Kuten kerroinkin jo alkuviikosta, minulla oli ilo ja kunnia osallistua pienen poikasen kastejuhlaan viime viikonloppuna. Vallitsevan tilanteen vuoksi ristiäisiin osallistuttiin tietysti vain Skype-yhteyden kautta, mutta minua se ei estänyt pukeutumasta vaatekaappini herttaisimpaan Ivana Helsinki-mekkoon. Voisiko parempaa syytä pukeutua juhlamekkoon ollakaan kuin se, että pienokainen saa nimen! Varsinkin tällaisena aikakautena, kun vaatekaapin mekkorekillä tulee edes harvoin pistäydyttyä.
Mekko päälle, Skype auki ja kohtia juhlia – omassa nojatuolissa istuen!
Onneksi, oi onneksi, mahdollisuuksia yhteydenpitoon on niin lukuisia erilaisia. Korona-aikana olen opetellut soittelemaan Whatsapp-puheluita (parhaita puheluita ovat tietenkin ne, joissa osallistujia on monta ja tuntuu siltä kuin istuisi porukan kesken kahvilla!), soitellut muutenkin ystävieni kanssa harvinaisen paljon (normaalistihan en soita ikinä kenellekään) ja opetellut muun muassa Teams-sovelluksen käyttöä. En edes halua ajatella sitä, että tällaisia yhteydenpitokeinoja ei olisi.
Pieni poika sai nimensä, yllätyksenä hänen vanhempansa myös avioituivat samalla, ja pitkästä aikaa juhlatunnelma oli huipussaan. Minä tanssahtelin koko päivän onnellisena juhlamekossani ja unohdin hetkeksi jatkuvasti mielessä olevat murheet.
Onnellista viikonloppua. <3