Pariisin matkan suunnitteleminen aloitettiin jo silloin, kun olin lukioikäinen. Halusin tehdä äidin kanssa kahdestaan ulkomaanmatkan ja kohteeksi valikoitui nopeasti upea Pariisi. Ajatus matkasta hautui kuitenkin vuosien ajan ja hetken jo ehdimme pelätä, että toteutuuko se lainkaan arjen kiireiden puskiessa päälle.

Vuonna 2010, kun elettiin aikaa ennen blogia, osallistuin kahvitauon ajankuluksi Nelly.comin bikinisuunnittelukilpailuun. Perhosbikineilläni voitin koko skaban (onko joku lukijoistani muuten seuraillut jo silloin blogiani, kun hehkutin perhosbiksujen tulleen myyntiin?) ja oli päivän selvää mihin matkustaisimme äidin kanssa voittamallani matkalahjakortilla. Vihdoin pääsisimme Pariisiin!

Tuolloin en kuitenkaan vielä tajunnut, että matka Pariisiin voi korkeanpaikankammoiselle olla myös melkoinen koettelemus. Eiffel-tornihan se siellä. Voitin kuin voitinkin pelkoni ja urheasti matkasin huipulle äitini tsempatessa. Okei, okei, okei, en siellä ylimmällä ulkotasanteella käynyt, vaan seisoin kiltisti seinään kiinnitetyn ensiapulaukun vieressä ylimmällä sisätasanteella pyörtymistä peläten. Äiti halusi palkita minut rohkeudestani ja tuosta matkasta lähtien työhuoneeni kirjahyllyn päällä on ollut muisto retkestä Rautarouvan huipulle. Ja seuraavalla Pariisin matkallani sainkin sitten hyvällä syyllä skipata Eiffelissä käymisen ja odotella Roosaa ja Mattia huipulta tornin viereisessä puistossa kahvikupillista siemaillen. Erittäin jees.

Eiffel-tornini on yksi rakkaimmista matkamuistoistani. Ostatko sinä reissuilta muistoja?