Tiedättekö mikä on ihan äärimmäisen upeeta? Se, että hyppysissäni on kuukauden sisään jo toinen kirja, jonka on kirjoittanut bloggaajakollegani, tällä kertaa kaiken kukkuraksi entinen bloginaapurini! Suomesta löytyy kyllä upeita talentteja ja ylpeänä saan olla mukana seuraamassa kuinka toinen toistaan huikeimpiin juttuihin blogimaailman kirkkaimmat tähdet yltävät toteuttamalla unelmiaan ja tekemällä kovasti töitä niiden saavuttamiseksi.
Vietin eilisen illan Karoliinan esikoisromaanin parissa ja ahmittuani teoksen kitusiini, huomasin alkavani jo odottaa (.. no en vauvaa vaan..) jatko-osaa. Eli toisin sanoen, job well done Karoliina.
Tee se itse-vauva on hersyvän hurmaava kertomus kolmekymppisestä pariskunnasta, jolla vauvantekohommat ovat pian jo edenneet siihen pisteeseen asti, että pulla on uunissa. Ja sitten odotellaan kypsymistä! Romaani etenee ihanan jouhevasti kunkin luvun edustaessa yhtä raskausviikkoa ja kertojana vuorottelevat niin Usva kuin Juhakin. Mukaansatempaavan tarinan lisäksi, Tee se itse-vauvassa hurmaa Sanni Kariniemen mustavalkokuvitus, joka tuo kerta toisensa jälkeen hymyn lukijan huulille.
Napatkaapas siis tästä talteen oiva lukuvinkki pimeiden syysiltojen iloksi tai paketoikaa se tulevalle äidille babyshower-lahjaksi. Veikkaan, että raskausajan läpikäyneet tunnistavat Usvan odotusajasta paljon tuttuja juttuja ja me, jotka emme vielä tuota mullistavaa elämänvaihetta ole päässeet kokemaan, voimme jo hieman henkisesti alkaa varautua siihen, mitä kaikkea voikaan olla odotettavissa. Odotusaika on varmasti yksi elämän suurimmista seikkailuista.
Jostain syystä yöpöydälleni ilmestynyt vauvakirja herätti huomiota jopa Matissa, joka romaanin nimen nähtyään teki myös sen sisällöstä omat päätelmänsä, ”mitäs ohjekirjaa sää ny lueskelet?”. Siinä vaiheessa, kun myös meidän taloudessamme kasvatellaan mahassa jälkeläistä, Tee se itse-vauva kuuluu ehdottomasti myös tulevan isukin kirjastoon.
Olen onnistunut nyt raivaamaan lukemiselle enemmän aikaa ja huomaan kuinka tuo rakas harrastus saa hyvälle mielelle- mihin kirjaan minun seuraavaksi kannattaisi tarttua?