NORPAN JOULUNEULESUOSIKIT

jouluneuleet

Mä yritin! Mä ihan oikeasti yritin pantata tätä postausta ainakin joulukuun alkuun asti, mutta en voinut odottaa enää hetkeäkään sen julkaisemista. Ties vaikka ne kaikki upeimmat joulupuserot myytäisiin loppuun tällä välin ja te jäisitte ilman tämän joulun huikeimpia pusakoita. Ja mikä hirvittävintä- en vielä itsekään ole ehtinyt jouluneuleostoksille!

Kuten saatattekin muistaa aiemmilta jouluilta, jouluneuleet ovat lähellä, hyvin lähellä, sydäntäni. Viime vuoden joulutervehdyksestämme saatoittekin päätellä, että näin on näppylät- Norppa on addiktoitunut joulupuseroihin. Kaikki alkoi oikeastaan siitä, kun äiti ja Roosa toivat ihkaensimmäisen jouluneuleen minulle tuliaisiksi Lontoosta. Minä sain poropuseron ja Matti sellaisen, jossa on valot. Siis kelatkaa, JOULUVALOT. Vuonna 2015 maltoin sentään odottaa joulukuuhun ennen kuin esittelin teille joulumopsini. Samainen mopsipusero on jälleen muuten Onlyn valikoimassa.

Tänä vuonna jouluneulevalikoimaa tuntuu kaupoissa olevan valtavasti (ihan parasta, että vihdoin tämä perinne rantautuu tännekin!) ja oman suosikin valitseminen on aivan mahdoton tehtävä. Koskikeskuksen Cubuksessa ihasteltiin yhdessä myyjän kanssa tuota poroneuletta ja melko hurmaava tarjonta on myös H&M:llä. Lumiukko vetää vertoja viime vuoden poronorpalle, mutta syötävän suloinen on kyllä tuo joululaiskiainenkin.

jouluneuleet

Ja entäpä sitten tämä Asoksen tuplapusero! Miltei jo sain Matin suostuteltua siihen, että ostaisimme tämän parisuhdepaidan tämän joulun joulutervehdyskuvia varten, mutta jostain kumman syystä hän piti lopulta päänsä ja paita jäi tilaamatta. Voitaiskohan me porukalla yrittää saada se muuttamaan mielensä..

Onks sulla jo oma? Epullakin on. Mutta Matti ei aio kuulemma ulkoiluttaa joulupuseroista koiraa.


Posted in and tagged , , by NOORA.