansa ruutuaikaa.

image(9)image(13)image(10)image(6)

Jakun kaveriksi valitsin pelkkää mustaa ja viimeistelin asun lopulta vain kultaisin asustein. En vielä halua ajatella sitä hetkeä, kun joudun piilottamaan Korsin kultaiset popot kaappiin talvisäilöön, ja aionkin käyttää niitä nyt niin paljon kuin mahdollista. Yritän myös kovasti opetella käyttämään kultaisia koruja valkokultaisen kihlasormukseni rinnalla. Eri metallien sekoittaminen on joskus ollut minulle ylitsepääsemätön ongelma, mutta pikkuhiljaa sekin alkaa luonnistua.

Aamulla kiireessä väkerretty lettikampaus kesti onneksi pitkän päivän ja oli vielä illalla oikeinkin teatterikelpoinen. Kokonaisuutena look olikin lopulta niin nooramainen, että tätä yhdistelmää täytyy muistaa käyttää toistekin!

.. ja seuraavaksi kerraksi lupaan myös etsiä vaatehuoneeni sekasorrosta vyön tuohon jakkuuni *mission impossible*.

image(5) image(8)image(2)

KUVAT / PHOTOS : JENNI

enkku2

Yesterday, I got a great chance to wear one of my favourite jackets to the theatre. This burgundy jacket with fakeleathers-leeves looks so good with black pieces and golden details, that I have a feeling that you are going to see it a lot during the autumn.


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | 14 vastausta

HUOMENTA MAAILMA – NORPAN AAMURUTIINIT

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

morningroutines

06:15  Rise and shine! Kello herättää arkiaamuna 06:00-07:00 välillä, riippuen siitä pitääkö aamulla ehtiä myös kotona koneen ääreen postausta kirjoittamaan ennen kuin työt kutsuvat. Tänään kamera kulkee mukana heti aamusta asti, kun päätän toteuttaa lukijan toiveen aamurutiineistani reaaliajassa.

06:25 Hipsin keittiöön. Aamu alkaa aina vaikealla päätöksellä, kun kapselikoneen uumeniin on osattava valita juuri sille aamulle sopiva tee- tai kahvimaku. Flunssailin viime viikolla ja aloitin jokaisen aamuni kupillisella hunajateetä. Tänään löydän uuden teesuosikin, Macaron Green Tean. Jos tee maistuu leivokselta, ei aamu voi alkaa huonosti! Uutuuttaan hohtava Dolce Guston testiin saatu ihanan käytännöllinen Stelia-kapselikone on ehtinyt jo pelastaa monta aamua.

image(2)image(4)

06:30 Sillä välin, kun tee jäähtyy, on aika maalailla naama paikoilleen. Tänäkin aamuna kasvoille pääsivät nämä tuotteet, vedenkestävälle ripsarille ei tosin tänään ollut tarvetta. Vietin poikkeuksellisesti ”sinkkuaamua”, kun pojat eivät olleet kotona, joten ehdin rauhassa testailla uutta Rimmelin ripsaria ja vallata koko kylppärin koko aamuksi itselleni.

06:50 Kun naama on paikoillaan, on vaatteiden vuoro. En voi ottaa kuvaa teille vaatekaapistani. Se on kuin se Monican salainen komero, johon Chandlerkaan ei saa edes kurkistaa. Olen siisteysfriikki ja armoton siisteysasioista nipottaja, mutta vaatehuonetta nämä säännöt eivät ilmeisesti koske..

image(5) image(3)image(1)

06:55 Ja sitten hiusten kimppuun! Tänä aamuna huono hiuspäivä taltutetaan kuivashampoolla ja letillä. Syksyinen letti saa olla vähän sekainen ja epätäydellinen. Maanantaiaamuna ei hiuksiltakaan voi vaatia ihmeitä.

image(6)

07:00 Nappaan teekupposen mukaani tietokoneen ääreen ja aloitan postauksen teon. Alkaa tulla jo kiire, joten en en ehdi kuvailla aamupuuroani, vaan lisään kuvat koneelle ja kiroan ääneen sitä kuinka hämärää aamuisin jo onkaan- enää ei aamulla riitä luonnonvaloa kuvaamiseen. Bloggaajan pahin vihollinen, pimeys, tekee siis tuloaan. Kirjoitan postauksen valmiiksi ja ajastan sen aamuvirkuille luettavaksi samaiselle aamulle.

image(8)

07:25 Valmista! On aika lähteä töihin. Edessä on kahdeksan tunnin päivä toimistolla, jonka jälkeen kiidän ruokakaupan kautta kotiin. Illaksi on luvassa ihanaa ohjelmaa, me mennään Jennin kanssa teatteriin! En malta odottaa! Nappaan mukaani vielä muutaman kihlajaiskiitoskortin ja tiputan ne työmatkalla postilaatikkoon. Nyt kohti reipasta maanantaita!

enkku2Good morning world! I wanted to make a post about my morning routines. My mornings are usually quite busy, but with a good cup of tea, good energy and happy thoughts, even Monday morning can look good. Have a great week!

*Kapselikone saatu testiin blogin kautta.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina , | 12 vastausta