BLOCKFEST 2016 | MIESMAGNEETTILIPPIS

En muista, koska viimeksi vaatetukseni olisi herättänyt eritoten miesten keskuudessa niin paljon huomiota kuin lauantaina Blockfesteillä. Enkä nyt tarkoita sitä, että minua olisi tultu iskemään. Kanssani haluttiin kiivaasti puhua lähinnä jääkiekosta.

Kun kerta Blockfest järjestetään täällä jääkiekkokaupunkien kruunussa, Mansessa, koin suorastaan velvollisuudekseni tuoda esiin kotikaupunkini perinteikästä lätkäseuraa pukeutumisellani. Kaikkien niiden näkemieni pelipaitojen sekaan sopi nimittäin äärimmäisen nasevasti myös meirän oman Ipan pusakka ja Ilvesshopista hankittu snapback. Ilveskissanainen hipsi siis alueelle lauantaina melko kissamaisessa asussa.

Eräs herrasmies kiisi pian luokseni 20 euron seteli käpälässään. Hän oli vakaasti päättänyt ostaa minulta päähineeni tai mahdollisesti vaihtamaan sen halutessani omaan lippikseensä. Jouduin valitettavasti kieltäytymään kohteliaan nuoren herran tarjouksesta. Diili olisi ollut kannaltani melko huono, kun itse maksoin lippiksestä 25 euroa. Yhtäkkiä olkapäätäni koputteli seuraava tyyppi, ja huudeltuaan hetken korvaani Tapparaa, keskustelumme kääntyi tulevan kevään sarjataulukkotilanteeseen. Meistä ei tullut frendejä, kuuluttiin ihan eri leireihin.

Elastisen keikalla sen sijaan eräs miekkonen mainitsi itse olevansa ihan eri lätkäjengin miehiä, mutta jos pakko on valita niin tamperelaisista kovinta kiakkoo pelaa kuulemma Ilves. Tiesin toki jo tämän etukäteen, mutta lippikseni ansiosta itsekin pelipaitaan pukeutunut festaripoika päästi minut jopa eteensä seisomaan. Arvostin elettä. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, luoksemme ajautui melkoinen sanaseppo, joka sekotti ilmeisesti jollain tavalla lippikseni Hotelli Ilvekseen. Sattuuhan sitä.

Mutta sitten menikin tällä festarikimulilla pupu pöksyyn. Ohitseni kävelivät superstarat Puljujärvi ja Hintz, enkä uskaltanut pyytää näitä lätkäsankareita kanssani kaverikuvaan.

Illan pelasti kuitenkin se, että treffasin sattumalta festariväen joukosta vielä kaikkien aikojen lempparitupsukorvani.

Asukuvat: Iina/ MouMou

enkku2-1-1-1

Blockfest 2016 Day 2: One of my favourite outfits ever.

 


Avainsanoina , | 12 vastausta

IHANA UHANA-SYKSY

Verkatehtaankadulla kävi eilen melkoinen kuhina. Uhana Design julkaisi nimittäin lippulaivaliikkeessään AW16/17-mallistonsa, ja kun kutsu tähän tapahtumaan kilahti sähköpostiini, tämä fangirl kipitti paikalle tukka hulmuten. Olen ihaillut Uhana Designin uniikkia ja persoonallista ilmettä jo vuosikausia ja fanitukseni on välittynyt varmasti myös teille sinne ruutujen toiselle puolen niin kangaskassien kuin karhucollegenkin myötä. Uhana on ihana. Ja hei, tämän merkin takana seisovat tamperelaiset huippuosaajat Mira ja Hanna. Go Manse!

Tuleva Uhana-syksy tulee olemaan aivan mielettömän upea. Hurmaavassa kukkaprintissä seikkailevat kauniit värit ja näyttävät kuviot ja sieluni silmin näen nämä käytännölliset vaatekappaleet upeiden syksylookien katseenvangitsijoina. Aion itse kirjoittaa Joulupukille. Tarvitsen tuon bomberin vaatekaappiini.

Ihan tyhjin käsin en kuitenkaan malttanut poistua myymälästä. Tämä kukkaisneito ei nimittäin voinut vastustaa korurekin houkutuksia, vaan osti itselleen kesäloman loppumisen kunniaksi ihanat SS16-malliston korvakorut. Korvakorut on tehty muotoon leikatusta, lohjalaisesta koivuvanerista ja koukut ovat nikkelivapaat. Rakastan näitä. Niin kauniit, kevyet ja persoonalliset!

Uhana Designin tuotteita myydään muun muassa Weecosilla, mutta suosittelen lämpimästi piipahtamaan visiitillä Verkatehtaankadun viihtyisässä ja ihanassa putiikissa. Uhana Design kannattaa ehdottomasti laittaa seurantalistalle myös Instagramissa.

Viimeisen lomaillan kunniaksi jatkan nyt unelmointia syksybomberista. Kukikas syksy kuulostaa erinomaiselta ajatukselta.

enkku2-1-1-1

Uhana Design’s AW16/17 looks amazing.


Avainsanoina , | 8 vastausta