KESÄN ENSIMMÄINEN ROADTRIP

Kokosin jokin aika sitten yhteen roadtripkohteita, jonne haluaisin ehdottomasti autolla kesän aikana suunnata. Koska Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja se sujahtaa ohi vuosi toisensa jälkeen vauhdikkaasti, päätin ryhtyä tuumasta toimeen ja houkuttelin hyvän ruuan ja mielenkiintoisen miljöön avulla miekkoseni mukaan kesän ensimmäiselle roadtripille. Suunnaksi otettiin siis Hämeenkyrö ja Frantsilan Kehäkukka.

Vanhassa koulurakennuksessa toimii viehättävä kahvilaravintola, jonka kasvisherkkujen äärelle päätimme istahtaa. Kasvisruokalounas oli kokonaisuutena suussasulavan herkullinen. Ihastuttavalla terassilla söin nimittäin kesän ensimmäisen terassilounaan, johon kuului niin erilaisia salaatteja kuin herkullinen pääruokakin, unohtamatta myöskään ilmavan kevyttä vispipuuroa. Joenrantaterassi, hyvä ruoka, hyvä seura ja aurinkoinen keli maistuivat tälle kesälomailijalle.

Ravintolan yhteydessä toimii myös yrtti- ja lahjatavaramyymälä. Frantsilan tuotteet varmasti ovatkin monelle tuttuja? Olen vuosien varrella ihastunut yhteen jos toiseenkin Frantsilan luomuyrttitilan tuotteeseen ja oli ihana päästä näkemään kokonaisuutena tuo valtava tuotteiden valikoima. Yrttien näytepuutarha on myös kesäisin näkemisen arvoinen juttu, unohtamatta lasista mehiläispesää. Kerroinkin jo jokin aika sitten, että Uhana Design on myös vähän aikaa sitten lanseerannut markkinoille Frantsilan kanssa yhteistyössä tehtyjä kosmetiikkatuotteita, joita itse asiassa ihastelin Uhanan myymälässä juuri viime viikolla (huulivoiteen tuoksu on ihana! <3) – ja sattumalta roadtripille päätyi päälleni juurikin samaisen brändin mekko!

Kesän ensimmäinen virallinen roadtrip on nyt siis tehty. Tätä kohdetta (ja etenkin kasvislounasta!) voin lämpimästi suositella kaikille iästä riippumatta. Täällä mieli lepää, Tampereelta Hämeenkyröön ajaa reilussa puolessa tunnissa ja kotiinviemisiksi voi samalla hankkia hurmaavia tuliaisia kesäoloa kohentamaan. Lämmin suositus esimerkiksi Frantsilan ruusuiselle kasvovedelle! Tämä virkistävä vesi herättää Prinsessa Ruususenkin kauneusuniltaan.

Frantsila, Kehäkukka
Yrjö-Koskisentie 1, 39100 Hämeenkyrö
ma-la: 10-17
su ja pyhäpäivät: 11-17


Avainsanoina , , | Vastaa

JÄNNITTÄJÄ

P3028817 P3028811


TAKKI PIECES    HUPPARI GINA TRICOT   FARKUT ZARA   SAAPPAAT ECCO (*saatu)


P3028827

Mitenköhän sitä oppisi olemaan jännittämättä turhia asioita?

Hammaslääkäri on omalla kohdallani yksi niistä asioista, joita en osaa olla jännittämättä jo kauan etukäteenkin. Kalenteriin merkitty aika kummittelee mielessäni ja käyntiä edeltävän yön valvon aina. Olen kärsinyt hammaslääkärikammosta vuosikausia ja tarkastusvälit ovat toisinaan sen vuoksi venyneet liian pitkiksi. Nyt keräsin jälleen pari vuotta rohkeutta ennen kuin menin tarkastukseen. Tästä suusta löytyy aaaaina jotakin korjattavaa ja vaikka olenkin äärimmäisen tunnollinen hampaiden hoitaja, en juurikaan herkuttele, en tupakoi, enkä muutenkaan laiminlyö hampaiden hoitoa, hammaslääkärin tuolissa on tullut istuttua paljon. Maanantainen tarkastuskäynti jännitti siis kovasti. Loin etukäteen kauhukuvia itselleni hurjasta määrästä reikiä, poistettavista viisaudenhampaista ja olinkin aivan varma, että käyntikertoja olisi edessä vielä paljon.

Toisin kuitenkin kävi. Olen löytänyt itselleni maailman herttaisimman hammaslääkärin, joka huomioi todella hyvin sen, että jännitän kovasti ja kertoo pienimmissäkin toimenpiteissä koko ajan mitä on tekemässä. Minulla on hänen penkissään todella rauhallinen olo. Tällä kertaa uutiset yllättivät kuitenkin todella positiivisesti. Vasta kuvista näkyi, että takahampaassa on yksi pieni reikä, ei sen kummempaa. This never happens! Sähköhammasharja on surissut kyllä ahkerasti ja Xylitol-pastillit olen ottanut käyttööni, mutta mitään muita muutoksia en hampaiden hoitoon liittyen ole tehnyt. Mutta niin tai näin, olen todella fiiliksissä! Pääasia, että olen saanut reikiintymisen kuriin. Viisaudenhampaat tullaan kirurgisesti poistamaan jossakin vaiheessa, mutta mieluummin poistatan nekin mahdollisimman pian ennen kuin alkavat aiheuttaa ongelmia — poistoa en vielä edes osaa jännittää!

Ja voi kuinka turhaan jännitin tätäkään kertaa! Kun astelin ulos vastaanotolta, kasvoillani oli maailman levein hymy ja loistofiilis. Ikään kuin taakka olisi tippunut harteilta, enkä voinut olla miettimättä sitä, miksi taas viivyttelin niin pitkään hammaslääkäriin menon kanssa.

Elämässä tulee varmasti olemaan vielä monen monta asiaa, mitä pitää ja saakin jännittää, voi kunpa siis oppisin olemaan hermoilematta turhasta. Nyt lupaan itselleni, että seuraavan kerran astelen hammastarkastukseen keväällä 2019. Muistutattehan minua sitten tästä? ;)

P3028833 P3028828 P3028816


Avainsanoina , | Vastaa