Sieltä ne saapuivat. Yksi kerrallaan. Lämpö ja valo herättivät ne kevääseen yksi toisensa jälkeen. Ensin ihastuttavia pilkahduksia alkoi näkyä siellä, mistä aurinko sulatti lumet ensimmäisenä. Pian myös varjon puolella. Jos kulkisi pihallamme vain katse maahan osuen, voisi kuvitella kesän olevan jo aivan nurkan takana.
Äitini rakastaa puutarhatöitä, onnekseni, ja kaiken kukkuraksi hän asustelee kivenheiton matkan päässä. Kun syystuulet viime vuonna alkoivat puhallella, äiti kysyi josko voisi käydä istuttamassa pihaamme sipuleita. Miksi ihmeessä olisin kieltäytynyt tällaisesta? Vaikka kevät tuolloin tuntui kovin kaukaiselta asialta, ajatus siitä, että huhtikuutamme piristäisivät mullasta esiin pompsahtelevat kevätkukkaset, tuntui hykerryttävän ihanalta. Ja katsokaahan – elämme nyt juuri jännittäviä aikoja, kun versoja ilmestyy sieltä ja täältä esiin!
Raparperikin näyttää innostuneen lämmenneistä kevätpäivistä, pääsiäiseksi ostamani, keltaisiksi ja liloiksi maalatut koivunoksat ovat sen sijaan tehneet lehtiä maljakossa ja eräs kukkamaistamme näyttää saavan koristeekseen pian tulppaaneja. Vaikka en viherpeukalo olekaan, on ihanaa seurailla kuinka oma piha herää jälleen eloon pitkän ja kylmän talven jälkeen. Pitäisiköhän ruukkuihin jo istuttaa muutamat orvokit, jotka voisi sitten kesän tullen vaihtaa rönsyilevimpiin kasveihin?
En voi kuin kiittää syksyistä puutarhuriamme tästä kukkaloistosta, jota saan nyt ihastella aamukahvin kera aurinkoisella terassillamme. Lempeää sunnuntaita.
Treffasin piiitkästä aikaa (siis todella pitkästä aikaa – nyt pääsin vasta antamaan joululahjanikin!) rakasta ystävääni 
Iina vietti pääsiäistä hurmaavan lapsukaisensa kanssa Tampereella hotelliloman merkeissä; nappasimme kaksikon kyytiin ja ajelimme meille pelaamaan pleikkaa, syömään sushia ja höpöttämään. Toisin sanoen, pojat pelasivat ja me höpötimme.
Matti tokaisi, että meidän pitäisi varmaankin nähdä Iinan kanssa hieman useammin kuin kerran pari vuodessa. Masa ei kuulemma saanut suunvuoroa ensimmäiseen puoleen tuntiin, kun kävimme vauhdilla läpi viime aikojen kuulumiset. Olen kyllä tismalleen samaa mieltä Matin kanssa – kalenterimme ovat tosin Iinan kanssa jatkuvasti niin tukossa ja aikataulut menevät ristiin juuri silloin, kun toinen on Helsingissä/Tampereella, että päätimme nyt jo hyvissä ajoin bookata seuraavat treffit kalenteriin! Tosin, vaikka takana olisi pitkäkin aika ilman, että olisimme nähneet, juttu jatkuu siitä mihin se viimeksi jäi. Kun joku kysyy, mitkä ovat olleet niitä parhaita asioita, joita blogi on elämääni tuonut, vastausta ei tarvitse pitkään miettiä. Molemmat parhaista ystävistäni ovat tulleet osaksi elämääni nimenomaan blogin kautta. Molemmat minulle kultaakin kalliimpia.