KIINNI ARJESTA

Tämä viikko on tuonut mukanaan uusia rutiineja, sitä normaalia arkea ja siinä samalla, ikään kuin vaivihkaa, surukin on muuttunut sellaiseksi haikeaksi kaipaukseksi. Voin jo puhua Epusta ilman, että kyynel vierähtää silmäkulmasta ja viikon ainoat itkut olenkin itkenyt silloin, kun etsin koneeltani sitä yhtä ja parasta kuvaa Epusta kehyksiin. Haluan ehdottomasti kehystää jonkin niistä vuosien varrella otetuista mainioista Eppu-kuvista seinälle.

Tämäkin tapahtuma on muuten osoittanut sen, kuinka tärkeää valokuvaus minulle onkaan – ja hyvä niin! Ette uskokaan kuinka monta valokuvaa minulta löytyy Epusta näiden kahdeksan vuoden ajalta. Ja mikä parasta, Eppu oli todellinen linssilude, joka suorastaan nautti kuvattavana olemisesta! Erilaisia ilmeitä haukotuksista irvistyksiin on koneella niin paljon, että sen parhaan kuvan valitseminen oli todella vaikeaa. Nyt on nippu kuvia tilauksessa, katsotaan sitten, mikä niistä päätyy seinälle asti.


MEKKO IVANA HELSINKI  NEULETAKKI LIDL (ESMARA BY HEIDI KLUM)  KENGÄT TIMBERLAND  LAUKKU ALEXANDER WANG  KORVAKORUT CORUU


Viikkoon on mahtunut tosiaan siis jo iloisiakin hetkiä. Veimme muun muassa muorini 82 v.-synttäreiden kunniaksi Muumimuseoon ja tuota tapahtumaa varten oli tietysti pukeuduttava asianmukaisesti. Pääsin siis ulkoiluttamaan tuota hurjan ihanaa, samettista materiaalia olevaa Ivana-mekkoani ja korviin päätyivät tietysti Coruun Haisulit. Tuo Muumimuseo on muuten siitä kumma paikka, että siellä käymiseen ei kyllästy lainkaan. Viimeksi kuvailimme näillä samoilla portailla Iinan kanssa joulukuussa, kun pojat pyörähtivät museossa, ja itsellenikin käyntikertoja on kertynyt jo useampia. Paikassa todella riittää aikuisellekin ihasteltavaa, vaikka ei edes olisi muumifani. Ottakaahan se ihmeessä vaikka viikonlopun roadtrip-kohteeksi!

Blogini on ollut aihepiiriltään viime aikoina vähän tällainen synkkyyden mörköpesä, ja olen huomannut itsekin, että kaipaan jo sitä, että pääsen kirjoittamaan tänne hyvillä fiiliksillä taas niistä arjen iloistakin. Nyt on sellainen olo, että kevät voi toden teolla alkaa ja haluan, että kevätauringon säteet alkavat paistella myös blogin puolella. Ihanaa viikonloppua kaikille! <3


Posted in and tagged by NOORA.