NEULEHAMSTERIN MUHKEA UUTUUS

BAA3EF03-667E-4A15-95FC-FB59615E2DD4 1799A36B-0929-4F46-905D-BE780F569CED

NEULEPUSERO ZARA   FARKUT ZARA

290CEE89-7964-4D80-B48A-3C3B287995B0

Vaikka neulomista yli kaiken rakastankin, toisinaan tuo rakas harrastus on laitettava jäähylle. Ompelen paljon, luen paljon ja istun tietokoneen ääressä paljon, joten tähän yhtälöön on melko vaikea lisätä vielä neulomistakin ilman, että hartiani olisivat jumissa päivästä toiseen. Joku liikunnallinen harrastus tähän komboon olisi pian lisättävä!

Onneksi ihastuttavan kauniita neuleita löytyy kaupoistakin. Zaran paita kerää valtavasti kehuja ja se on juuri sopivan muhkea pakkaspäivien lämmikkeeksi. Faktahan on se, että etenkin alennusmyyntiaikaan neulepaidan ostaminen myymälästä tulee monesti edullisemmaksi kuin sen itse tekeminen. Aika monta euroa olisi kulunut tämänkin puseron tekemiseen, jos langat olisi ostanut itse ja alkanut paitaa väkertämään. Eikä taitoakaan ihan tällaisen taideteoksen tekemiseen olisi edes riittänyt. Paidassa on aivan valtavan kauniit kukkakoristeet ja ruusuista poimittu punainen sävy mätsäsi vielä kaiken kukkuraksi täydellisesti meikkipussista löytyneeseen punaan.

FCFDBE44-5273-4DD9-8C4F-E57527870A0D FA899AB6-A2A5-4B26-9E02-9369DD7E9BE2 C4D5A09C-6595-4F6F-BF00-F1DDA5E95BA8

Oletteko tehneet hyviä alennusmyyntilöytöjä joulun jälkeen? Itse olen malttanut pysyä poissa verkkokaupoista, enkä flunssan takia ole jaksanut lähteä tallustelemaan kauppojakaan läpi. Tämä pusero onkin yksi harvoista hankinnoistani tämän vuoden puolelta. Olisin varmasti todellinen neulehamsteri, jos ne eivät veisi niin kovasti tilaa vaatekaapista. Tämäkin neule ahmaisee melkoisen palan hyllytilaa, mutta se sille sallittakoon.

Näin kaunista neulepuseroa ei hetkeen ole tullut vastaan.

Nyt jos koskaan on aika kietoutua niihin vaatekaapin lämpimimpiin neulepuseroihin – ulkona on KYLMÄ!

4F79965C-2F12-4B90-A3F0-F997CCD139ED


Posted in and tagged by NOORA.