SE VOIDE

PA037744 PA037756

Löysin sen! Ostin sen!

Ostan nykyään Lidlistä lähinnä kaikkea muuta paitsi ruokaa. Älkää käsittäkö väärin, edelleen käyn hankkimassa täytettä sieltä myös jääkaappiin, mutta nykyisin usein juoksen Lidliin sellaisten tuotteiden perässä, joita ei pistetä suuhun. Kesällä minulle muun muassa nousi melkoinen Lidl-mekkokuume ja kaappiini päätyneet  mekot ovatkin olleet odotetusti kovassa käytössä. Pian makuuhuoneeseemme muutti myös poikaystävätyyny ja viimeksi eilen ilahduin, kun samaisiin tyynyihin oli Lidlin valikoimiin tullut lisää tyynyliinoja. Nyt poikaystävätyynyni on vaaleanpunainen.

Ja sitten eräänä kauniina päivänä kuulin siitä voiteesta. Tiedättehän. Siitä voiteesta, joka peittosi kaikki kilpailijansa ja teki testiryhmän kasvot onnellisiksi. Se voide. Taatusti olet sinäkin siitä jo kuullut.

Ainakin hyllyt ammottivat Lidlissä tyhjyyttään.

PA037743

Tuo pieni oksalla killuva voidepurkki on nimittäin kuuluisa. Espanjalaisen kuluttajajärjestön tekemän kosteusvoidevertailun mukaan Lidlin oman kosmetiikkamerkki Cienin valmistama Aqua Moisturising Cream päihitti mennen tullen (huomattavasti) tyyriimmät kilpakumppaninsa. Tuotteita testattiin sokkotestein ja niiden kosteuttavat vaikutukset ihon pintakerrokseen laitettiin tarkistelun alle. Tutkimuksessa mukana olleiden 17 tuotteen joukosta esiin nousi voittajana tämä 3,29 euroa maksava voide. How cool is that!

Nämä tutkimustulokset kuultuani halusin ehdottomasti testata voidetta itsekin. Syysviimoista nokkiinsa ottanut kasvojeni iho nimittäin kaipaa nyt hemmottelua ja tokihan ihoaan haluaa helliä markkinoiden parhaimmistoon valitulla voiteella. Ensinuuhkaisu kertoo herkkänenäiselle aina paljon, ja mintunvihertävä Aqua Moisturising Cream sai miedosta tuoksustaan heti täydet pisteet. Voide levittyy kasvoille kuin unelma ja imeytyy ihoon hurjan tehokkaasti, jättäen sen pehmeäksi ja sileäksi, hyvinvoivan näköiseksi.

Hyppysissäni taitaa juuri olla purkillinen ihmevoidetta. Ainakin se tuntui tekevän heti taikojaan. Aamulla iho oli terveen ja kosteutetun näköinen- minne ne kuivat läiskät oikein katosivat?

PA037750


Avainsanoina , | 6 vastausta

AAVELAPSI JA LAPSEKAS ASU

P9206674-1 P9206637 P9206628


KENGÄT MINNA PARIKKA   PUSERO H&M    HAME H&M


Välillä saa vähän lapsettaakin- varsinkin jos on suuntaamassa katsomaan lastenteatteria. Vaatehuoneessani jo pitkään majaillut mikkiakuhessu-paita on jäänyt aivan liian vähälle käytölle, vaikka se tuokin hymyn huulille niin itselleni kuin vastaatulijoillekin. Tiistaina oli oiva tilaisuus hämätä huomio pois väsähtäneestä naamastani tällä värikkäällä puserolla. Yhdistin sen paksuun H&M:n syyshamoseen ja heitin jalkaanikin vielä Minna Parikan suhteellisen näyttävät nilkkurit. Jos olisin uskaltanut, olisin vaihtanut vielä leggarit paljaisiin sääriin, mutta arvelin, että flunssani saattaisi ottaa siitä hieman nokkiinsa. Voipi olla, että tämä lapsenmielinen look oli ihan once-in-a-lifetime-kokemus, mutta kohdeyleisöön se ainakin upposi.

Väliajalla eräs pieni prinsessa nimittäin osoitti paitaani silmät säihkyen ja huudahti: ”Äiti, äiti, ääääiti, kato mikä paita!”.

P9206668 P9206665 P9206669 P9206643

Lapsekas asuni oli valittu siis tilanteeseen sopivaksi. Tapasin tiistaina nimittäin aavelapsen. Hän kummitteli Eino Salmelaisen näyttämöllä, kun Tove Appelgrenin tarina Vesta-Linnean vauhdikkaasta perheestä heräsi eloon. En asettanut näytelmälle minkäänlaisia odotuksia, istahdin vain penkkiin ja toivoin, että tarina nappaisi sen verran mukaansa, että voisin hetken ajatella jotakin muuta kuin syyskiireitä ja muita aikuisten juttuja.

Seuraavan parin tunnin kuluessa elinkin yhtäkkiä yllättäen sellaisen tunnekirjojen skaalan, että teatterista lähtiessäni en tiennyt oikein miten päin olisin ollut. En sitten tiedä johtuiko eläytyminen tähän hurmaavaan ja ajankohtaiseen tarinaan lapsenmielisestä luonteestani, mutta ihan kuin olisin seuralaisenikin nähnyt pyyhkivän kyyneleitä esiripun sulkeutuessa. Vesta-Linnea kosketti, nauratti, itketti ja hurmasi. Ja niin hurmasi yleisökin; en muista koska viimeksi olisin istunut salissa niin upeasti pukeutuneen teatteriväen kanssa, vaikka keski-ikä olikin laskettavissa kahden käden sormilla. Aidoimmat reaktiot näytelmästä kuuluivat salissa kikatuksena ja innokkaina huudahduksina, kun pikkuyleisö eläytyi tarinaan. Mikäli pähkäilette lähipiirin pikkuisille ostettavien lahjojen kanssa, hetki Vesta-Linnean kanssa olisi varmasti unohtumaton elämys, niin lapselle kuin aikuisellekin.

P9206652 P9206691 P9206677

Miksi mieleeni ei ole ikinä tullut ripotella pullan ja kuorrutuksen päälle vaahtokarkkeja?

Ehkä siksi koska en kovin usein leivo pullaa.

Mutta jos sinä leivot, tämä makupari on testaamisen arvoinen.

Kiitos herkullisesta pullasta ja hetkestä Vesta-Linnean parissa Tampereen Työväen Teatterille.


Avainsanoina , , | 6 vastausta