HELMIHÄÄT

P2078006 P2078012 P2078019

Kylläpä muuten pienet juhlat piristävät kovasti näin keskellä arkiviikkoakin! Eilen vietimme nimittäin helmihäitä, kun äitini ja isäni viettivät hääpäiväänsä. Yhteisiä vuosia tuli täyteen 30, ja sen kunniaksi kiikutimme nuoren parin luokse asiaankuuluvan hääkakun ja hieman lahjuksia. Itse toimin kakkuvastaavana ja kolmikerroksinen luomukseni ei tarvinnut ylleen kuin vallattoman kuorrutuksen kermavaahtoa, ison kasan tuoreita pensasmustikoita ja vadelmia sekä raastettuja Pätkis-lastuja. Oisko tämä nyt peräti sellainen trendikäs naked cake? Koristeeksi istuttelin pari suklaasydäntikkaria ja jotta hääparille jäisi ihana muisto astiakaappiinsa tästä mukavasta päivästä, kokosin koko komeuden heille ostamalleni Pip Studion lautaselle.

Yhdessä annoimme helmihäitään viettävälle hääparille myös Pip Studion kakkulapion ja kakkuveitsen. Olen aivan päätä pahkaa rakastunut Pip Studion tuotteisiin enkä pistäisi ollenkaan pahakseni, vaikka astiakaappini olisi niitä pullollaan. Fiilistelimme jo yhdessä ajatuksella, että Roosa ja Veetrikkihän voisivat leikata oman hääkakkunsa juurikin tällä samaisella setillä syyskuussa. Eikö olisikin tunnelmallinen ajatus!

P2078020 P2078027 P2078044IMG_3248P2078033

Kakun päälle löytyi kaiken kukkuraksi vielä todella upea esine! Tuo samainen kakunkoriste seisoi nimittäin 30 vuotta sitten vanhempieni hääkakun päällä. Lukuunottamatta sitä, että koristesulhasen tummat kutrit ovat aikojen saatossa ottaneet hieman osumaa ja morsiamen huntu on kadonnut vuosien vieriessä, tämä jos mikä henkii todellista nostalgiaa. Kun koriste nökötti kakun päällä ensimmäistä kertaa, minä potkin äidin masussa ja nyt samainen hääkoriste on tekemäni kakun päällä. Time flies.

Onnekasta oloa mamille ja iskälle tuleville vuosille! <3

P2078047 P2078021 P2078072


Avainsanoina , , | 6 vastausta

”HERE COMES THE BRIDE” – PAKETTI MORSIOLLE

PC244732

Ystäväni tuntevat sisustusmakuni ja -mieltymykseni jo kyllä äärimmäisen hyvin. Mistäkö tiedän sen? Koska kokosin ystäviltä saaduista lahjoista aivan ihanan jouluisen ”kollaasin” keittiömme pöydälle, ja kaikki tuotteet ja jutut kävivät aivan täydellisesti yhteen. Asetelmasta tuli niin kaunis, että se saa pysyä paikoillaan vielä pitkään. Vaikka kerroinkin jo pari päivää sitten, että olen valmis laittamaan joulun pakettiin, tämän asetelman hopeaiset sävyt käyvät vallan mainiosti myös uuden vuoden juhlintaan sekä pitkälle tammikuuhun. Kynttilät, hopeinen joulukukka ja suklaaherkut tuunatussa paketissaan olivat kyllä mieluisia lahjoja!

PC244750 PC244763 PC244741

Tämän asetelman ääressä pakkailin vielä jouluaattona tukka putkella myös lahjoja paketteihin. Vaikka olinkin valmistautunut jouluun hyvissä ajoin, muutaman paketin kanssa tuli hieman kiire — koska tilasin suurimman osan pakettien sisällöstä netistä, toimitusajat aiheuttivat välillä hieman tuskanhikeä otsalle. Loppu hyvin, kaikki hyvin ja aattoiltana tuleva morsian pääsi kurkkaamaan mitä kaikkea tämä Morsiamen Lahjapussukka pitikään sisällään. Tästä lahjasta tuli omasta mielestäni sen verran näpsäkkä, että ajattelin jakaa idean kanssanne; jokuhan saattaa vaikka pähkäillä tälläkin hetkellä kivaa lahjaidistä morsiamelle!

PC244753 PC244744 PC244761

Roosa menee tosiaan poikaystävänsä kanssa syksyllä naimisiin ja halusin, että joulupaketista löytyisi jo jotakin, jota virittäisi mieltä kohti häitä. Niinpä tilasin mustavalkoprintin Roosasta ja Napesta ottamastani valokuvasta ja kehystin sen pakettiin mukaan. Asokselta löytyy aivan valtavasti hauskaa hääkamaa ja klikkailin sieltä ostoskoriin säkenöivät Bride-sukat  sekä pienen opuksen tulevalle morsiamelle. Top Tips for Brides kokoaa yhteen vinkkejä suurta päivää varten ja vaikka tiedänkin, että Roosa hoitaa homman kotiin aivan satanolla ilman oppaitakin, toivon kirjan tuovan ainakin hymyn huulille.

Lopuksi pakettiin tiensä löysi myös Monkin ”No Slow Dance Allowed”-glitterkirjainbanneri. Miksikö? Siksi koska veikkaan, että tämän karnevaalisamban suomenmestarin häissä ei paljon hitaita tanssita! Jos ei muuten niin ainakin polttareissa tuo banneri voidaan virittää juhlakuntoon.

En malta odottaa!

PC244755


Avainsanoina , | 6 vastausta