JA SYDÄN LYÖ BOMBOMBOM

CURIOUSER & CURIOUSER | sisustus

Se alkoi olla vaikeaa. Molemmilla kaksi duunia, omia harrastuksia ja kotona vielä kaiken lisäksi pikkupörriäinenkin asustamassa. Tilanne alkoi äityä jo niin pahaksi, että oma muistikaan ei riittänyt tallentamaan kovalevylle sun, mun ja meidän menoja. Sen sijaan, että olisimme synkronoineet virtuaalisia kalentereitamme yhteen, päädyimme ihanan virkistävään ja perinteiseen vaihtoehtoon, ihan oikeaan kalenteriin.

3 5 (2)

Muistatteko, kun rakastuin päätä pahkaa blogiyhteistyön kautta Weecos.com-verkkokaupasta löytyvään Bombo-tuotemerkkiin? Sain yhteistyön kautta kotiimme ihania väripilkkuja, jotka valloittivat sydämeni niin, että olen silloin tällöin käynyt vaanimassa Weecosilla josko Bombon tuotevalikoima olisi kasvanut. Vuodenvaihteen jälkeen löysin jotakin hurmaavaa; Bombon perhekalenterin! Laitoin kalenterin välittömästi tilaukseen ja nyt meillä kaikilla on oma sarake, kyllä, jopa Epulla! Kalenteri kiinnitettiin keittiön seinään muiden Bombo-tuotteiden läheisyyteen, joten tuo menojemme ylläpitäjä toimii samalla myös sisustuselementtinä. Joka sunnuntai-ilta otan kuitenkin kalenterin seinältä ja istun alas teekupin kera täyttelemään tulevan viikon menot kalenteriin. Näin vältymme niiltä keskusteluilta, jotka alkavat ”..mut emmä tiänny että sullakin oli silloin jotain”.

4 6

Sanna Pelliccionin kuvitukset saavat hymyn huulille heti aamulla, kun kävelen keittiöön ja kiitos Oma Perhe-tuotesarjan, olen rakastunut keltaiseen väriin. Bombo-hullaantuminen aiheutti itse asiassa nyt myös sen, että avokeittiömme lisäksi vaihdoin tekstiilit myös olohuoneeseen yhtenäisen teeman ja värimaailman säilyttämiseksi. Tekstiilejä vaihtaessani tajusin sisustuksemme jääneen jotenkin tylsäksi. Miksi pitää koti niin kovin valkomustana, kun oma persoona on jotain aivan muuta. Haluaisitteko nähdä kuvia uudistuneesta, keväisestä kodistamme?

1

Tuotteiden kuosi on värikäs ylistys tasa-arvolle ja sille tosiasialle, että erilaisia perhemuotoja on tämä maailma pullollaan. Kalenterissa olisi sarakkeita suuremmallekin perheelle, mutta meidänkin kolmikkomme tarpeisiin tämä kalenteri oli nappivalinta.

Värejä, värejä ja värejä, seuraavaksi hankintalistalle menevät Bombon iso tarjotin, toinen pikkutarjotin, ja vähänkö ihastuin Bombon kirigamisetteihin ja ja ja ja..

// Have you met Bombo already? I have fallen in love with Bombo’s colorful and lovely interior design pieces and because of Bombo, our lovely home is so much more colorful now!


Posted in sisustus and tagged by NOORA.