ILTANI ILAHDUTTAJAT

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

Ulkona sataa kaatamalla, kotona tuoksuu glögi ja kynsillä kimmeltää säkenöivä kynsilakkasävy. Tämä voi tarkoittaa vain yhtä asiaa- pikkujoulukausi on virallisesti startannut.

c6 c4

Sain Oriflamelta testiin kaksi syksyn kuuminta kynsilakkasävyä, joita olenkin jo ahkerasti ehtinyt käyttää. Kestävät lakat ovat nimittäin olleet omiaan, kun olen Sensationail-sarjan avulla tehnyt ensin kirkkaan geelimanikyyrin kynsilleni ja sipaissut viimeistelyksi kynsien päälle Palladium-sarjan lakkoja. Lakkaus on ollut niin kovasti mieleeni, että bloginkin puolella olette nähneet sävyä Fuchsia Pink jo useampaan otteeseen, esimerkiksi lauantaiaamun WAKE UP, IT’S MAKE UP-TIME!-postauksessani. Palladium-sarjan lakat ovat uskomattoman kauniin värisiä, ja jopa pieneksi yllätyksekseni, huikean kestäviä kynsillä. Valovoimaiset sävyt säihkyvät kauniisti ja lakat ovat tähän juhlakauteen kuin tehtyjä. Sävyjä on paljon, ja itse kävin jo kuolaamassa Oriflamen nettisivuilla sävyä Blue Iridescencelakat ovat niin kauniita, että tuo sininen sävy täydentäisi trioni täydellisesti!

c2 c3

Palladium-sarjaan kuuluu myös säkenöiviä ja kynsilakkoihin mätsääviä kimallehuulipunia. Näitä aarteita en vielä ole arkimeikissä testaillut, mutta ehkäpä huomenna suuntaan Helsinkiin juhlimaan juurikin tämä puna huulillani..

c1

Lakkojen lisäksi iltaani ilahdutti meidän kapselikahvikoneemme, joka valmistaa nykyisin myös glögiä! Ostin glögikapseleita lähikaupastamme ja olen aivan myyty. Muistan naputtaneeni Matille jonkin verran paljon, kun mies kiikutti kotiin tuon kahvimasiinan, mutta nyt kun tuo supermasiina valmistaa myös herkullisen kupillisen glögiä alta aikayksikön, olen pitänyt suuni visusti supussa. Ihana kone. Glögi ja alkutalvi kuuluvat yhteen ja hämmentävää kyllä tuosta pienestä kapselista syntyy ehkäpä herkullisinta glögiä, jota koskaan olen juonut. Okei okei, myönnetään, mahtava hankinta tuo masiina.

Säkenöivää sadepäivää kaikille. Jos arki masentaa, lakkaa kyntesi kirkkaimmalla sävyllä, joka kaapistasi löytyy- piristää taatusti!


Kosmetiikkatuotteet blogin kautta saatu. Postaus sisältää mainoslinkkejä. Bloggaajalle ei kerry tuloja linkkien kautta sivustolle ohjautuneesta liikenteestä/ ostoista.

// It’s raining, again, but guess what makes you feel better! Paint your nails with the brightest or shiniest nail polish you can find. Suddenly Tuesday feels much more festive! I received those two nail polishes from Oriflame’s Palladium-collection as a gift and I love them both. Especially the Fuchsia Palladium (pink) looks stunning!


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina , | 8 vastausta

WAKE UP, IT’S MAKE UP-TIME!

CURIOUSER & CURIOUSER | kauneus

Oi mikä aamu! Suunnitelin jo eilen illalla, että tänään herätessäni toteutan päivämeikkipostauksen tuotteilla, jotka jokin aika sitten sain testiin. Aamu alkoikin siis erilaisiin purkkeihin ja purnukoihin tutustuen. Aamukahvi ei ole vielä koskaan maistunut näin hyvältä, kun tänään sen seurana perehdyin jälleen luonnonkosmetiikan saloihin sekä Laveran rajoitetun ajan myynnissä oleviin Brand New Edition-tuotteisiin!

c3c1

Tuotteista kaksi, ovat olleet itselläni nyt päivittäisessä käytössä jo viikon verran. Olen tykästynyt kovin moussemaisiin meikkivoiteisiin, ja kun saamieni tuotteiden joukosta löytyi kyseinen tuote, otin sen innolla testiin. Olen aiemmin suhtautunut hieman varauksellisesti luonnonkosmetiikkaan, ja nytkään en pitänyt lainkaan päivän selvänä, että meikkivoide olisi ollenkaan niin peittävä kuin mistä itse pidän. Ensimmäisenä havaintonani tein sen, että tämä meikkivoide on niin kevyt, että tuntuu siltä, että meikkiä ei kasvoilla olisi lainkaan. Lopputulos on luonnollinen, mutta todellakin peittävä ja ihon pienet virheet se kätkee kevyesti alleen kuitenkin niin, että iho pääsee hengittämään. Sävy Honey 03, oli kuin tehty minun ihon sävylleni ja kuten alla olevasta kuvastakin sen voit päätellä, tuote on ollut ahkerassa käytössä!

Ihoni on ollut nyt erinomaisessa kunnossa, mutta meikkipohjaa ajatellen oli mukava saada testiin myös samaisen sarjan peitepuikko. Peitepuikko peittää alleen pienet näpyt ja ihon punoituksen ja tekee meikkipohjasta entistä tasaisemman.

c4 c5

Tuotesarjaan kuuluu muitakin helmiä. Yllänäkyvässä kuvassa olevat korostusvoiteet olivatkin varsin mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Testailin sävyä Golden Shine 03 hieman poskipäille, ja tuote sai poskipäät hehkumaan kauniisti. Testimielessä sipaisin iholleni myös ihanaa korostuspuuteria sävyssä Gold Bronze 02, joka tarjosi kasvoille kaunista luonnollista hehkua. Näissäkin tuotteissa koostumus oli ennen kaikkea helposti levittyvä, mutta myös juuri omaan makuuni tarpeeksi vahva arkimeikkiä ajatellen.

c7

Arkimeikissäni harvoin käytän luomivärejä, mutta tuo herkullinen luomiväripaletti Lavender Couture 02 sai sydämeni sulamaan niin, että ensimmäistä kertaa elämässäni sipaisin luomilleni vaaleanpunaista hohtoa. Kuivalla siveltimellä levitettäessä, nämä luomivärit ovat luomella varsin pehmeitä, intensiivisyyttä voikin sitten hakea kostealla siveltimellä. Bongasitteko yllä olevasta kuvasta myös vanhan tutun? Tuo Laveran nestemäinen rajauskynä on oiva osoitus siitä, kuinka jokin tuote saattaa muuttaa vakioasukkaaksi meikkipussiin. Sain Laveran rajauskynän itselleni ensimmäistä kertaa LivBoxin kautta, ja siitä asti tuo huikea tuote on kuulunut lemppareihini.

Mutta entäpä se lopputulos? Kas tässä! Arkimeikkini toteutettuna Laveran tuotteita käyttäen (ripsiväri ei Laveran).

c9 c8

Vaaleanpunainen sävy ei luomilla ollut ollenkaan hassumpi, vaan juuri sopivan tyttömäinen ja herkkä. Tykkäsin kovasti. Tuotteiden joukosta löytyi kuitenkin vielä eräs niin herkullinen tuote, jonka avulla tämä simppeli arkimeikki muuttuikin parilla sipaisulla myös iltamenoihin sopivaksi.

15c13

Ah, rakastan tuota huulipunan sävyä! Pink Fuchsia 16 on upean nuorekas sävy, jonka koen sopivaksi myös itselleni. Sävy on voimakas ja peittävä, ja mikä parasta, huulipunan sisältämät luomukukka-uutteet hoitavat ja suojaavat huulien herkkää ihoa. Itse koen vieläkin huulipunan käytön kovin vieraaksi asiaksi, mutta tälläiset sävyt innostavat kyllä opettelemaan myös huulipunan käyttöä.

Mitä pidätte? Huulipunalla vai ilman?

// I received some amazing products from Lavera’s Brand New Edition-collection. This daytime-look is made with Lavera’s products and in my opinion the outcome is natural and chic. The products are easy to use and even my sensitive skin loves them. But what do you think? Which one is better, with or without the lipstick?


Kategoriat: kauneus | Avainsanoina , | 7 vastausta