ARKEA, 9/52

CURIOUSER & CURIOUSER | lifestyle

Tämä iloinen kuva on otettu maaliskuun ensimmäisenä sunnuntaina, 6.3., päivän käännyttyä jo iltapäivän puolelle.

Kävimme reippailemassa Näsijärven Niihamanselällä jäitä pitkin. Kävelimme porukalla Lassinlinnalle asti. Lassinlinna on pieni saari Näsijärvellä, jonka kivilohkareen sisältä löytyy jopa pieni luola, jonne kesällä on helppo päästä sisään. Retkipäivä ikuistettiin tietysti moniin kuviin.

Tämä sisareni ottama otos taitaa olla tämän vuoden lempparikaverikuvani! Pikkumimmi on mainiota ulkoiluseuraa ja hänen kanssaan retki kului leppoisasti vastaan tulevia koiria ihastellen. Olimme jopa sattumalta pukeutuneet siskontytön kanssa tiimiasuihin. Jäällä kävely on yksi kevättalven lempparipuuhistani. Matkan varrella pääsee näkemään maisemia, jotka muuten saattaisivat jäädä kokonaan näkemättä ja tasaisella pinnalla kulkee huomaamattaankin kevyesti pidemmänkin lenkin. Auringon paistellessa puuha on parhaimmillaan. Mutta muistattehan, varovaisesti liikenteeseen, kulje aina vain alueilla, joissa jää on tarpeeksi paksua.


Kategoriat: lifestyle | Avainsanoina | Vastaa

VIIKONLOPPUJA

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti


Neuletakki // The Knotty Ones *saatu 2021
Farkut // Kappahl
Toppi // Zara


On viiiiikonloppu eessä taas! Oletteko tehneet jo kovasti suunnitelmia? Meillä viikonloppu kuluu osittain töiden merkeissä, mutta päätinpä varata aikaa myös olemiselle. Ihan vaan olemiselle. Viime viikot ovat olleet niin hektisiä, että en ole muistanut huilata hetkeäkään ja jatkuva paikasta toiseen juokseminen alkaa jo tuntua. Siispä viikonlopun agendaan kuuluu myös sarjojen katselua ja telkkarin tuijotusta. Meinasinpa jo jatkaa lausetta ja kertoa ottavani viikonlopun tavoitteeksi myös vaatekaappini järjestelemisen, mutta enpäs taidakaan. Jos siivousinspiraatio ei iske, jätän sotkuisen vaatekaappini odottelemaan vielä kevätaurinkoa!

Eli kaikki timanttisen kovat sarjavinkit voi jättää kommenttiboksiini!

Ostin Nooran Putiikista, Tallipihalta, kerrassaan hurmaavan kehyksen, johon kehystin kuvan viime kesältä minusta ja Matista. Lintu sopii mielestäni täydellisesti kaveriksi seinällä asustavalle Fridalle. Juuri tällaisia yksityiskohtia sisustamisessa rakastan. Leikkisät, värikkäät ja persoonalliset elementit tekevät kodista meidännäköisemme. Valehtelematta jokainen meillä käynyt vieras on huudahtanut ihastuksesta kehyksen nähtyään. Ja kipittänyt tietysti heti katsomaan, minkä kuvan lintu on sisuksiinsa syönyt. Mikä parasta, kehyksen värimaailma myös yhdistää taidokkaasti koko olohuoneen värimaailman yhteen; siinä on tismalleen samaa sävyä kuin sohvassamme, kuin tekstiileissä ja tauluissamme sekä vaaleanpunaisissa yksityiskohdissa.

Olen ollut aivan järisyttävän tyytyväinen olohuoneemme muodonmuutokseen ja erityisen onnellinen olen sohvasta, jossa on maailman mukavinta köllötellä. Turkoosinvihreä sävy oli myös oiva valinta, en usko, että tulen kyllästymään siihen ihan heti ja jos niin pääsee käymään, vaihtopäällisiä löytyy Ikeasta lukuisissa eri sävyissä.

Mutta nyt, pienet pötköttelyt sohvalla ja kohti viikonloppua – let’s have a good one!


Kategoriat: muoti | Avainsanoina | Vastaa