LENSSULAUANTAI

P1276117P1276146 (2) P1276120

Niinhän siinä sitten lopulta kävi, että influenssa saapui meillekin vierailulle. Matti on sairastanut tautia jo viikon ja oma puolikuntoinen oloni on edelleen heitellyt laidasta laitaan. Viikonloppu päätettiinkin siis hyvällä omalla tunnolla käyttää pötköttelyyn. Ihan kaikkea ohjelmaa en kuitenkaan malttanut karsia pois flunssan takia, tänään jätän Matin nimittäin potemaan tautiaan tuon pienen ja pörröisen lähihoitajamme hellään huomaan, kun itse suuntaan teatterille ensi-iltaan. Eppu on kyllä suloisin flunssakaveri ikinä. Se on koko viikon uskollisesti asettunut mukavasti köllimään kerta toisensa jälkeen Matin viereen ja valvonut silmä kovana, että isännällä on kaikki hyvin. Tavalla tai toisella se varmasti vaistoaa, että toinen ei ole täysin kunnossa.

P1276139P1276148 (2) P1276122

Pötköttelypäivän kunniaksi päätettiin mennä ruuanlaitossakin siitä mistä aita on matalin, ja kannoin kotiin äsken kassillisen mäkkisafkaa. Seuraavaksi vuorossa lieneekin sitten hyvä leffa ja kupillinen kahvia. Sade ropisee ikkunan takana, joten onneksi ei hiihtämäänkään pääse, vaikka nuhanenän mieli olisi kovasti tehnyt laduille viikonloppuna. Illan ensi-ilta tuo onneksi juuri sopivasti tekemistä vapaapäivään – huomaan turhautuvani melko nopeasti neljän seinän sisällä ja tällaiset pötköttelypäivät saavat minut monesti jopa ärtymään..

Siinä varmasti myös yksi syy siihen, että flunssainen olo ei ole jättänyt vieläkään kokonaan tätä elohiirtä rauhaan. Muistakaa lepäillä! <3


Avainsanoina , , , | 1 vastaus

SUNNUNTAIN VIRE

P1215571 P1215566 P1215582

Terveiset Vire-messuilta! En tiedä voinko syyttää messuja sunnuntain vireystilan kohoamisesta, mutta ainakin niiden jälkeen tuntui olevan hurjasti energiaa – tunnin hiihtolenkki ja pari lyhyempää pakkaslenkkiä Epun kanssa tekivät niin kovin hyvää! Oma olo alkaa siis jo normalisoitua flunssaputken jäljiltä, mutta nyt on sitten Matin vuoro sairastaa. Kun saavuin messuilta kotiin, sohvanpohjalla odotti miekkonen kuumemittari kainalossa ja totesi taudin saaneen nyt sitten hänet kiinni. Toivotaan Matille pikaisempaa paranemista kuin minulle ja eiköhän messuhankintojeni avulla saada hänetkin pian kuntoon.

Vire-messut järjestettiin täällä Tampereella nyt ensimmäistä kertaa, enkä näin ollen osannut odottaa ollenkaan, mitä messut kätkisivät sisuksiinsa. Sain lipun messuille Europicniciltä ja ensimmäisenä suuntasinkin tutustumaan Sigdal Bakerin gluteenittomiin näkkileipiin. Tuolta herkulliselta osastolta sain myös kotiinviemisiä, joita maisteltiin heti yhdessä flunssapotilaan kanssa iltapäiväkahvin kera. Erinomaista rouskuteltavaa välipalaksi! Lisää herkkuja hankin ostoskassiini Arctic Super Foodsilta, joiden välipalapatukat suorastaan sulavat suuhun. Patukoiden valloittavat makuyhdistelmät herättivät kiinnostukseni ja odotankin jo innolla nokkospatukan ja kuusenkerkkäpatukan maistamista.

P1215574 P1215576 P1215597

Mielenkiintoinen heräteostoskin päätyi lopulta matkassani kotiin, kun Blackrollin valikoimasta löytyi lihashuoltotreeniä varten Duoball, joka soveltuu erityisen hyvin niskan ja selän hierontaan sekä rintarangan avaamiseen. Koska lääkärin mukaan osa korvaoireiluistani saattaa olla peräti lihasjumien aiheuttamaa, otan tämän suurella mielenkiinnolla testiin. Sain tuotteen mukana myös kunnolliset jumppaohjeet kotiin, joten nyt peukut pystyyn, että viimeisetkin huminat ja narinat katoavat korvanjuuresta. Jumit aiheuttavat kyllä välillä kummallisiakin oireita. Melkoisesti ranka jo naksui ja poksahteli, kun tätä eilen testailin.

Erinomaisen ostossaaliini kruunasi vielä Caritan Cosmetiikan kylpypommi, joka oli tarkoitettu jalkakylpyyn. Tämän pommin tiputin eiliseen jalkakylpyveteeni ja hemmottelin kintut kuntoon tulevaa viikkoa varten kirjaa lukien. Täydellistä. Onkin melko vauhdikas viikko muuten luvassa – extrahemmottelu tuli todellakin tarpeeseen!

P1215577


Avainsanoina , , , | 4 vastausta