SISTERS IN THE CITY

CURIOUSER & CURIOUSER | muoti

Huomenta! Joko arki on alkanut vai vieläkö tietokoneen ruutujen ääressä kököttää niitä, jotka ovat vasta karistaneet unihiekat silmistään ja aloittaneet uuden kesälomaviikon? Minä kuulun jälkimmäisen ryhmään. Kesälomaa on vielä viikko jäljellä ja vaikka kuinka yritinkin aamulla jo vaihtaa rytmini kohti viikon päässä häämöttävää arkea, en tämän aikaisemmin saanut itseäni ylös sängystä.

Mutta täällä ollaan nyt, valmiina uuteen päivään, josta vaikuttaa tulevan melkoisen helteinen!

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Halusin jakaa kanssanne vielä ihania kesäkuvia, jotka otimme perjantaina nauttiessamme Blockfestien tunnelmasta ja upeasta säästä. Tampere on kyllä kauneimmillaan kesällä ja vaikka illaksi suuntasimmekin vilvottelemaan leffateatterin uumeniin, oli päivä aivan ihana ja suunnitelmissa on vielä lomaviikon loppumisenkin kunniaksi ehtiä kaupunkiin kiertelemään uudemmankin kerran.

Liikenteessä oli muuten perjantaina aivan valtavasti upeita festarimimmejä ja hetken jo suunnittelinkin pysäytteleväni heitä katumuotikuviin. Itse olin varautunut tämän kaupunkikierroksen hellelukemiin pukeutumalla melko simppeliin lookiin, jonka kruunasivat ehdottomasti nuo Matin Ray-Banit. Musta asu kultaisine yksityiskohtineen vaati kuitenkin vähän jotain väriä vierelleen, joten olalla heilui taas tuo uusin laukkuhankintani. Mistään shoppailukierroksesta ei kuitenkaan ollut kyse, ainut perjantain ostoksista oli tuo laukusta pilkotteleva Bikbokin pinkki villatakki, jonka luulin tulevan vielä illan aikana tarpeeseen, kun välillä ilma tuntui jopa viilenevän.. Joopa joo. Villatakki pysyi kassissa koko päivän ajan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

TOPPI / TOP GINA TRICOT   SHORTSIT / SHORTS  VERO MODA  TENNARIT / SNEAKERS CONVERSE   LAUKKU / BAG MICHAEL KORS  KELLO / WATCH GUESS  KULTAISET RANNEKORUT / GOLDEN BRACELETS GINA TRICOT  HOPEA RANNEKORU / SILVER BRACELET TI SENTO (*blogin kautta saatu) AURINKOLASIT / SUNGLASSES RAY-BAN

Kesäistä elokuun maanantaita kaikille, muistakaahan käydä tsekkailemassa täältä ohjeet Instagram-skabaa varten jos meikkipussin uumenista vielä puuttuu se täydellinen BB.. ;)

IN ENGLISH : GOOD MORNING GUYS! It’s Monday again, but luckily I’m still continuing my summerholiday for one week. So it’s ”back to work” on next Monday, but now I’ll just relax, sunbathe, read books and enjoy this gorgeous weather with Eppu. Sounds like a plan doesn’t it?!

Last Friday, me and my little sister spent a sunny evening in the centrum of Tampere and we had a blast. We took pictures of our ootds and my simple but chic look was perfect for the warm evening (which we spent in the movie theatre! :D What do you think of my black look?

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA10554022_1391989297709165_1810769829_n


Kategoriat: muoti | Avainsanoina , | 13 vastausta

KESÄILTAINEN

CURIOUSER & CURIOUSER | Uncategorized

Olen nyt parin viikon ajan vannottanut kaikille, että minua ei missään nimessä saisi raahattua elokuvateatteriin katsomaan elokuvaa, jossa seikkailee puhuva pesukarhu. Tiedättehän sen trailerin, joka on nyt pyörinyt telkkarissa? No jossakin kohtaa meni nyt sitten pahasti vikaan, kun löysin itseni eilen Plevnasta popcornkippo ja lippu kädessäni.

Pari tuntia, ja ensimmäistä 3D-leffakokemusta myöhemmin, jouduin nolona myöntämään, että puhuva pesukarhu oli the Guardians of the Galaxyn parasta antia ja että leffa oli oikeastaan aika viihdyttävä. Puhuva pesukarhu sopi perjantai-iltaan vallan hyvin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAimage(4) OLYMPUS DIGITAL CAMERA OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ennen leffaan suuntaamista, nautimme Roosan kanssa kesäpäivästä keskustassa. Iloinen festarikansa sai meidät aluksi harmittelemaan sitä, että omasta ranteesta ei löytynyt ranneketta Blockfesteille (vaan taskusta lippu puhuvan pesukarhun tähdittämään leffaan..), mutta loppuviimeksi kesän fiilistely onnistui vallan mainiosti ilman festareitakin.

Menossa mukana olivat myös Ray-Banit, jotka ikään kuin lainasin Matilta kesäpäivää varten. Tuo mieheni on kyllä täynnä yllätyksiä. Jokin aika sitten hän vain totesi omistavansa maailman cooleimmat parikymmentä vuotta vanhat vintage-reiskat, jotka ovatkin sen jälkeen löytyneet useammankin kerran minun naamaltani. One happy girlfriend here! ;)

IN ENGLISH : Me and my littlesister went to see a movie last night. Even though talking racoons aren’t my favourites when it comes to movies, I have to admit, that the Guardians of the Galaxy was excellent! We celebrated the gorgeous summerevening also with the berry drinks and I got the perfect chance to wear my bf’s old vintage Ray-Bans for the first time. Great Friday, I hope you’ll have a great weekend too!


Kategoriat: Uncategorized | Avainsanoina , | 4 vastausta