TERVETULOA TAKAISIN, JOKAVUOTINEN ONGELMANI

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

Olen jo monena vuonna toitottanut sitä kuinka rakastankaan nykyistä kotiamme. Asunto on täydellinen, pohjakuva on avara, avokeittiö on unelmien täyttymys ja sauna lämmittää kylminä talvi-iltoina. Mutta. Meidän parveke. Huoneistomme kaikki ikkunat ja luonnollisesti myös parveke osoittavat ilmansuuntaan, josta _ei ikinä_ paista aurinko. Olen saanut heittää siis hyvästit aurinkoisille aamupalahetkille, saati auringonotolle, eivätkä kesäkukatkaan oikein viihdy niin varjoisella parvekkeella.

Viime viikonloppuna aloin laittaa tuota järkyttävää rytökärpänpesää kuntoon, sillä talven ajan se oli lähinnä toiminut epämääräisenä, sotkuisena varastona, joka oli nyt aika laittaa kuntoon.

parveke

Jo pienellä järjestelyllä sai paljon aikaan. Vanha matto heitettiin roskikseen, ensimmäisessä kodissani ruokailuryhmänä toiminut baarisetti pääsi paremmalle näköalapaikalle ja kunnostamani isoäidin jakkara sai paremman paikan. Pöydällä näkyneestä ”perhospallosta” poistin sisuksista valosarjan ja kevään ajan ajattelin käyttää sitä vielä tunnelmallisena kynttilälyhtynä.

Pääsiäisnarsissi sai jäädä kukoistamaan pöydälle (keltainen ja harmaa ovat muuten täydellinen match!) ja parvekkeen toisessa nurkassa sijaitsevalle rahille aseteltiin lämmin viltti. Lattiatyynyt ovat täydellisiä hengailutyynyjä, kunhan ilmat vain lämpenevät.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mutta entäpä se jokavuotinen ongelma? Kertokaahan viherpeukalot minulle, että mitkä yrtit ja kesäkukat nauttisivat olostaan varjoisella parvekkeella. Ja älkää huoliko, en toki vielä ole iskemässä ruukkuun siemeniä, mutta kesän odotteleminen ei olisi niin pitkäveteistä kun suunnitelmat olisivat valmiina.

Fiskars lähetti minulle jokin aika sitten tyylikkään valkoisen, sisätiloissa kasvattamiseen tarkoitetun Urban Planters Setin, jonka jo malttamattomuuksissani avasin. Setti sisältää möyhennyskuokan, kasviveitsen ja istutuslapion sekä säilytyspussukan koko triolle. Tällä setillä pistän kyllä pienen yrttimaan pystyyn, heti kun säät sallivat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Parvekkeemme on valmis sinulle kesä, kiirehdihän jo!

enkku2

It’s that time of the year. During last week we cleaned and orgqanized our little balcony and now it is ready for summer. But now, all we need is that summer.


Posted in sisustus and tagged by NOORA.